”Voidaankohan me koskaan riidellä mistään?”– kysyin Antilta suhteen alkutaipaleella. Me jaetaan samanlaiset arvot elämässä, tiedetään puolesta sanasta mitä toinen on sanomassa. Hassuinta on se kun ajatellaan samaan aikaan täysin samaa asiaa ja toinen ottaa sen sillä hetkellä puheeksi. Puhutaan paljon. Ollaan puheliasta sorttia kumpikin.
Antti on puolisona todella keskusteleva ja avoin, on ihanaa että hän kertoo ajatuksistaan ja tunteistaan selkeästi. Se, että ei tarvitse yrittää päätellä, tai miettiä mitä toinen ajattelee, on meidän parisuhteessa asia mitä arvostan. Ollaan alusta saakka vietetty paljon aikaa yhdessä. Meillä on siihen mahdollisuus myös siksi, että lapset ei ole meillä kokoajan. Kirkkokiertue vuonna 2018 oli meidän tuoreen parisuhteen ensimmäinen ”koetus”. Antti oli kiertueella viisi viikkoa ja sinä aikana ehti käydä kotona kerran. Vapaapäiviä hänellä oli silloin kaksi. Me kuitenkin loppujen lopuksi nähtiin tosi paljon, mä pääsin rundille mukaan aina kun lapset ei olleet meillä ja opin silloin itsekin ihan uuden puolen Antin työstä. Käytännössä kiertueella ei ole aikaa juuri muulle kuin levolle konserttien välissä. Ajomatkat on välillä pitkiä kirkkojen välillä, ja usein konsertin jälkeen siirrytään jo seuraavaan kaupunkiin. Hotellissa ollaan usein vasta yöllä, nukutaan pitkään ja iltapäivällä pitää olla jo kirkossa valmistautumassa seuraavaan konserttiin. Sama rytmi toistuu.
Uskon, että on myös persoonasta kiinni, miten sopeutuu parisuhteeseen, jossa toinen on pitkiä aikoja poissa. Tiedän pariskunnan joista toinen saattaa olla puoli vuotta työkomennuksella eivätkä näe kertaakaan, tai ehkä kerran viikon-pari. Nostan hattua, itse en kyllä tiedä miten selviäisin siitä. Tai selviäisin kyllä mutta näen itseni sotkuisessa kodissa laulamassa Antin paita päällä balladeja, silmät turvonneena kyynelistä ja räkäpapereita siellä täällä.
Monesti parisuhde joutuu uusien haasteiden eteen, kun elämään tulee jokin aikaa vievä asia. Vaikka suhde olisi kuinka hyvällä pohjalla, niin parisuhteen toimivuuden eteen täytyy tehdä töitä. Eikä se asia ole aina lapset. Se voi olla työ, harrastus, eläinlapsi tai mikä tahansa sellainen, mihin menee energiaa ja aikaa. Jos yhtäkkiä yhteistä aikaa ei olekaan, eikä muista kysyä toiselta miten menee ja ylipäänsä ajatuksia mitä mielessä on, saattaa käydä niin että se alkaa tehdä rakoa rakastavaisten välille. Oon itse ainakin huomannut et jos meidän parisuhdeaika jää vähemmälle, musta tulee ärsyttävä ja kärttyinen. Tunteista puhuminen on mulle tosi tärkeää ja se että koen tulevani kuulluksi, ja olen tarkka siitä, että sopimuksista pidetään myös kiinni. Ja karu totuus on, että kyllä musta näkyy kilometrin päähän millä tuulella olen.
Mulle parisuhdeaika on myös sitä, että oon keikkareissulla mukana ja ollaan vaan autossa kahdestaan. Antti saattaa olla vastamelukuulokkeet korvilla ja kuunnella avaruuteen liittyvää dokumenttia Elon Musk:in hommailuista rapakon takana. Mä kuuntelen musiikkia ja räplään kännykkää, tai puuhailen omiani etupenkillä. Ei me aina puhuta. Nautin vaan siitä että saan olla rakkaan kanssa yhdessä.
Antti on monesti ihmetellyt, että miten mä jaksan istua kököttää mukana tuntikausia autossa, notkua keikkapaikalla ja katsoa keikkaa baarissa kun 80% ihmisistä ympärillä on humalassa. Tai kirkkokiertueella kuunnella joka päivä samat kappaleet. Oon vastannut vain että miksi en jaksaisi. Mä puuhastelen aina omia puuhiani ja keksin tekemistä, ja oon pikkuhiljaa hivuttanut itseni mukaan monellakin tavalla Antin työkuvioihin jotta voidaan tehdä yhdessä asioita yhteisen päämäärän eteen. Nyt kun meillä on pieni lapsi mukana tulevilla reissuilla mihin ylipäätään nyt sitten voinkaan lähteä, tulen varmaan viettämään aikaa enemmän hotellilla kuin keikkapaikoilla. Lasta ei tietenkään voi joka paikkaan raahata, mutta tämä on meidän elämää ja uskon, että me saadaan homma toimimaan myös pienen lapsen kanssa. Koska mä haluan että Antti laulaa, sellaista lahjaa mikä hänellä on, ei ole kaikilla. Antin kuuluu laulaa.
Mä olen meistä se joka nopeammin sanoo asian ja mielipiteen kipakasti, kun taas puolisoni on diplomaattisempi, kärsivällisempi ja todella – tarkoitan todella pitkäpinnainen. Mainittakoon, että olen saanut kuitenkin sen erittäin erittäin pitkän pinnan palamaan. Mulle on tärkeää että asioista puhutaan suoraa, eikä niin että toisen täytyy tulkita mitä toinen tarkoittaa. Me pystytään puhumaan vaikeistakin asioista suoraa, ja se on ihan mielettömän tärkeää. Oon persoonaltani itse sellainen, että ahdistun jos joudun pitää mieltä painavan asian sisälläni, ja menetän helposti yöunet sen takia. En pysty keskittyä mihinkään, ennen kuin asiasta on keskusteltu. Joskus jonkin asian puheeksi ottaminen on silti vaikeaa, vaikka tietäisi että voi puolisolle puhua. Antti lukee mua kuin avointa kirjaa, hän tietää mun nenän asennosta jos jokin mua vaivaa. Yleensä sitä pidättelyä kestää sitten maksimissaan tunnin, ja sanon heti kun toinen kysyy mikä mieltä painaa.
Joten rehellisesti, kyllä maan kiertäminen on joskus raskasta. Ja mä en edes tee sitä työtä, vaan notkun mukana. Väsyneenä tunteet sitten nousee helpommin Antillakin pintaan ja se on ihan ymmärrettävää. Jos me ei voida toisillemme tunteita purkaa niin kenelle sitten. Ollaan kumpikin oltu joskus toisen ihmisen pahan olon sylkykuppeina, ja sellaista ei haluta meidän parisuhteeseen. Mutta kyllä mekin riidellään. Kyllä minä suutun, ja niin suuttuu Anttikin. Ollaan toisillemme erityisiä, mutta silti tavallisia ihmisiä kaikkien tunteiden kanssa. Ja se, että rakastaa toista senkin jälkeen, kun ne vaaleanpunaiset lasit on nenältä kerran jos toisenkin otettu pois, on asia mikä saa puskemaan tässä kylmässä maailmassa. Me ollaan päätetty, että me ei piilotella rakkautta, vaikka se myös ärsyttää joitakin ihmisiä. Mutta ärsyttäköön, tässä maailmassa on tarpeeksi negatiivisuutta, pimeyttä, pahaa ja kylmiä kohtaloita. Meillä on jotain mikä kannattelee, ja ei haluta salata sitä.
Ei vielä kommentteja