Haluat itse poimia omenan

Haluat itse poimia omenan
Kuva: Dan Burton

Teksti: Jenna

Vuosia sitten luin jostakin kauniin mietteen vanhemmuudesta. Se meni kutakuinkin näin.

” Haluat itse poimia omenan. Nostanko sinut vai taivutanko oksaa?”

Tuo miete oli mielestäni kaunis. Näin mielessäni idyllisen kuvan, jossa tytär suloisine röyhelömekkoineen kuroittelemassa omenaa oksalta iloisesti nauraen. Äiti, lempeä hymy kasvoillaan kiirehtimässä auttamaan ainokaistaan.

Ajatus lauseen takana on yhä kaunis, vaikka kuluneet vuodet sekä äitiys ovat muokanneet mielikuvaa hieman totuudenmukaisemmaksi. Tytär kurottelemassa omppua kiukutellen ja kärttyisenä. Röyhelömekko on voikukassa ja vadelmahillossa. Äidin kasvoilla hieman kyllästynyt, kireähkö ilme. Kahvi jo puolituntia sitten jäähtyneenä pihapöydällä ja huulilla kysymys: kuka hitto näitä lauseita oikein keksii, tuskin ainakaan pienten lasten vanhemmat, sillä jos näin olisi kuulostaisi tämäkin mietelause hieman erilaiselta!

“Haluat itse poimia omenan, mutta syötkö sen sitten kanssa?”

“Haluat itse poimia omenan, kiipeät puuhun ja tiput alas. Soittaisinko terveyskeskukseen tai päivystykseen vai riittäisikö laastari?”

“Haluat itse poimia omenan, mutta eihän meillä ole edes omenapuuta, enkä tähän hätään ehdi sitä istuttamaankaan!”

“Haluat itse poimia omenan, mutta kysytäänkö  iskältä ensin, jos hän hakisi tikkaat ja kipuaisi poimimaan niitä?”

“Haluat itse poimia omenan, mutta vihreät omenat eivät kelpaa. Haluat välttämättä poimia punaisia, joita on vain naapurin puissa. Siellä on myös se vihainen koira, eikä itse naapurikaan ole mukavimmasta päästä, mutta sun on nyt siis saatava juuri noita punaisia omenoita?”

“Haluat itse poimia omenan. Hienoa. Tämän jälkeen matoisia tai vaihtoehtoisesti muumioituneita omenoita löytyy sohvatyynyjen välistä, vaatekaapista tai kengästäni. “

“Haluan itse poimia omenoita, mutta lasta ei huvita. Hän ei tykkää omenoista saati niiden poimimisesta. Hän ei lähde mukaan. Ei, vaikka saisi poimia niitä ihan itse. Ei, vaikka lupaan taivuttaa oksaa, jos ei muuten ylety.”

“Haluat itse poimia omenan. Jos minä kuitenkin valitsen omenat, sinä voit sitten punnita ja liimata tarran, sopiiko?”

“Haluat itse poimia omenan, mutta meillä on kiire. Soittaisinko ensin  hoitopaikkaan vai  töihin kertoakseni että olemme taas myöhässä, koska lapsi haluaa poimia omenoita.”

“Haluat itse pomia omenan, lehtiä sekä oksia. Jokainen näistä on tietenkin tuotava sisälle kotiin, sillä meillähän ei vielä ole riittävästi erilaisia tikkuja, keppejä, käpyjä, kukkia, kiviä, sammalmättäitä, juurakkoa, kaislikkoa ja pohjamutaa.”

“Haluat itse poimia omenan, mutta et ylety. Et suostu siihen, että nostan sinua. Raivostut kun ehdotan oksan taivuttamista. Makaat omenapuun alla siinä kuraisimmassa kohdassa. Kiukuttelet ja mökötät, koska haluat itse poimia sen hemmetin omenan.”

Jenna

Olen viimeisen kahden vuoden aikana kolmessa eri maassa asunut ulkosuomalainen, joka yrittää parhaansa mukaan selviytyä kielimuurin ja kulttuurishokin täyteisestä arjestaan. Olen myös äiti, vaimo sekä viimetingan ihminen, jolta puuttuu suuntavaisto sekä tilannetaju. Olen hauska, mutta vain omalla äidinkielelläni. Englantia käyttäessä olen simppelimpi hahmo, joka nauraa väärissä kohdissa ja unohtaa liian usein käyttää sanaa pliis. Rakastan kasvisruokaa, liikuntaa sekä Espanjan lempeän aurinkoisia päiviä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *