Mielikuvitus on luovan ajattelun alkulähde

Mielikuvitus on luovan ajattelun alkulähde

”Jos lapsi ei saa kokea satujen maailmaa, hän ei pysty myöskään käyttämään fantasiaa omassa elämässään. Me tarvitsemme mielikuvitusta ihmissuhteisiimme ja kaikkeen luovaan toimintaan.” (Astrid Lindgren)

Lueskelin Astrid Lindgrenin elämästä ja ajatuksista kertovaa kirjaa ja törmäsin monta kertaa ylläolevan kaltaisiin ajatuksiin, jotka jäivät mieleen.  Ajattelin, kuinka uskomattoman hienosti hänen saduissa vuorottelevat mielikuvitus ja todellisuus. Toisaalta sadut voisivat ihan oikeasti olla tottakin, tapahtumia lasten elämästä. Uskonkin, että hän on osannut seurata lapsia ja ihan erityisesti heidän leikkejään.

Itseäni on aina kiehtonut lapsen tapa rakentaa leikki matkien tavallisia asioita, joita elämässä tapahtuu ja erityisesti se kohta, missä leikkiin sekoittuu mielikuvitus – ne asiat, jotka eivät oikeasti voisi tapahtua. Aluksi lapsi selvästi tietää, että mikä ei enää ole totta. Leikin jatkuessa lapsi ikäänkuin lumoutuu ja menee leikkiin niin mukaan, että mielikuvitus vie vallassaan yhä hurjempiin ja hauskempiin tapahtumiin. Olen miettinyt, että siinäkö on lapsen ja aikuisen raja, että lapselle leikki muuttuu todeksi ja hän antautuu mielikuvituksen maailmaan, mutta me aikuiset olemme koko ajan tietoisia ympärillä olevasta maailmastamme ja emme luovu siitä. On vaikeaa tempautua mukaan tarinaan, satuun, luovuuteen. Kuitenkin mielikuvitus on luovan ajattelun alkulähde.

Seuraan usein lasten leikkejä ja ihailen heidän kykyään elää mielikuvitusmaailmoissa. Milloin leikitään kotia, kauppaa, Melukylän tai Saaristonlapsia, milloin koiraa, kissaa tai prinsessaleikkiä. Itse saan usein myös jonkin roolin ja aika usein olen ollut se mummo. Mummon roolissa on se hyvä puoli, että lapsille sopii se, että istun olohuoneessa hiljaa sohvalla ja luen kirjaa. Samalla saan aitiopaikalta seurata sivusilmällä lasten leikkiä ja usein nauraa mielessäni heidän oivalluksilleen tai sille, kun tunnistan itseni heidän leikistään.

Kun lapsia seuraa huomaa, kuinka leikki kehittää lapsen mielikuvitusta ja toisaalta taas mielikuvitus kehittyy leikkitoiminnasta. Mielikuvitus on siis leikkitoiminnan edellytys. Olen myös seurannut autistisen lapsemme leikkiä. Se oli aikalailla erilaista heti pienestä pitäen.  Leikki oli lähinnä riviin asettelua, järjestelyä, asioiden toistoa- ikäänkuin lapsi olisi sitä kautta koettanut järjestää maailmaansa.  Lapsi ei myöskään pitänyt mistään mikä ei ollut totta. Satuja kuunnellessaan hän hoki itsekseen: ”ei voi olla totta, tuo ei voi olla totta” ja ikäänkuin arvioi toden ja epätoden välimaastoa.  Hän ei ei eläytynyt juurikaan satuihin. Olen päässyt seuraamaan, kuinka suuri ero on erilaisen lapsen leikissä ja nähnyt kuinka paljon leikkiminen kehittää lasta. Jokaista lasta. Albert Einstein totesi leikin olevan tutkimisen korkein muoto.

Lapsen mielikuvitus tarvitsee kehittyäkseen virikkeitä. Mielikuvituksen kehitystä tukevat leikkikalut tai roolin täyttämistä edistävät välineet. Täysin ilman näitä apuvälineitä lapsen mielikuvitus ei voi toimia. Lapsi kuitenkin tekee ja keksii leikin hyvin vähäisinkin apuvälinein. Aivotutkimuksen mukaan mitä enemmän stimuloimme aivojen eri alueita, sitä enemmän eväitä lapsi matkaansa saa. Tähän perustuvat monet aktiivilelut, joissa on monille aisteille havainnoitavaa. Kun lapset olivat pieniä, ihastuin Lilliputienssin tuotteisiin, joissa on osattu huomioida juuri pienen lapsen kehitys ja maailma loistavalla,  riittävän pehmeällä tavalla.

Ensimmäinen leikki taitaa vauvalla olla piiloon-pöö- leikki tai kukkuu-leikki. Kaksivuotias rakastaa leikkiä, jossa saa laittaa ja ottaa pois jotakin. Pienempi lapsi tutkii, tunnustelee, havainnoi. Värejä, muotoja, pintoja. Isompi lapsi haluaa jo leikiltä enemmän tekemistä, joissa saa itse tehdä ja olla mukana. Leikeissä usein vaikkapa syödään leikisti, matkitaan ja opitaan, työstetään arkielämän tietoja ja taitoja.

Olen huolissani lapsen leikin vähenemisestä. Tänä päivänä kaupat pursuavat leluja, tekemistä tukevia tuotteita ja silti lasten leikki on vähentynyt paljon. Lasten aika kuluu tietokonepelien, television ja videoiden parissa entistä enemmän. Vaikka on olemassa paljon opettavaisiakin pelejä ja videoita, niin useimmiten viihteellisyys vie voiton. Tätä kautta lapsemme myös liikkuvat vähemmän.

Kun kysyn lapsiltani haluavatko he videon sijaan, että leivotaan yhdessä he valitsevat tekemisen. Annetaan lapsillemme elämysten sijaan arkielämän taitoja leikinvarjolla. Olen miettinyt paljon kaupallisuutta ja sitä tarvitsevatko lapsemme kaikenlaista tavaraa. Ensiksi mielen tulee, että eivät, mutta lastenkaupallani aikoinaan ei voinut olla hymyilemättä lapsen innolle, kun hän näki hunnullisen kruunun tai niin ihanan söpön pupuvauvan.

Uskon, että kun ihminen pääsee käyttämään ja uskaltaa käyttää luovuuttaan, hän on onnellisempi. Siksi toivoisin, että lasten leikkiä tuettaisiin enemmän ja me aikuisetkin lähtisimme leikkiin ja luovuuteen enemmän ja enemmän mukaan ja uskon, että samalla myös omat aivomme saavat ansaitun lepotauon.

Tuulia

Olen pikkulapsivaiheen selättänyt ja pesukoneen lingosta selvinnyt suurperheenäiti, taideterapeutti, yhden elämän kuvaaja, valoa rakastava luonnonlapsi, jonka intohimona on matkailu, luonnossa vaeltaminen sekä sisustaminen.