Mitä lahjaksi taaperolle? Katso lahjaideat 1-2 vuotiaille

Mitä lahjaksi taaperolle? Katso lahjaideat 1-2 vuotiaille
Kuva: Nathan Dumlao

Mitä taapero oikein tarvitsee? Mitä 1-vuotias osasikaan jo tehdä? Mistä hän saattaisi olla kiinnostunut? Lahjan ostaminen taaperolle voi tuntua vaikealta, varsinkin jos omia lapsia ei ole tai omat lapset ovat jo vanhempia. Ota talteen nämä ruuhkavuosien lahjavinkit seuraavan kerran, kun lähdet lahjaostoksille.    

Ennen ostoksille lähtöä

Lahjoja hankkiessa on suositeltavaa noudattaa tuotteeseen merkittyä ikäsuositusta. Tämän ikäiselle taaperolle ei siis kannata ostaa lelua, jossa on merkintä “ei alle 3-vuotiaalle”. Vauvojen ja taaperoiden lahjojen kanssa tulee kiinnittää huomiota erityisesti helposti irtoaviin, pieniin osiin, jotka voivat olla vaarallisia lapselle. Lahjoissa kannattaa myös kiinnittää huomiota kestäviin materiaaleihin.

Lahjoja ostaessa kannattaa myös pitää mielessä, että jokainen perhe on erilainen. Siinä missä yhdessä perheessä on valtava määrä leluja, toinen perhe saattaa suosia aineettomia lahjoja. Hyvä idea on myös kysyä vanhemmilta, mitä lapsi tarvitsee tai onko hänellä jo sattumalta kyseinen lahja.

Kuva: Paul Biñas. Siinä missä yhdessä perheessä on valtava määrä leluja, toinen perhe saattaa suosia aineettomia lahjoja.

Lahjavinkit 1-2 vuotiaalle:

  • Dublot. Dublot on klassikko joita löytyy lähes jokaisesta kodista. Dubloilla leikkivät niin taaperot kun isommatkin lapset. Dubloista löytyy lukuisia vaihtoehtoja ja ne ovat yleensä varma valinta. Kiinnitä huomiota ikäsuosituksiin.
  • Kirjat. Kuvakirjoja, läppäkirjoja, pop-up kirjoja, soivia kirjoja…Kirjoja on niin monenlaisia, että niistä löytyy varmasti jotain jokaiselle. Yksivuotias saattaa kiinnostua kirjoista, joissa on erilaisia pintoja joita kokeilla pienillä sormilla. Kaksivuotiaan mieleen saattaa olla ikätasoon liittyvät kirjat, kuten pottailuun liittyvät kirjat ja läppäkirjat.
  • Leikkikeittiö. Jo taaperoikäinen viihtyy hetken kattiloita kolistellen ja keittiön nappuloita väännellen. Kun lapsi kasvaa, leikit muuttuvat ja lapsi kopio vanhempiensa puuhia omassa keittiössään. Puiset ja kankaiset leikkiruoat kestävät rajummatkin leikit ja maistelut. Keittiöön löytyy aina lisäosia, kuten kahvinkeittimiä, leivänpaahtimia, astioita ja ruokia ja niistä voikin saada idean seuraavaa lahjaa varten.
  • Vauvanukke. Vauvanukkea valitessa kannattaa kiinnittää huomiota nuken kokoon ja painoon. Pientä ja kevyttä nukkea on helpompi käsitellä ja kantaa ja se sopiikin taaperon leikkeihin monesti paremmin. 
  • Taaperokärry. Kävelemään opettelevalle yksivuotiaalle taaperokärry voi olla hauska ensimmäinen syntymäpäivälahja. Vanhempi lapsi työntelee kärryssä mielellään lelujaan. 
  • Soittimet. Erilaiset marakassit, rytmimunat, helistimet ja ksylofonit tuovat iloa kaiken ikäisille lapsille.  
  • Sormivärit. Kukapa ei tykkäisi sormiväreillä maalaamisesta ja sotkemisesta! Sormivärejä ostaessa on tärkeää varmistaa, että värit ovat myrkyttömät ja sopivat pienemmillekin taiteilijoille, koska taaperoikäinen vie sormet suuhunsa nopeasti. 
  • Sateenvarjorattaat nukelle. Moni kävelemään oppinut -tai opetteleva lapsi työntää mielellään rattaita, taaperokärryä, tuoleja tai mitä ikinä sattuukaan hänen matkalleen! Kevyet sateenvarjorattaat sopivat pienelle lapselle tähän puuhaan loistavasti.  
  • Leikkiteltta/Tiipii. Leikkiteltasta/tiipiistä on moneksi. Moni lapsi tykkää piiloleikistä ja molemmat soveltuvatkin tähän tarkoitukseen mainiosti. Teltan tai tiipiin sisälle voi tehdä myös rauhallisen “pesän” lisäämällä tyynyjä ja peittoja. Teltassa/Tiipiissä on myös hauskaa lueskella kirjoja.    
  • Potkuauto/potkumopo. Jos taapero kaipaa menoa ja meininkiä, on potkuauto/mopo on mainio valinta. 
  • Aktiviteettikuutio. Aktiviteettikuutioissa on erilaisia nappuloita, helmiä ja palikoita joita voi kiertää, koskettaa, pyörittää, tutkia ja paukutta: täydellinen lahja taaperolle!
  • Aistipalikat-ja pallot. Aistipalikoissa on erilaisia tekstuureja ja värejä ja ne stimuloivat lapsen tuntoaistia. Pallon heittäminen myös parantaa silmä-käsi-koordinaatiota.   

Aineettomia lahjoja

Lahjan ei aina tarvitse olla lelu tai tavara. Lapsiperheissä on monesti niin suuret määrät leluja, että vanhemmat saattavat jopa suosia aineettomia lahjoja. Niistä on monesti myös suurta iloa lapselle.

Ideoita aineettomiin lahjoihin:

  • Pääsylippu läheiseen eläintarhaan tai kotieläinpihaan. Vie lapsi läheiseen eläintarhaan tai kotieläinpihaan tutustumaan eläimiin. Ottakaa eväät mukaan ja ihastelkaa eläimiä yhdessä.
  • Kuukausimaksu harrastukseen. Tue taaperon harrastustoimintaa. Taapero saattaa harrastaa vauvauintia tai vaikka muskaria. Myös nettimuskari saattaa olla kiva harrastus taaperolle ja vanhemmalle. Lupaudu maksamaan yhden kuukauden harrastusmaksu vanhempien puolesta.
  • Pääsylippu sisäaktivitettipuistoon. Taapero on loistava tekosyy mennä sisäaktiviteetti puistoon. Osta taaperolle lahjaksi pääsylippu sisäaktiviteettipuistoon ja muista pitää hauskaa itsekin!
  • Eväsretki uuteen puistoon. Valmista taaperolle sopivat eväät reppuun ja vie hänet uuteen puistoon leikkimään. Bussimatka uuteen puistoon voi olla hauska lisä retkipäivään! Muista, että lapset nauttivat monesti eniten yllättävän arkisista asioista.
Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *