Hauskaa tekemistä lasten kanssa: Koko perheen pihaolympialaiset

Hauskaa tekemistä lasten kanssa: Koko perheen pihaolympialaiset
Kuva: Debra Brewster

Teksti: Anna-Leena

Oletko koskaan järjestänyt ystäviesi tai perheesi kanssa pihaolympialaisia? Olympialaiset on hauska tapa viettää aikaa yhdessä perheen kesken tai miksi ei vaikka koko taloyhtiön voimin! Olympialaiset voi myös järjestää vaikka päiväkodin pihalla.  

Olympialaisten historia

Aloittakaa olympialaiset kertomalla osallistujille tarinan olympiakisojen historiasta. Lapset voivat myös harjoitella kertomaan ja esittämään tarinan näytelmän muodossa.

“Kreikkalaisten tarujen mukaan olympialaiset ovat saaneet alkunsa siitä, kun kuningas Oinomaos järjesti tyttärensä kosijoille kilpa-ajot. Peloponnesoksen niemimaalla sijaitsevaa Olymposta pidetään virallisemmin antiikin olympialaisten syntypaikkana. Siellä järjestettiin Zeus-jumalan kunniaksi urheilukilpailuja jo satoja vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Kisat pidettiin joka neljäs vuosi ja niihin saivat osallistua vain miehet.

Antiikin olympialaisten perinne jatkuu, sillä edelleen kesä- ja talviolympialaiset pidetään neljän vuoden välein. Antiikin ajoilta on kotoisin myös olympiatulen perinne. Tuli sytytetään auringon avulla Kreikan Olympiassa ja kuljetetaan sieltä soihtuviestinä kisapaikalle. Tuli sytytetään jo kuukausia ennen kisoja, ja soihtuviesti kiertää kaikkien niiden kaupunkien kautta, joissa olympialaiset on aikaisemmin pidetty. Olympiatuli palaa kisojen ajan”.

Pihaolympialaisiin voi keksiä itse hauskoja, leikkimielisiä lajeja osallistujien mieltymyksen mukaan. Myös eri-ikäiset voivat kilpailla yhdessä, jos vanhemmat osallistujat tekevät tasoituksen vuoksi vaikeamman version lajista. Kokeilkaa vaikka tätä hauskaa viisiottelua:

Tarvitset:

Ajanottokellon

Paperia ja kynä pisteiden kirjaamiseen

Hyppynarun

Tikkataulun ja tikkoja (Pehmeä maalitaulu ja tarrapalloja)

Jalka- tai koripallo sekä tennispallon

jätesäkkejä

Vesi-ilmapalloja (ja/tai ilmapalloja)

Olympiatulen (Lyhty/soihtu). Soihdun voi myös tehdä vaikka talouspaperirullasta ja silkkipaperista.

1. Naruhyppely

Lapset: Kilpailija yrittää hyppiä niin monta hyppyä kuin mahdollista, ennen kuin sotkeutuu hyppynaruun. Jokaiselle kilpailijalle annetaan 3 yritystä ja kaikki hypyt lasketaan yhteen.

Nuoret: Hypi yhdellä jalalla.

Aikuiset: Pyöritä narua takaperin tai hypi silmät kiinni.

2. Tikanheitto

Lapset: Aseta tikkataulu matalammalle kuin yleensä. Lasten kanssa kannattaa pitää yksi harjoittelukierros, jonka jälkeen kukin kilpailija heittää kaksi kertaa. Pisteet lasketaan yhteen. Pienempien lasten kanssa tikkataulun voi korvata tarrapalloilla -ja taululla.

Nuoret: Heitä kauempaa ja vähemmillä tikoilla kuin lapset.

Aikuiset: Heitä kauempaa, vähemmillä tikoilla kuin lapset ja käännä lisäksi selkäsi taululle tai kumarru ja heitä tikat jalkojesi välistä.

3. Pallon kuljetus

Lapset: Sopikaa tietty matka, joka kilpailijan tulee kulkea mahdollisimman nopeasti jalka- tai koripalloa pomputtaen. Katsokaa aika kellosta. 

Nuoret: Käytä pomputteluun tennispalloa.

Aikuiset: Käytä tennispalloa ja kulje takaperin.

4. Pussihyppely

Lapset: Kilpailija hyppii tietyn matkan mahdollisimman nopeasti jalat säkissä. Katsokaa aika kellosta. Ensimmäinen saa eniten pisteitä, toinen toiseksi eniten jne.

Nuoret: Hypi pitempi matka kuin lapset. 

Aikuiset: Vedä maahan viiva koko matkan pituudelta. Hyppiessäsi eteenpäin sinun on tehtävä siksak-kuviota, eli osuttava vuorotellen viivan vasemmalle ja oikealle puolelle.

5. Vesi-ilmapallon heitto

Lapset: Jakakaa vesi-ilmapallo jokaiselle osallistujalle. Heitelkää vesi-ilmapalloa niin korkealle ilmaan, kun uskallatte ja ottakaa koppi. Kuka säilyy pisimpään kuivana, on voittaja. 

Nuoret: Heittäkää vesi-ilmapalloa ringissä kisailijalta toiselle. Suuntaa saa vaihtaa aina, kun haluaa. Kuka säilyy pisimpään kuivana, on voittaja. 

Aikuiset: Täyttäkää vesi-ilmapallon sijaan tavallinen ilmapallo. Heitelkää palloa ringissä kisailijalta toiselle. Suuntaa saa vaihtaa aina, kun haluaa. Kuka säilyy pisimpään kuivana, on voittaja. 

Kisaherkut

Kisat kruunaa tietysti kaikille osallistujille lopuksi varatut kisaherkut. Nyyttärit tai lettukestit on mainio tapa päättää olympiakisat. Kuka jaksaa syödä eniten lettuja mansikkahillolla ja vaniljajäätelöllä on voittaja! 

Nyyttikesteihin voi varata teeman mukaisesti myös kreikkalaista ruokaa. Kokeilkaa vaikka herkullista kreikkalaista salaattia, pitaleipää ja tzatzikia.

Oletko sinä osallistunut jo pihaolympialaisiin?

Lähde: Martat.fi

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *