Äiti! Tunnetko morkkista jo yhdestä lasista viiniä? Siihen on tieteellinen syy

Äiti! Tunnetko morkkista jo yhdestä lasista viiniä? Siihen on tieteellinen syy
Kuva: Kelsey Chance

Sen ainoan kerran kun pääset irroittelemaan ystäviesi kanssa ja repäiset ottamalla muutaman lasin viiniä illallisen kera, on todennäköistä että mielesi valtaa pieni morkkis. Miksi join? Miksi en ottanut vain vettä? Eihän minulla ole edes krapulaa, mutta silti mieli on maassa ja katumus suuri. Oloon on vihdoin tieteellinen syy.

Äidit tietävät miltä alkoholi tuntuu päässä odotus- ja imetysajan jälkeen. Määrät alkoholipitoista juomaa ovat minimaalisen pieniä, jotka tuntuvat kehossa nauttimisen jälkeen, sekä myös seuraavana päivänä. Päänsärkyjen, pahoinvoinnin ja uupumuksen kanssa tuo hiipivän pelon tuoma morkkis on vihdoin tieteellisesti tutkittu.

Alkoholi vaikuttaa mieleen yhtä paljon kuin kehoon, mutta mistä ahdistus?

Yhdysvaltalainen psykiatri Aparna Iyer selittää ilmiötä veren alkoholipitoisuuden laskulla. Hänen mukaansa aivot kokevat “bumerangin” kaltaisen muutoksen kemikaalien tasossa. Alkoholi jäljittelee välittäjäaineen vaikutusta, joka auttaa ihmisiä esimerkiksi tuntemaan itsensä vapautuneeksi. Alkoholia nautittaessa olo on vähemmän estynyt ja rentoutuneempi. Kun alkoholin vaikutus lakkaa, vaikutus on käänteinen, eli jäljellä on ahdistus ja morkkis.

Psykiatrin mukaan myös tunnettu onnenhormoni serotoniini alenee alkoholin poistuessa kehosta.

Krapula-ahdistus tutkitusti pahempi naisille

Lähteen mukaan maksa on avainasemassa hormonien säätelyssä, joten monille naisille tämä tarkoittaa estrogeenin kertymistä hormonijärjestelmään. Vaikka estrogeenin ja mielialan suhde ei ole täysin selvä, tutkimukset viittaavat siihen, että lisääntynyt estrogeeni taso lisää ahdistusta.

Tutkimusten mukaan ahdistuksen tunne johtuu alkoholin vieroitusvaikutuksesta aivoihin, mikä puolestaan ​​vaikuttaa mielialaan, mutta myös ihoon, painoon sekä unen laatuun.

Kuinka lopettaa viini-illan jälkeinen ahdistava tunne?

Epämiellyttävä viini-illan krapula-ahdistus on valitettavasti olemassa aina. Tutkimusten mukaan ei ole mitään keinoa estää sitä kokonaan, mutta sen vaikutusta voi hallita.

Lähde vinkkaa keinoksi huolehtia riittävästä unesta, nestetasapainosta ja kohtuullisesta alkoholin nauttimisesta. Jo tieto siitä, että paha mieli alkoholiannosten jälkeen johtuu omien hormonien tasapainon heittelystä lohduttaa.

Yleinen suositus on, ettei raskauden aikana nautittaisi alkoholia.

Imetyksen tuki ry mukaan turvallista alkoholinkäytön rajaa imetysaikana ei ole voitu määritellä. Yleisesti on hyvä välttää alkoholin nauttimista imetysaikana, mutta jos kuitenkin haluaa silloin tällöin juoda saunaoluen tai lasin viiniä, se ei nykytiedon mukaan ole vauvalle haitallista. Säännöllisemmällä tai runsaammalla alkoholinkäytöllä on sen sijaan haittavaikutuksia vauvaan, vanhemman ja vauvan väliseen vuorovaikutukseen, sekä äidin maidoneritykseen. On tärkeää huomioida, että vauva tarvitsee aina täysin selvän hoitajan. Vauvan kanssa ei myöskään saa nukkua perhepedissä, jos vieressä oleva vanhempi on juonut alkoholia.

Alkoholi imeytyy äidinmaitoon kuten äidin vereenkin. Esimerkiksi jos äidin veressä on 0,2 promillea alkoholia, myös äidinmaidossa on alkoholia saman verran, kertoo lähde. Tämä promillemäärä ei siirry vauvan elimistöön äidinmaidon kautta sellaisenaan, vaan vauvan veren alkoholipitoisuus on pienempi. Raskausaikana vauvan elimistön promillemäärä on sen sijaan sama kuin äidillä, koska alkoholi siirtyy suoraan vauvan verenkiertoon istukan kautta.

Raskauden aikana alkoholin käyttö häiritsee sikiön keskushermoston kehitystä. Erityisesti sikiön aivojen kasvu on herkkä alkoholin vaikutuksille. Alkoholin käyttö lähellä synnytystä voi aiheuttaa vastasyntyneelle vieroitusoireita, kuten tärinää, lisääntynyttä lihasjäykkyyttä, levottomuutta ja itkuisuutta.

Lue myös:

Saako luovuttaa, jos kahvi (lue: viini) loppuu?

Viini maistuu paremmalta jos luulee sen olevan kallista – vinkki seuraaviin aikuisten juhliin

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *