“Haluisiksä leikkiä mun kanssa?” Uusia ystävyyssuhteita luomassa – aikuisena

“Haluisiksä leikkiä mun kanssa?” Uusia ystävyyssuhteita luomassa – aikuisena
Kuva: Sam Manns

Teksti: Rouva Tirehtööri

Lapset tuntuvat ystävystyvän käden käänteessä uusien ihmisten kanssa. Heille uuden tuttavuuden ulkonäkö tai esimerkiksi ikä ovat täysin yhdentekeviä asioita. Kun itse olin pieni, äitini tapasi sanoa, että vaikka minut veisi Kuopion torille ja jättäisi sinne, saisin uusia ystäviä hetkessä.

Tämä väite oli täysin paikkaansapitävä siihen asti, kunnes yhtäkkiä parikymppisenä huomasin, ettei niitä uusia ystävyyssuhteita niin vain luodakaan. Olen silti jalostanut tämän yltiösosiaalisen luonteenpiirteeni eteenpäin myös Lisäosilleni ja kun Tytärlapsi 5-vuotiaana eräänä päivänä marssi meidän uuden naapurinsedän kanssa ovesta sisään kahville, (koska Tytärlapsi kaikessa viattomuudessaan oli kertonut sedälle, että isi muutti pois, mutta äiti osaa kyllä keittää kahvia!) piti hetki hengitellä ja miettiä pienimuotoisen kehityskeskustelun rakennetta..  

Miten niitä ystävyyssuhteita sitten luodaan? Myönnetään, että lapset ovat tässä ylivoimaisesti parhaita. He kohtaavat muut ihmiset avoimesti ja kiinnostuneesti. En ole vielä koskaan tavannut lasta, joka ajattelisi suorilta jotain negatiivista uudesta tuttavastaan. Sitä saatetaan puistossa kävellä toisen lapsen vierestä ja siinä tuntuu olevan riittävästi syytä kysyä “tehdäänkö yhdessä hiekkalinna?” Ja niin sitä yhteinen puuha yhdistää ja tulee kysyttyä sopisiko leikit myös huomenna?

gray swing chair
Kuva: Olivia Bauso

Tässä huolettomuudessa on toki omat vaaransa (jotka vasta näin aikuisena ymmärtää), mutta on meillä aikuisilla myös paljon opittavaa lasten tavasta hankkia uusia ystäviä ja paikka pienelle asennemuutokselle.  Jos nimittäin aikuisena näkee kaupassa mukavannäköisen ihmisen ja tuosta vain lyöttäytyy seuraan, saattaa ikuisen ystävyyssuhteen sijaan saada lähestymiskiellon tai vähintäänkin pakokauhuisen katseen ja kylähullun maineen. Miksi sama toimintamalli, joka toimii lähes aukottomasti lasten keskuudessa, on täysin poissuljettu pari vuosikymmentä vanhemmalta porukalta? 

Itse olen saanut aikuisiällä uusia ystäviä melko vähän. Pääasiassa aikuisiällä olen tutustunut uusiin ystäviin jo olemassa olevien ystävieni kautta, harrastusten kautta sekä töissä. Varsinkin näin ruuhkavuosia elellessä tuntuu, että elämä pyörii aika pitkälti vain kodin ja työpaikan ympärillä, joten ei ole ihmekään, jos ystävät löytyvät työpaikalta. Jotkut ihmiset haluavat kuitenkin pitää työn ja vapaa-ajan selvästi erillään, eivätkä välitä viettää aikaa työkavereiden kanssa enää vapaa-ajalla. Itse koen olevani enemmänkin onnekas, kun olen saanut tutustua töissä upeisiin ihmisiin ja erittäin mielelläni vietän heidän kanssaan myös vapaa-aikaani. Mutta miten se uusiin ihmisiin tutustuminen meinaa vain olla niin kovin vaikeaa ja varsinkin suomalaisille small-talk tuntuu olevan suhteellisen haastava laji.  

Puolisen vuotta sitten tapahtui jotain omalle kohdalle todella poikkeuksellista, näin aikuisiällä ystävystymistä ajatellen. Tapasin nimittäin puistossa naisen, jolla on samaikäinen lapsi kuin minulla. Tämä ei sinällään ole mikään iso uutinen, mutta miten asiat lähtivät rullaamaan, on kyllä itselleni hyvinkin merkittävää.  

Hyviin käytöstapoihin kuuluu tietenkin tervehtiä muita puistoilijoita ja lasten toimiessa jäänsärkijöinä saattaa olla ihan tavallistakin vaihtaa sana jos toinenkin toisten vanhempien kanssa, mutta yleensä näistä ei sen ihmeempää, ainakaan itselläni, ole kehittynyt. Mutta tällä puistokerralla homma ei jäänyt pelkästään lasten juttujen seuraamiseen vaan aloimme jutella tämän naisen kanssa ja tutustuimme kuten lapset; ilman ennakkokäsityksiä ja epäröintiä, täysin sattumalta, mutta sydän auki. Mitä enemmän juttelimme, sitä enemmän tuntui, kuin olisimme tunteneet aina. Juttu luisti todella hyvin, eikä tällä kertaa pääosassa ollut pelkästään lasten ystävystyminen.

two woman holding pink petaled flowers
Kuva: Daiga Ellaby

Tämän jälkeen tapasimme satunnaisesti puistossa ja aina mietin, että miten hän voikin olla niin minun tyylinen ihminen? Meillä on samanikäiset lapset ja mitä enemmän tutustumme, sitä enemmän huomaamme muitakin yhdistäviä tekijöitä. Muutama viikko sitten vaihdoimme puhelinnumerot ja siitä lähtien viestejä on vaihdettu päivittäin. Pari viikkoa sitten aloimme käydä yhdessä lastemme kanssa perhekerhossa. Tällaisina aikoina, kun tuntuu, että koko maailma on muutenkin kiinni eikä ketään näe koskaan missään, on ollut ihanaa ulkoilla yhdessä ja purkaa ajatuksia ihmisen kanssa, joka on niin kerta kaikkiaan samalla aaltopituudella ja samassa elämäntilanteessa kuin itse. Toivon todella, että tämä sattumalta elämääni ilmestynyt nainen on tullut jäädäkseen. En usko, että hyviä ystäviä voi koskaan olla liikaa! 

En valitettavasti osaa antaa tässä mitään satavarmaa ohjenuoraa tai vinkkiä, joka toimii jokaiselle ystäviä etsivälle.  Mutta voin lämpimästi suositella monien lasten (ja nyt myös minun) kokeilemaa tapaa ystävystyä; rohkeasti vain jutulle, suu ja sydän auki! Koskaan ei tiedä mikä kohtaaminen mullistaa maailmasi.  

Rouva Tirehtööri

Olen pirskahteleva ja räiskyvä, kolmenkympin rajapyykin yli pari vuotta sitten kiukulla kammennut kolmen lapsen äiti. Elämäni keskipisteet ovat 12v Tytärlapsi, 9v Poika Poikanen ja 2v Raivotar. Lasteni ja mieheni, Perheenpään, lisäksi uusperhe-sirkukseni kokoonpanoon kuuluu sekalainen setti eläimiä; pari saksanpaimenkoiraa, corgi, ja kissa. Elämässäni ovat hyvin vahvasti läsnä aikataulut, to do –listat, ahdistus ja kiukuttelu sekä toive seesteisestä ja rauhallisesta elämästä. Elämänhallintani on heikohkoa ja otteeni lipsuu vähän väliä. Onneksi olen jääräpäinen ja sinnikäs enkä ilmeisesti koskaan suostu menemään siitä mistä aita on matalin. Juuri kun joku osa-alue elämässäni alkaa sujumaan, keksin jotain uutta kivaa puuhaa tilalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *