Koronapäiväkirja. 1. päivä positiivisen tuloksen jälkeen

Koronapäiväkirja. 1. päivä positiivisen tuloksen jälkeen

Teksti:Anna-Leena

Tiistaiaamuna heräsin pääkipuun. Kurkku tuntui karhealta. Uima-altaan vesi oli edellisenä päivänä kylmää. Pitikin mennä uimaan vaikka palelin, ajattelin. Kurkkukipu meni nopeasti ohi, jyskyttävä pääkipu silmien takana ei. 

Tunne oli tuttu muutaman kokemani migreenikohtauksen jälkeen. Laitoin aurinkolasit silmille ja seurasin lasten leikkejä varjosta. Join paljon kahvia. Miten silmämuniin voi koskea näin kamalasti? Viiltävä tunne halkoi päätä joka kerta, kun liikutin silmiäni. 

Keskiviikkona pääkipu vain paheni. Seurasin kellosta millon pystyin ottamaan seuraavan kipulääkkeen. Nenässa oli kummallinen tunne. Samanlainen kuin koronatestin jälkeen, mietin mielessäni. Nenää kirveli ja tuntui, kuin olisin vetänyt litran uima-altaan vettä nenään. Ääni kuulosti nuhaiselta. Aloin epäillä poskiontelon tulehdusta, koska kasvoihin koski. Poskiluihin koski. Hampaisiin koski. Kulmiin koski. 

Torstaina alkoi nuha ja nenä meni tukkoon. Lämpöä oli vain vähän. Olo oli voimaton ja jatkuva migreeni alkoi oksettaa. Kylmä harso silmillä auttoi silmäkipuun. 

Perjantaina olo oli huono. Huijasin ja otin särkylääkkeen 3 tunnin välein, että jaksoin hoitaa lapsia ja tehdä töitä. Särkylääkkeen jälkeen olo oli euforisen hyvä. Tuntui melkein normaalilta. Tsemppasin, söin jäätelöä ja huljuttelin jalkoja altaassa. 2 tuntia särkylääkkeen otosta olo oli kuitenkin aina vaan huonompi. Huimasin ja väsytti. Laahasin jalkojani, jotka tuntuivat painavan ainakin tonnin. 

Lauantaina mies pakotti minut lääkäriin. Pienessä kylässä terveyskeskuksessa ei ollut jonoa. Oli kauniit ja vanhat puiset ovet ja ikkunat joita tuijottelin aurinkolasien takaa. “Sinulla on migreeni”, sanoi lääkäri. “Laitanko sinulle kortille migreenilääkkeet?”, hän kysyi. “En minä tiedä”, vastasin totuudenmukaisesti. “Entäs nämä muut oireet? Nenän tukkoisuus ja voimattomuus? Voiko migreeni kestää 6 päivää?”, kysyin. “Voi kestää. Sinulla on varmaan migreeni ja sen lisäksi olet vilustunut”, totesi lääkäri. Kysyin koronatestistä. Niitä tehdään kuulemma maanantaista perjantaihin härkätaisteluareenalla. Olisin naurahtanut, mutta en jaksanut. En saanut koronatestiä, mutta sen sijaan sain valium-piikin pyllyyn. Poistuin terveyskeskuksesta 5 minuuttia myöhemmin jalkaa laahaten. Mies turhautui ja suuttui hoidon puutteellisuuden vuoksi. Minä en jaksanut. Olin helpottunut siitä, että kyseessä olikin vain migreeni.

5 tuntia piikistä olo romahti. En jaksanut kävellä. Huimasi ja törmäilin seiniin. Ajattelin sen johtuvan valiumista. Nukuin 2 tuntia. Kuola valui. Olo oli humalainen. Yöllä heräsin siihen, että tärisin. Hampaat kalisi. “Täällä on ihan kamalan kylmä!”, sain sanottua. ”Ei ole. Sinulla on koronavirus”, vastasi mieheni. Kuumetta ei ollut, mutta oli 37,8 lämpöä. Otin särkylääkkeen ja sain nukuttua vähän. 

Sunnuntaina pyörrytti ja väsytti. Lähdimme aamulla sairaalaan. Tie oli kaunis, mutkikas vuoristotie. Sairaala oli Riotinto-nimisessä kylässä. Ikkunasta näkyi punaisia kaivauksia ja punaista maata. Aurinko porotti taivaalta ja valaisi punaisena kimaltavaa jokea. “Ihan kuin Mars-planeetalla”, kuulin mieheni sanovan kaukaa, vierestäni. Kuuntelimme musiikkia ja pidin silmiä kiinni. Mies laski kätensä polvelleni aina kun uskalsi, jokaisen kurvin jälkeen. “Millon äidillä on parempi olo?”, kysyi keskimmäinen. “Ihan pian, ya verás que sí”, vastasin. 

Sairaalaan ei saa tulla mukaan. Odotin ulkona vuoroani. Mahdollisimman kaukaa luettelin oireitani tiskin takana olevalle miehelle. Näin, että miehen silmät näyttivät huolestuneelta ja hän käski minun odottaa ulkona. Nojasin seinään ja näytin autossa istuvalle perheelle tsemppipeukkua. Kaikki hyvin. Teki mieli istua vieressä olevaan pyörätuoliin, mutta en kehdannut. Hoitaja kysyi onko mahdollista, että olen raskaana. Näytti kädellä vatsaa ja teki raskausmaha elkeitä. Nimeni vuoksi tulen aina olemaan ulkomaalainen.

Seurasin sairaanhoitajaa keuhkokuvaan. Miksi ne sellaisen ottaa? Hoitaja käveli kaukana edessäni ja hidasti välillä vauhtia, kun näki etten pysynyt perässä. Kuvan jälkeen pääsin nojatuoliin istumaan. Huoneessa oli hiljaista. Ilmanpuhdistin hurisi ja olo oli uninen. Minulta otettiin PCR-testi ja pikatesti. Pääkipu kasvoi ja sain suoneen nestettä ja särkylääkettä. Kukaan ei sanonut mitään pikatestin tuloksesta. “Se on hyvä merkki, eikö olekin?”, kysyin mieheltäni watsapin välityksellä. “Supongo”, luulen niin, hän vastasi.

Lääkäri tuli tunnin päästä kysymään vointia. Hän kysyi kenen kanssa olin ollut viimeisten päivien aikana. Minkälaisia oireita minulla oli. “Sinulla on Covid ja sen aiheuttama keuhkokuume” hän sanoi lopulta. Nyökkasin vastaukseksi. Hän kertoi, että saturoin hyvin ja sen takia voisin levätä kotona ja mitata happisaturaatiota kotoa käsin. “Jos hengittäminen on hankalaa, jos saturaatio on alle 95, jos tunnet väsyväsi nopeasti, tulet heti takaisin”, hän luetteli. Mietin mutkikasta 45 minuutin pituista automatkaa, mutta nyökkäsin taas. Hoitaja näytti, kuinka minun olisi pistettävä vatsaani lääkettä joka päivä, veritulppa kun on yksi koronaviruksen suurimmista riskeistä. Espanjassa lääke määrätään kaikille, myös riskiryhmiin kuulumattomille potilaille. 

Espanjassa veritulpan estolääkitys määrätään kaikille.

“Vaikka tiedän, että se on vaikeaa, yritä olla erossa lapsista seuraavat 10 päivää”, hän sanoi lopulta. Se oli liikaa. Kaiken muun kyllä kestän, mutta silloin tuli itku. Suolaiset kyyneleet valuivat maskin taakse. Lääkäri katsoi minua silmiin, mutta ei lohduttanut. Tajusin, että hän oli nähnyt satoja ja tuhansia itkeviä silmiä viimeisten kuukausin aikana. Sain 10 päivän kortisonikuurin. Ovet aukaistiin ja minut ohjattiin nopeasti ulos. 

Kotona eristäydyin vierashuoneeseen. Tujottelin ikkunasta sinistä taivasta ja kuuntelin lintujen laulua. Kävin hakemassa pakastimesta magnumin. Otin kermaisesta jäätelöstä haukun tajutakseni, että olin menettänyt makuaistini. Sehän tästä vielä puuttuikin, hitto vie!

Anna-Leena

Anna-Leena

12 vuotta Sevillassa asunut Kuopiolainen. 3 lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. Auttamaton romantikko, innostuja ja sotkija. Intohimoinen amatöörikokki joka pakenee keittiöön jäähylle ja yrittää kasvattaa lapsistaan suomalaisia korvapuustien ja riisipiirakoiden voimalla. Rakastan kahvia, mustaa huumoria ja villasukkia. En voi sietää negatiivisuutta enkä puisia jäätelötikkuja. Isona minusta tulee järjestelmällinen ja kärsivällinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *