Vinkkejä koulurepun valintaan: nämä asiat tulisi muistaa reppua valitessa

Vinkkejä koulurepun valintaan: nämä asiat tulisi muistaa reppua valitessa
Kuva: note thanun

Kimalteleva yksisarvinen, voimakas supersankari tai ehkä kaunis prinsessa? Moni koululainen valitsisi koulurepun vain siihen painetun kuvan takia. Vaikka koululaiselle onkin tärkeää saada itse vaikuttaa repun valintaan, ennen kassalle kurvaamista olisi hyvä ottaa huomioon muutamia repun käyttömukavuuteen vaikuttavia tekijöitä.

Liian pienessä repussa kirjojen ja vihkojen kulmat taittuvat ikävästi ja tavaroita on vaikea löytää. Liian iso reppu taas voi olla hankala, painava ja epämukava pienelle koululaiselle. Yksi ensimmäisistä asioista, joihin kannattaa kiinnittää huomiota onkin repun koko. Miettikää mitä kaikkea reppuun tulee mahtua. Penaali, vihkot ja kirjat? Sisätossut? Vaihtovaattet liikuntatunnille?

Koon lisäksi reppua valitessa on hyvä vertailla niiden säätöominaisuuksia. Kun reppua saa säädettyä lapsen koon mukaan, se istuu paremmin lapsen selkään ja sitä on mukavampi kantaa. Selkäkanava-sivustolla kehotetaan tästä syystä lähtemään reppuostoksille yhdessä koululaisen kanssa. Erilaisia ja kokoisia reppuja kannattaa kokeilla rauhassa ennen ostopäätöstä. 

Kuva: Antonino Visalli. Reppuostoksille kannattaa aina lähteä yhdessä koululaisen kanssa.

Koko ja säädettävyys ovat siis ensimmäisiä asioita, joihin kannattaa kiinnittää huomiota, mutta pitikö ennen repun ostoa muistaa jotain muuta? Käytimme Selkäkanava-sivuston hyödyllisiä vinkkejä apuna seuraavan muistilistan kokoamiseen.

  • Millaisesta materiaalista reppu on tehty? Voiko sen pestä, jos se likaantuu käytössä? Onko materiaali vedenpitävä?
  • Jotkut koulureput on varustettu heijastimilla. Mitä enemmän heijastimia lapsella on, sitä paremmin hän näkyy liikenteessä.
  • Reppu ei saa olla liian pieni, mutta ei myöskään tarpeettoman suuri. Selkäkanava-sivuston mukaan noin 10-15 litran reppu on sopiva koululaiselle. 
  • Kiinnitä huomiota repun istuvuuteen ja säädettävyyteen. Kun reppu on säädetty oikean kokoiseksi, se istuu tukevasti lapsen selässä. Polvissa roikkuva reppu vaikuttaa väistämättä lapsen asentoon ja tekee repun kantamisesta epämukavaa.
  • Kiinnitä huomiota myös repun olkahihnoihin. Liian kapeat olkahihnat saattavat hiertää ja painautua ikävästi olkapäihin, varsinkin jos reppu on painava. Liian leveät olkahihnat taas saattavat hiertää kainaloita, kaulaa tai rintakehää. Pehmustetut olkahihnat lisäävät kantomukavuutta.
  • Jos reppu on suuri ja koululainen kantaa selässään painavaa lastia, repussa olisi hyvä olla lannevyö ja rintaremmi, jotka auttavat siirtämään painoa pois hartioilta.
  • Repun tulisi olla mukavuuden lisäksi sellainen, josta koululainen itse tykkää.

Mihin asioihin sinä kiinnität huomiota reppua valitessa?


Ruuhkavuodet suosittelee

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.