Jotain on taas unohtunut!

Jotain on taas unohtunut!
Kuva: Towfiqu barbhuiya

Vanhemman arki voi joskus tuntua pelkältä kalenterimerkinnältä. Tulisi pitää huolta lapsen harrastuksista aikatauluineen. Missä, mitä ja milloin. Pitäisi muistaa ilmoittautumiset, kausimaksut ja tutustumiskäynnit.

Muistettavana on neuvolat, rokotukset, tarkistukset, hammaslääkärit, lääkkeet ja lääkärikäynnit. Kalenteri on täynnä epämääräisiä merkintöjä päiväkodin vanhempainillasta, -vartista ja kehityskeskusteluista. On retkipäivät, touhupäivät, teemapäivät, juhlapäivät ja vapaapäivät.  Juomapullot, eväsrasiat, uimapuvut, vaihtovaatteet, sisätossut, pelit, vehkeet ja pelivehkeet. Pitäisi olla leikkitreffeillä, uimakoulussa ja  perhekerhossa. On futismatsia, kielikurssia ja kyläreissuja. On palautuspäiviä, ilmoittautumis- , palaveri- ja ylityöpäiviä.

On vanhempia joilla on  lapsia viisi, kaksi trimmattua koiraa ja korkeasti koulutettu gerbiili. He ovat  hyväntekeväisyysjärjestöjen aktiivijäseniä.  Heitä, jotka saapuvat aina paikalle ajallaan, tilanteen tasalla huoliteltuina ja hyväntuulisina. He ovat heitä, joilla on aina mukanaan leivonnaisia, koska ovat ohimennen jossain kohtaa päivää ehtineet leipoa vanhempainiltaan tai tutustumispäivälle täydellisiä kuppikakkuja.  He ovat niitä vanhempia, jotka ovat poikkeuksetta ystävällisiä, auttava käsi ojentuneena. Heitä, joiden lasten suupielissä ei ole koskaan nähty kuivunutta hilloa saati ketsuppia. Heitä, joiden lapset seisovat pituusjärjestyksessä suorassa rivissä, hiukset siististi letitettyinä, valmiina niiaamaan jos tarve vaatii.

Sitten on meitä. Yhden lapsen vanhempia, ei lemmikkejä, eikä aktiivijäsenyyttä. On vain epätoivoinen yritys olla perillä ajallaan, oikeaan aikaan ja oikeana päivänä. On epämiellyttävä tunne siitä, että jotain on taas unohtunut. Uimapuku, vaihtovaatteet tai reissureppu. Me olemme heitä jotka muistavat juuri ennen nukkumaanmenoa päiväkodin naamiaisjuhlat. Pitäisi olla naamiaisasu, harjoiteltu tanssi koreografia, mörkö aiheinen runo ja ne hemmetin kuppikakut leivottuna. 

Me olemme heitä, jotka juoksevat kellon kanssa kilpaa tapahtumasta, harrastuksesta ja juhlasta toiseen olemus aina rähjääntyneenä. Me olemme heitä, jotka lopulta ostavat ne kuppikakut kaupasta, improvisoivat runot ja pukevat lapsensa kerta toisensa jälkeen samaan naamiaisasuun. Meidän lapsemme ovat niitä naamiaisten kummituksia, joiden silmäreiät ovat hätäisesti  leikattu hieman eri kokoisiksi. He ovat heitä,  jotka saapuvat se kulahtanut lakana yllään naamiaisiin vain todetakseen, että juhlat ovatkin vasta ensi viikolla.

Me olemme valtaosa vanhemmista. Niitä keskinkertaisia isejä ja äitejä, jotka tekevät tänäänkin parhaansa. Heitä, jotka epäonnistuvat joskus, heitä jotka omien virheidensä kautta opettavat lapsilleen armollisuutta, inhimillisyyttä sekä kykyä sietää niin omat kuin muidenkin puutteellisuudet.

Ollaan siis tänäänkin hyvällä omallatunnolla epätäydellisiä vanhempia, sillä totta puhuakseni, niitä kuppikakun tuoksuisia aktiivijäseniä, täydellisine lapsikatraineen tuskin on olemassakaan.

Jutun löydät myös täältä!

Jenna

Olen viimeisen kahden vuoden aikana kolmessa eri maassa asunut ulkosuomalainen, joka yrittää parhaansa mukaan selviytyä kielimuurin ja kulttuurishokin täyteisestä arjestaan. Olen myös äiti, vaimo sekä viimetingan ihminen, jolta puuttuu suuntavaisto sekä tilannetaju. Olen hauska, mutta vain omalla äidinkielelläni. Englantia käyttäessä olen simppelimpi hahmo, joka nauraa väärissä kohdissa ja unohtaa liian usein käyttää sanaa pliis. Rakastan kasvisruokaa, liikuntaa sekä Espanjan lempeän aurinkoisia päiviä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *