Tekemistä lapsiperheille – Päivä Etelä-Savossa

Tekemistä lapsiperheille – Päivä Etelä-Savossa

Teksti:Katri

Nyt eletään mielestäni kesän parasta aikaa. Linnut laulavat, mopot pörisevät ja luonto puhkeaa kukkaan ja minusta tuntuu, että myös me ihmiset puhkeamme kukkaan! Kesä vasta alussa ja aurinkoisia päiviä vaikka kuinka vielä edessä. Ihana kesä! 

Itselleni näin vuosia kotiäitinä olleena voin todeta, ettei budjetti kesään ylipäänsä ole ollut kummoinen vuosiin mutta silti voin rehellisesti sanoa, että olemme saaneet pienemmilläkin budjeteilla aivan loistavia kesäpäiviä aikaiseksi. Meillä arvokkainta kesässä on kiireettömyys, lasten puhdas ilo sekä meille vanhemmille se, ettei seuraavaa kuukautta tarvitse syödä pelkkää makaronia. Meidän lapset eivät myöskään välitä matkustaa autolla pitkiä matkoja ja voin myös todeta, ettei omiinkaan lempipuuhiin kuuluu sulloutuminen koko perheen voimin meidän volkkariimme rattaiden ja pussukoiden sekaan eikä tilannetta edesauta takapenkillä kuuluvat “joko ollaan perillä “lauseet ja muuta pienet narinat. Siinä alkaa vanhemmallakin pikkuhiljaa hymy hyytymään ja aletaan laskemaan sekunteja määränpäähän. Meille siis parasta lomareissuissa on suht lyhyet matkat ja mikä minulle itselleni on tärkeää, ei tosin välttämätöntä, että saisin illan tultua nukahtaa omaan sänkyyn, joka tarkoittaisi sitä, ettei tarvitsisi ottaa koko omaisuutta mukaan reissun päälle. Se tavaran määrä joka kuuden henkilön yö kyläilyyn tarvitsee, on valtava! 

Mutta mitäs sitä sitten kesällä tekisi? Onko budjetti kesälle pyöreät nolla vaiko onko kesään mahdollista käyttää muutama kymppi, jos toinenkin? Ajattelin näin kesänalun kunniaksi listata meidän perheen mielestä parhaimmat sekä mieleenpainuvimmat paikat Etelä-Savon alueelta.  

  • Vesi- ja huvipuisto Visulahti. Täällä saa päivän kulumaan, jos toisenkin! Tarjottavaa kaiken ikäisille. Sateen sattuessa voi suunnata sisäleikkipuistoon, HyperDinoon tai vahakabinettiin. Meidän ehdoton “kerran kesässä” reissukohde!  
  • Kenkävero, kauniissa maisemissa keskellä Mikkeliä. Ihana rantakahvila, ravintola sekä myymälä, josta voi ostaa suolaisia sekä makeita herkkuja. Paikan päällä myös lampaita, kanoja ja pupuja sekä joulupukin kesäpaikka, joten joulupukille onnistuu myös jättämään terveisit paikanpäältä! Samalla reissulla voi poiketa Mikkelipuistoon josta löytyy pieni leikkipuisto pienemmille sekä isommille.
  • Savonlinna, ihana satamakaupunki, ihan kuin olisi etelässä! Rantaraitilla ravintoloita, aidattu Pikku Kakkosen leikkipuisto, jäätelökioski ja vaikka mitä ihanaa nähtävää ja varmasti yksi hienoimmista kohteista, Olavinlinna. Isommat lapset tykkäsivät kovasti kierrellä linnaa ja kuunnella linnan historiaa. Pienimmät pystytvät matkustamaan kantorepussa/liinassa mutta vaunuilla ei pääse etenemään linnassa.  Savonlinnassa pitää ehdottomasti maistaa lörtsyjä torilta, muikkuja muikkuterassilta ja jätskit voi napata matkaan lippakioskilta tai herkutella letuilla Kalliolinnassa. Ehdoton reissukohde kesällä. 
  • Vesi- ja puuhapuisto Kesämaa, Punkaharju. Kaiken ikäisille lapsille paljon tekemistä. Mukavan kokoisessa puistossa löytyy kaikki tarvittavat ihanaan kesäpäivään, jos toiseenkin. Mökki- ja leirintäalue aivan vieressä ihanien vesistöjen äärellä, joten kotimatkallekaan ei tarvitse lähteä vauhdikkaan päivän jälkeen.   
  • Hulivilikarnevaalit 28.6–4.7, Mikkeli. Viikon verran paljon eri toimintoja lapsille ympäri Mikkeliä! On konserttia, musikaaleja, elokuvanäytöksiä edullisesti, työpajoja sekä kaikkea muuta kivaa! 

Meillä usein napataan eväät mukaan ja suunnataan rannalle. Meidän lähirantamme sijaitsee aivan talomme vieressä ja siellä vietämmekin suurimman osan kesäpäivistä mutta välillä on mukava lähteä vaihtelun vuoksi vähän kauemmaksikin, Etelä-Savo huokuu kauniita rantamaisemia! 

Katri Saari
  • Huttulan Hiekat, täällä Saimaa näyttää parhauttaan. Päivä menee leppoisasti eväitä syöden, makkaraa paistaen ja tutkien maastoa sekä uiden. Hieman vaikea löytää perille mutta on ehdottomasti vaivan arvoinen. Illan tultua voi laittaa teltan pystyyn tai riippumaton puuhun ja nauttia yöttömästä yöstä Saimaan rannalla! Pääsee myös laituriin veneellä. 
  • Pistohiekka, aivan upea rantamaisema. Ranta todella matalaa ja kirkasta, joten ihana uiskennella pienemmänkin väen. Pääsee hyvin myös matkailuautolla. Samalla reissulla voi pistäytyä Sahalahdessa tai vaikka huristella Puumalaan.
  • Heimari,  kaunis ja pitkä hiekkaranta, frisbeegolfrata sekä ravintola jossa voi nälän tultua käydä pitsalla ja jätskillä!

Etelä-Savossa löytyy paljon myös ihania maastoja retkeilyyn, napata eväät matkaan, lähteä metsään samoilemaan, tutkimaan luonto ja mikä tärkeintä kuluttamaan energiaa! Tässä muutama esimerkki retkeilykohteista Etelä-Savon alueelta.

  • Neitvuori. Paljon eri pituisia reittejä valtavan upeiden vesistöjen äärellä. Täällä on hyvä nauttia eväät joko nuotiopaikalla ja korkealla kalliolla maisemista nauttien.
  • Valkeajärvi, Valkeala. Järven ympäri kiertää ihana osin pitkostettu polku ja polun varrella kaksi nuotiopaikkaa. Maksullinen kalastus.
  • Urpolan luontokeskus. Nuotiopaikka ja ihana myllykahvio metsän siimeksessä ja virtaavan joen äärellä. Polulla paljon kuvitettuja tauloja Urpolan luontopolun historiasta.

Meidän lapset rakastavat eläimiä ylikaiken joten yksi kesän kokokohdista ovat ehdottomasti kotieläinpihat! Meidän lapset iästä riippumatta nauttivat päivistä eläiten kanssa ihan älyttömästi. Mikä voikaan olla parempaa kuin rapsuttaa, syöttää ja ihan vaan tutkia eläinten tuohuja. Tässä muutama esimerkki kotieläinpihoista Etelä-Savossa.

  • Leinun-tilan eläimet 
  • Taikaniemen farmi 
  • Maalaiskartano Korhola 
Katri Saari

Mitä kaikkea kivaa voikaan Etelä-Savossa tehdä, listaa voisin jatkaa vaikka kuinka pitkälle! Maakunta matkailemme varmasti myös tänä kesänä ja odotan jo innolla mitä uutta kivaa lähiympäristöt tuovatkaan meille.  Yritän kaikkeni etten myöskään suorita liikaa kesällä (se on yksi heikkouksistani), vaan heitän suorittamisen paineet romukoppaan, olen läsnä, rentoudun ja nautin kesästä! Eihän ne lapset muuta tarvitsekaan vai mitä?

Ps. Lista olisi myös mahdollisesti hieman erilainen, jos olisin kirjoittanut tämän ennen lapsia. 

Mikä teidän perheelle on tärkeintä kesäreissuissa? 

Sinua saattaa myös kiinnostaa:

Kesä on täällä: 5+1 sääntöä turvallisempaan auringossa oleiluun

Onnistunut kesäloma ei ole budjetista kiinni: 15 vinkkiä lapsiperheille

Katri

Katri

Olen neljän vilkkaan hulivilin kotiäiti Mikkelistä. Elämme hektistä pikkulapsiarkea. Meillä riidellään, mökötetään, sovitaan, halataan sekä pussataan ja huumori kukkii perheessämme varsinkin puolisoni toimesta. Olen luonnonlapsi mutta rakkaus punaista huulipunaa kohtaan ei häviä. Haaveilen omasta ajasta, paremmista yöunista ja mielenterveyteni järkkyy liiasta sekasorrosta. Olen ikuinen vauvakuumeilija. Vihaan ruuanlaittoa mutta rakastan leipoa! Iloiseksi minut saa jonkun toisen valmistama ruoka, hyvät löydöt kirpparilta sekä juoksulenkki raikkaassa ulkoilmassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *