Koronapäiväkirja. Viikko positiivisen tuloksen jälkeen

Koronapäiväkirja. Viikko positiivisen tuloksen jälkeen

Teksti: Anna-Leena

Olo alkaa muistuttaa normaalia. Herään aamuisin sumuiseen oloon päässäni. Normaalisti olo menee ohi kahvilla, mutta nyt ei. Nenää kirvelee edelleen. Kirvely tuntuu epämiellyttävänä pistelynä jossain syvällä, kulmakarvojen välissä.

Muu perhe odottaa edelleen testiä. Kukaan ei tiedä kuinka toimia nyt, kun asumme kesän maalla emmekä ole Sevillassa. Kymmeniä puheluita, mutta kukaan ei tunnu tietävän missä testi tulisi tehdä. Turhauttaa ja ärsyttää. Miehen pitäisi palata töihin ensi viikon lopulla, mutta ilman negatiivista tulosta se ei onnistu. Miten on mahdollista, että vielä 1,5 vuotta pandemian alkamisen jälkeen kukaan ei osaa auttaa? 

Kamala ikävä oman perheen tuoksua.

Piikit sujahtavat vatsaan jo itsestään. Navan molemmille puolille on muodostunut vihreät mustelmat, joita koristavat violetit pistojäljet. “Dios mío, mamá!”, espanjalaisen dramaattinen esikoiseni huudahti, kun näki vatsani.

Lapset ovat suhtautuneet äidin sairasteluun paremmin, kuin odotin. Olemme yleensä hyvin tiivis paketti ja näin pitkä halitauko on aivan uutta kaikille. Tiedän kuitenkin aiemmasta kokemuksesta, että ikävä purkautuu vasta myöhemmin. Tiedossa on siis hyvin todennäköisesti tarrautumista, itkua, liimautumista ja hikisiä öitä perhepedissä. 

Eniten olen huolissani keskimmäisestä. Hän ei yleensä ilmaise pahaa oloaan ennen kuin on pakko. Hän viilettää menemään iloisena, kunnes ei enää pysty. Pysyy aina positiivisena. Toissa yönä hän heräsi itkemään suoraa huutoa. Hän itki, huusi, nyyhkytti ja tärisi. Papá silitti, piti sylissä, kertoi satuja ja lohdutti, mutta huuto vain yltyi. Lopulta nousin lohduttamaan häntä. “Minä haluan äidin kanssa”, hän sai lopulta sanottua. Laskeuduin polvilleni käytävän lattialle. Kaukaa, 1,5 metrin päästä lohdutin häntä. “Minäkin haluan sinun kanssa. Enää ihan muutama yö ja sitten ollaan taas yhdessä”, lohdutin häntä. Näytin kuinka ison halauksen antaisin hänelle sitten, kun taas voimme halata. 

Huomenna saan vihdoin olla muun perheen kanssa. Lääkärin ohje oli odottaa 10 päivää oireiden alkamisesta, kunhan 3 viimeistä päivää ovat oireettomia. Mitä oikein tarkoittaa oireeton? Jos päähän koskee, olenko oireeton? Minullahan koskee päähän harva se päivä. Se menee ohi kahvilla. Jos väsyttää, onko se oire? Ketä 3 pienen lapsen äitiä ei väsytä? Kenellä ei ole jotain koronan oireista kolmena päivänä putkeen? Ihottumaa, nuhaa, tukkoista nenää, pääkipua, yskää, mustelmia, valkoisia sormenpäitä, huimausta, kurkkukipua, löysää vatsaa, pahaa oloa, pistävää rintaa? 

Onneksi saamme pitää karanteenia maalla, jossa lapsilla on tilaa leikkiä ja olla ulkona.

Lapset ovat pysyneet yllättävän terveinä. Esikoisella on ollut kahtena päivänä pääkipua. Ulkona on kuitenkin +45 astetta lämmintä ja painostava, kostea ilma ja pienikin nestehukka voi aiheuttaa pääkipua. Onko hän siis oireeton vai ei? Kuopukselta valuu uinnin jälkeen räkä. Hän kuitenkin sukeltelee ja ui tunti tolkulla viileässä altaassa joka päivä, joten eikö se ole vain loogista? Ovatko he oireettomia? Vai ovatko he kuin ihmeen kaupalla säästyneet tartunnalta? 

Suurin riski tartuttaa muut on 2 päivää ennen oireita ja 5 päivää oireiden alkamisen jälkeen. Koko sen ajan nukuimme yhdessä samassa huoneessa tai sängyssä, joimme samasta lasista, maistelimme toistemme jäätelöitä, pussailimme, halimme ja elimme normaalia elämää. Olisi todella outoa, että he eivät olisi sairastuneet. Toisaalta toivon, että he sairastavat taudin näin: lievästi oireettomina. Kuopus aloittaa päiväkodin syyskuussa ja olisi helpottavaa ajatella, että tauti on jo sairastettu. 

Huonepalvelu pelaa. Tänään lounaaksi paellaa ja paneerattuja munakoisotikkuja.

Keittiöstä tulvii makuuhuoneeseen paellan houkutteleva tuoksu. Lapset auttavat abueloa pyörittelemään munakoisotikkuja korppujauhossa. Lasit kilisevät, kun mies kattaa pöytää. Olen varma, että kuopus on varastanut palan vaaleaa leipää ja murustelee sitä olohuoneen kivilattialle juuri nyt. Huomenna olemme taas yhdessä.

Anna-Leena

12 vuotta Sevillassa asunut Kuopiolainen. 3 lapsen äiti ja yhden miehen vaimo. Auttamaton romantikko, innostuja ja sotkija. Intohimoinen amatöörikokki joka pakenee keittiöön jäähylle ja yrittää kasvattaa lapsistaan suomalaisia korvapuustien ja riisipiirakoiden voimalla. Rakastan kahvia, mustaa huumoria ja villasukkia. En voi sietää negatiivisuutta enkä puisia jäätelötikkuja. Isona minusta tulee järjestelmällinen ja kärsivällinen.