Lapset palaavat koulusta monesti nälkäisinä ja suuntaavat suoraan jääkaapille. Vaikka moni koululainen osaakin jo valmistaa välipalansa itse, voi välipalan valmistaa yhdessä aikuisen kanssa jääkaappiin odottamaan jo edellisenä iltana, tai aamulla ennen kouluun lähtöä. Auttamalla lasta valitsemaan terveellisempiä välipalavaihtoehtoja, nälkä pysyy poissa pidempään ja lapsella riittää energiaa läksyjentekoon ja harrastamiseen. Mikä näistä välipaloista on teidän perheen suosikki?
Voileivät
Voileivän kokoaminen onnistuu nuoremmaltakin koululaiselta. Leivän päälle voi valmiiksi jättää jääkaappiin kurkku -ja tomaattisiivuja, juustoa, kinkkua ja levitettä, joista koululainen voi helposti kasata mieleisensä voileivän.
Tuorepuuro
Jos koulusta kotiin palatessa on jo kova nälkä, tuorepuuro on mainio vaihtoehto. Tuorepuuron voi valmistaa jo edellisenä iltana tai aamulla ennen kouluun lähtöä. Tuorepuuro valmistetaan keittämättä, sekoittamalla puuroainekset kulhoon keittämättä. Kulho peitellään ja se nostetaan jääkaappiin. Vaihtelua tuorepuuroon saa sekoittamalla hiutaleet jogurttiin ja maustamalla puuron hedelmillä tai vaikka kaakaolla. Esimerkiksi kaurahiutale, kaakao, maito, banaani yhdistelmä on maistuva ja täyttävä. Myös erilaiset pähkinärouheet sopii tuorepuuroon hyvin.
Hedelmäsalaatti
Myös raikkaan hedelmäsalaatin voi tehdä yhdessä lapsen kanssa jo edellisenä iltana. Hedelmäsalaatin joukkoon voi sekoittaa vaikka turkkilaista jogurttia.

Kasvistikut ja dippi
Ohuiksi tikuiksi leikatut kasvikset, kuten porkkana, kurkku ja paprika ovat helppo ja terveellinen välipala. Kasvistikkuja voi syödä sellaisenaan tai dipin kanssa. Dipiksi käy esimerkiksi herkullinen hummus tai eksoottisempi guacamole.
Smoothie
Smoothie valmistuu muutamassa sekunnissa, mutta senkin voi halutessaan valmistaa etukäteen jääkaappiin. Smoothiehedelmät tai -marjat voi myös pilkkoa ja pakastaa pienissä pusseissa, joista ne on helppo kaataa blenderiin. Myös pakasteissa myydään valmiita smoothiesekoituksia.
Munakas
Isompaan nälkään sopii hyvin herkullinen munakas. Munakkaan voi täyttää halutessa kinkulla, pinaatilla, juustolla tai vaikka nakeilla. Myös uunissa valmistuva kasvismunakas on hyvää kylmänäkin. Sen voi valmistaa edellisenä päivänä ja leikata pieneksi suupaloiksi jääkaappiin odottamaan. Kasvismunakkaan täytteeksi sopivati eriväriset paprikat, kirsikkatomaatit, fetajuusto, parsakaali, purjo ja oliivit.
Valmiit kaupan välipalat
Myös kaupasta löytyy nopeita ja helppoja välipaloja. Pähkinät, hedelmäsoseet, kuivatut hedelmät, välipalarahkat, tai annospussiin pakatut pikapuurot ovat toimivia välipaloja sellaisina päivinä, kun välipalaa ei kerkeä valmistamaan, tai se pitää ottaa mukaan. Tällaisia välipaloja on hyvä pitää kaapissa varuilta, sillä nälkä pysyy niillä paremmin poissa kuin makeisilla tai kekseillä.
Teksti: Anna-Leena