Näin sujui sirkuslaisten mökkijuhannus

Näin kaupunkilaisena olen haaveillut mökkijuhannuksesta joka vuosi, mutten ole sellaista saanut järjestettyä. Kunnes tänä vuonna tähdet olivat kohdillaan ja tämä maailman kahdeksas ihme, mökkijuhannus, alkoikin näyttää mahdolliselta.

Saimme käyttöömme ihanan, vanhan mökin, keskeltä ei mitään, jossa saisimme viettää koko juhannuksen! Ketään muita kuin meidän sirkus, ei olisi mailla halmeilla. Ei myöskään juoksevaa vettä tai sisävessaa.. Mutta romantisoidessani tätä Lisäosille ja Perheenpäälle hehkuttamaani elämystä, nämä pikkuseikat eivät tuntuneet merkityksellisiltä..  

Perjantai-aamuna pakkasimme auton ja koira-peräkärryn täyteen tavaraa, koiria ja lapsia. Kun tämä karavaani kulkee, se ei olekaan mikään ihan pikkujuttu.. Lauleskelin hyväntuulisena siinä pakkailun tiimellyksessä ja Tytärlapsi kyselikin jo mielenterveyteni perään. En antanut minkään häiritä ylitsepursuavaa onneani vaan hoidin karavaanin lähtökuntoon ja reilun puolentoista tunnin ajomatka sai alkaa. Ajomatka meni hyvin ja perillä päästin pedot irti.

Kolme lasta ja kolme koiraa juoksivat ympäri pihaa vauhdin hurmassa, me Perheenpään kanssa päätimme yhteistuumin passata tämän ohjelmanumeron. Perheenpää jäi pihaan erotuomariksi ja minä aloin purkamaan kuormaa. Vilkaistessani vielä viimeiseksi koirakärryn koppeihin huomasin, että Cayalla on alkanut juoksu. Koppi oli kuin teurastamo, vaikka normaalisti C siivoaa itsensä hyvinkin tarkasti. Myönnetään, että siinä hetkessä kaipasin suihkua, vaikka sain kopin puhtaaksi ilmankin. 

Mökki on pieni, vain kaksi huonetta ja kylmä eteinen. Ei siis vaatinut kovinkaan suuria ponnisteluja huomata (elävä!) västäräkki istumassa olohuoneen pöydällä. Intohimoisena lintubongarina (lue; pelkään lintuja kuollakseni!) ilmaisin järkytykseni hyvin korkealla nuotilla ja käännyin kannoillani. Vaihdoimme Perheenpään kanssa työtehtäviä; minä jäin ulos, varsinaiseen rauhan tyyssijaan ja Perheenpää lähti keskustelemaan linnun uudelleensijoittamisesta. Pian hän saikin linnun saateltua ulos ja uskalsin taas hengittää.

Seuraavaksi oli vuorossa grillailua ja sulkapallon peluuta. Ideana hyvä, toteutus 6-. Grilli syttyi tuleen (onneksi Perheenpää on sammutinhuoltaja..), mutta ruuat pääosin säilyivät syötävinä. Isommat Lisäosat pelasivat sulkapalloa sovussa noin kolme minuuttia, kiukutellen reilun tunnin. Koirat huumaantuivat vapaudesta ja juoksivat toisiaan karkuun, eivät kuitenkaan halunneet hyödyntää koko muutaman hehtaarin tonttia, vaan paras kähnäämispaikka oli jonkun sylissä. Yleensä minä olin se joku..

Siinä kun lähemmäs sata kiloa paimenkoiraa läsähtää täysillä päin, voi ihan kuulla polvilumpioiden narskahtelevan pirstaleiksi.. Hengittelin sinä päivänä aika paljon syvään ja laskin kymmeneentuhanteen useita kertoja.. Toistelin mantraa, joka sisälsi mm. lauseet “tästähän sä haaveilit” ja “meillä ON täällä niin mukavaa!” Illalla Perheenpää lämmitti pihasaunan ja Raivotar teki kaikkensa, jottei tarvitsisi mennä nukkumaan. Voitin lopulta väännön 1-0, reilu kaksi tuntia normaalia nukahtamisaikaa myöhemmin.. 

Yö meni aivan vihkoon. Lisäosista isommat nukkuivat siskonpedissä hyvin neljään asti, kunnes Tytärlapsi hipaisi Poika Poikasen jalkaa, josta tämä ei pitänyt ja soppa oli valmis. Kun volyymi alkoi nousta, huomautin ystävällisesti, että tämä hetki ei ole se, kun asiaa setvitään ja pyysin palaamaan asian äärelle päivemmällä. Raivotar näki ilmeisesti huonoja unia ja itkeskeli puolen tunnin välein. Mitään toimenpiteitä nämä itkeskelyt eivät vaatineet, mutta minä en tietenkään saanut nukuttua.  

Aamulla Raivotar piti tiukasti kiinni rytmistään ja herätti jokaisen elävän sielun lähitienoolta karjaisemalla “MOI MOI MAMA!” klo 6.45. Silmät ristissä lähdin keittämään puuroa (onneksi mökissä on sentään sähköt ja mikro!). Poika Poikanen nousi myös ylös ja puki päälleen, söi ja sanoi lähtevänsä potkimaan palloa ulos. Kun Raivotar sai myös aamupalansa syötyä, lähti hän innoissaan isoveljensä perään. Huokaisin ja yritin päästä elämänsyrjään kiinni. Kymmenen minuutin kuluttua Poikanen huikkaa ovelta: “Pikkusiskolla saattaa olla hätä..” Tunnen kuinka aivoni käsittelevät tietoa ja kysyn: “Pissahätä? No kyllä hän voi käydä puskapissalla siinä talon takana, kun ei hänellä ole vaippaakaan..”

Poikanen selvästi miettii miten asian esittää ja päätyy kaikista vaihtoehdoista tähän: “Ei kun sillä oli varmaan se toinen, kun tossa pihassa on nyt kasa, mihin mä vahingossa heitin sen yhden mailan (sen ainoan, jossa on kangaspäällysteinen kahva)..” Nyt täytyy pinnistellä jo vähän kovemmin. Siirryn ulos ja teen nopean tilannekartoituksen. Raivotar on yltäpäältä kakassa. Pyydän melko tiukkaan äänensävyyn Perheenpäätä siirtymään meidän kanssa saunalle. Hän nousee sängystä ja menee laittamaan toiseen ämpäriin saippuavettä ja toiseen puhdasta vettä lähteestä. Siinä hinkatessani vuorokauden sisään jo toistamiseen jonkun toisen eritteitä, ikävöin suihkua ja pesukonetta kahta kauheammin. Perheenpää ehdottaa, että lähtisimmekin jo päiväuniaikaan takaisin kotiin, mutta minä en ole luovuttajatyyppiä! 

Kun palaamme saunalta takaisin, keräilen kasan koirankakkapussiin ja heitän vielä perään ämpärillisen vettä. Jätän ämpärin paikan päälle, jotta kukaan ei enää vahingossa osu siihen. Menen sisälle ja juon pahaa kahvia, koska kukaan meistä ei osaa keittää sillä keittimellä kunnollista. Koirat jätän ulos, jotta he, joilta sitä energiaa vielä löytyy, saavat sen purkaa. Kun palaan hetken päästä hakemaan koiria sisälle, istuu hänen corgeutensa kaadetun kakkaämpärin vieressä, ruskeata kaulustaan esitellen. 

Suurpaimentimet jatkavat matkaansa sisälle, matala susi lähtee saunalle pesulle. Palaan toistamiseen saunalta, tällä kertaa jäätävän deja vun ja päänsäryn kera. Juuri kun astun mökin ovesta sisään, istuu se riivattu västäräkki eteisessä. Miten ihmeessä se pääsee tänne sisälle? Avaan oven apposen auki ja toivon parasta.

Västäräkki ei ymmärrä vihjettä, mutta Perheenpää ymmärtää. Hän avustaa jälleen linnun ulos. Sen jälkeen hän alkaa grillata. Minä vien Raivottaren päiväunille ja nukahdan itsekin. Herätessä on jo paljon enemmän voimia ja ilmeisesti siksi luulen olevani kuolematon ja ilmoitan, että me jäämmekin vielä yhdeksi yöksi. “Kun kerrankin päästiin..”

Päivällä pelataan Afrikan tähteä ja illalla jälleen mennään saunaan, jossa Tytärlapsi kompastuu ja lyö poskensa seinään (älkää vaan kysykö miten tämä on mahdollista..), sammakko loikkii löylyjä pakoon lauteitten alta, hyttyset ja paarmat jakavat vahtivuoroja saunan ulkopuolella, jotta aina on joku jengi on paikalla ja valmiina viemään ne viimeisetkin järjenrippeet..  

Seuraava yö on jo parempi. Aamulla kaikki sujuu kuin tanssi ja alan päästä peliin mukaan, tietenkin juuri kun pitää lähteä kotiinpäin. Hyvät yöunet ja ihana, rauhallinen aamu kääntää reissun plussan puolella ja kultaa koko juhannuksen. Vaikka juhannus olikin täynnä kommelluksia, meillä oli silti super-ihana reissu! Meidän elämä vaan sattuu olemaan aina yhtä hullunmyllyä, oli sitten juhannus tai joulu. 

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.