Pidän omia lapsiani, nyt 3- ja 4-vuotiaat, varsin onnekkaina. Heillä on rakastavat vanhemmat, jotka rakastaa toisiaankin. Kiva koti ja muita turvallisia aikuisia sekä omia kavereita.
Saadessaan tehdä seuraavia asioita heidät saa hetkellisesti todella onnellisiksi!
- Saippukuplilla
- Saadessaan nukkua vanhempien sängyssä
- Rupattelemalla ajoista, jolloin he olivat vielä ihan vauvoja ja katselemalla vauva-ajan kuvia
- Youtubella
- Lätäkköhyppelyllä ja lälläämisellä
- Yllätysmunilla, jotka löytyvät yllättävistä paikoista
- Päästessään autossa etupenkille tai istumaan muualle kuin omaan istuimeen
- Kruunukorkkisella limulla
- kylmillä nakeilla, jotka käyvät ”varkain” napsimassa
- pelien pelaamisella koko perheen voimin
Niin pieniä asioita, millä heidät saa onnellisiksi. Yhdessä olemisella ja lapselle tärkeisiin asioihin keskittymisellä sekä kuuntelemalla. Voi kunpa olisin nämä asiat silloin sisäistänyt, kun koin tärkeäksi raahata kotiimme Eero Aarnion Ponin. Aika monta suklaamunaa olisi sillä rahalla saanut ja kodissamme olisi neliön verran enemmän tilaa ilman sitä otusta.