Mistä apu siitepölyallergiaan? Tietoa oireista ja hoitovaihtoehdoista

Mistä apu siitepölyallergiaan? Tietoa oireista ja hoitovaihtoehdoista
Kuva: Pixabay

Teksti: Mami Mixtuura

Kutiseeko silmät, onko nenä tukossa tai tuleeko monta aivastusta peräkkäin? Jos oireet kuulostavat tutuilta, saattaa vaivana olla allergia. Keväällä siitepölyallergiaa aiheuttavat kukkivat lehtipuut, keskikesällä heinät ja loppukesästä pujo. Taipumus sairastua atooppiseen allergiaan on perinnöllistä, joten allergiasta kärsivän vanhemman lapsella on suuri riski sairastua myös. Ajankohtaisen siitepölytilanteen voit tarkistaa esimerkiksi Norkko.fi-sivustolta.

Mitä allergia on?

Allergiassa elimistö reagoi poikkeavalla tavalla allergian aiheuttajaan eli allergeeniin (esim. siitepöly tai ruoka-aine). Allergeeni kiinnittyy esimerkiksi limakalvolle ja reagoi vasta-aineiden kanssa, jolloin vapautuu histamiinia ja muita välittäjäaineita, jotka aiheuttavat allergiaoireita.

Allergiat jaetaan välittömiin ja viivästyneisiin allergioihin. Yleisimpiä allergioita ovat välittömät allergiat, joka välittyvät elimistön valmistaman vasta-aineen, immunoglobuliini E:n kautta. Esimerkiksi Atooppinen allergia on välitöntä allergiaa ja sitä voivat aiheuttaa esimerkiksi siitepölyt, eläinten hilse ja ruoka-aineet. Välittömässä allergiassa oireet ilmaantuvat nopeasti altistumisen jälkeen jopa minuuteissa. Myös ympäristötekijöiden arvellaan vaikuttavan allergioiden kehittymiseen. Viivästyneessä allergiassa oireet alkavat hitaammin tuntien tai vuorokausien aikana (esim. kosmetiikka-allergia).

Mahdollisia oireita

Allergian oireita voi olla esimerkiksi silmissä, nenässä ja iholla.  Oireet voivat olla monenlaisia kuten kutinaa, kirvelyä, punoitusta, turvotusta, ihottumaa, aivastelua, nuhaa, yskää, väsymystä. Allergiaoireet voivat joskus muistuttaa astmaoireita.

Milloin lääkäriin?

Jos oireet ovat lieviä tai allergian aiheuttaja vaikuttaa selkeältä, ei lääkärissä käynti ole välttämätöntä. Allergiaan sopiviin oireisiin on mahdollista kokeilla apteekissa myytäviä itsehoitolääkkeitä. Jos oireet helpottuvat allergialääkkeillä, on kyseessä todennäköisesti ollut allergia. Pienten lasten (alle 4-v) allergian hoito aloitetaan yleensä vain lääkärin ohjeen mukaan. Jos siis epäilet allergiaa pienellä lapsella, varmista asia lääkäriltä.

Lääkäri voi määrätä allergiatesteihin, jolloin saadaan selville allergian aiheuttaja ja voimakkuus. Etenkin vaikeissa oireissa tai siedätyshoitoa harkitessa testien tekeminen on tärkeää. Allergiatestit voidaan tehdä ihopistokokeilla tai verikokeilla. Ennen allergiatesteihin menemistä pitää olla tietty aika käyttämättä allergialääkkeitä.

Lääkärissä käymisen hyvä puoli on se, että lääkärin kirjoittamalla reseptillä saat allergialääkkeet useimmiten edullisemmin kuin ilman reseptiä. Hinta-asioista saat lisätietoa apteekissa käydessä. Osa allergialääkkeistä on saatavilla vain reseptillä.

Pitääkö allergian aiheuttajia välttää?

Oireiden vaikeus määrittää sen, pitääkö allergian aiheuttajia välttää jatkossa. Lievien oireiden kanssa ei yleensä tarvitse välttää allergian aiheuttajaa, mutta voimakkaiden oireiden kanssa pitää olla tarkempi ja välttää mahdollisuuksien mukaan voimakasta altistumista. Näihin saat lääkäriltä tarkemmat ohjeet.

Kuva: flockine

Allergialääkkeet

Ilman reseptiä on saatavilla monenlaisia lääkkeitä ja muita valmisteita, joilla voi hoitaa allergiaan sopivia oireita. Jos niitä käyttämällä saa avun oireisiin, todennäköisesti kyseessä on ollut allergia. Toisinaan hoidoksi riittää yksi valmiste, mutta vaikeampiin oireisiin voi joutua käyttämään samaan aikaan monia eri tyylisiä valmisteita esimerkiksi tabletteja, silmätippoja ja nenäsumutetta.

1. Suun kautta otettavat antihistamiinit

Suun kautta otettava antihistamiini (tabletit, liuokset ja tipat) on useimmiten ensimmäinen valinta allergian hoidoksi. Niiden avulla voi helposti hoitaa samanaikaisesti eri puolella kehoa olevia allergiaoireita. Saatavilla on antihistamiinivalmisteita monilla eri vaikuttavilla lääkeaineilla (esim. setiritsiini, loratadiini ja desloratadiini).

Nykyään suurin osa antihistamiinivalmisteista ei aiheuta haittavaikutuksena väsymystä. Mutta ihmiset ovat erilaisia ja jotkut saattavat kokea silti haittana väsymystä. Jos antihistamiini väsyttää, ota lääke illalla, jolloin pahin väsymys ajoittuu yöaikaan ja saat hyvin nukuttua. Jos lääkkeen aiheuttama väsymys on hankalaa, kannattaa kokeilla jotain toista valmistetta. Kysy tällöin apteekista neuvoa.  

2. Silmätipat

Jos oireet ovat lähinnä silmissä tai käyttämäsi suun kautta otettava antihistamiinivalmiste ei anna riittävää apua, voit kokeilla silmätippoja. Saatavilla on silmätippoja, joiden vaikuttava aine on natriumkromoglikaatti tai jokin antihistamiini.

Natriumkromoglikaattitipat

Vähentävät ja estävät allergisia silmäoireita. Sopivat aikuisille ja yli 4-vuotiaille lapsille. Vain lääkärin ohjeella tätä nuoremmille lapsille.  

Antihistamiinitipat

Vähentävät paikallisesti histamiinin aiheuttamia oireita.

3. Nenäsumutteet

Jos oireet ovat lähinnä nenässä tai antihistamiinivalmiste ei yksinään riitä, voit kokeilla nenäsumutetta.

Antihistamiinisumutteet

Antihistamiininenäsumutteet estävät histamiinin vapautumista ja vähentävät allergian oireita.

Kortisonisumutteet

Useimmiten kortisonia sisältävät valmisteet ovat saatavilla ilman reseptiä vain aikuisille, mutta lääkäri voi määrätä reseptillä näitä myös nuoremmille. Kortisonia sisältävien nenäsumutteiden käytön tulee olla säännöllistä, jotta saadaan paras teho. Teho alkaa muutaman käyttöpäivän jälkeen.

4. Lääkkeettömiä hoitovaihtoehtoja

Suojakalvon muodostavat nenäsumutteet

Saatavilla on nenäsumutteita, jotka muodostavat nenän limakalvoille suojaavan kalvon allergian aiheuttajia vastaan. Nämä eivät sisällä lääkevalmisteita.

Keittosuolaliuokset

Saatavilla on fysiologista keittosuolaliuosta sisältäviä silmätippoja, nenätippoja ja -sumutteita, joilla voi puhdistaa silmiä ja nenää. Näistä voi saada helpotusta allergiaan ja niitä voi käyttää myös ennen allergialääkkeiden lattamista, jolloin ne puhdistavat ja kosteuttavat esimerkiksi nenän limakalvoja.

Nenänhuuhtelukannu

Nenänhuuhtelukannulla voi helposti puhdistaa ja kosteuttaa nenän limakalvoja. Huuhtelussa suolapitoinen vesiliuos laitetaan toisesta sieraimesta sisään ja valutetaan pois toisen sieraimen kautta. Tästä voi saada helpotusta allergian ja flunssan aikana, joten kannattaa kokeilla. Oikean huuhtelutekniikan löytäminen saattaa viedä hetken aikaa, mutta muuten menetelmä on yksinkertainen.

Älä anna liikaa hoitamattoman allergian rajoittaa elämää

Jos sinä tai lapsesi kärsii allergiaoireista, oireita kannattaa hoitaa. Siitepölyallergiassa oireet toistuvat vuosittain samoihin aikoihin, joten ne on helppo tunnistaa. Lääkitys kannattaa aloittaa mahdollisimman nopeasti oireiden alettua. Allergiaoireet ovat yleensä helposti hoidettavissa, eikä hoitamattoman allergian kannata antaa liikaa rajoittaa elämää. Hoida allergia tehokkaasti, jotta voit nauttia täysillä keväästä ja kesästä!

Lähteet:

Allergia.fi: Mitä allergia on?

Allergiaan.fi

Norkko.fi: Siitepölytilanne

Terveyskirjasto: Allergiat

Onko perheessäsi kokemusta siitepölyallerioista? Miten hoidatte oireita?

Mami Mixtuura

Mami Mixtuura

Olen kiinnostunut terveyteen liittyvistä asioista ja työkenkiäni olen eniten kuluttanut apteekkien lattioilla. Matkustelu on sydäntäni lähellä. Olen saanut mahdollisuuden asua eri maissa ja nähdä miten elämää eletään muualla. Äänekkäät lapset tuovat rytmin arkeeni. Välillä korvani kaipaavat hiljaisuutta ja silloin pakenen keittiöön leipomaan tai paistamaan valtavaa lettukasaa. Haaveilen siitä, että ehtisin ottaa kutimet käteeni. Ruuhkavuosien aikana olen oppinut rennompaa asennetta elämää kohtaan ja sitä, että asioita ei ehkä kannata liikaa suunnitella etukäteen, koska lasten seurassa asiat voivat muuttua hetkessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *