Itsekäs äiti

Itsekäs äiti
Kuva: Chela B

Erilaista äitiyttä on olemassa yhtä paljon kuin on olemassa äitejäkin. Silti koen, että on myös olemassa äitimuotti, johon yritämme itseämme sekä toisiamme mahduttaa. Koen myös, että tuo muotti on melko ahdas tai siltä se ainakin tuntui yrittäessäni mahduttaa siihen itseäni.

Olen äiti, joka muiden tavoin rakastaa perhettään enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Se asia ei kuitenkaan poista itsekkyyttä, jonka tiedostan itsessäni hyvin. Mun on saatava olla jotakin muutakin kuin äiti. Mun on mentävä, koettava ja elettävä tätä elämää myös äitiyden ulkopuolella. Sen vuoksi olen rakentanut arkeni niillä asioilla, joista pidän, joita tarvitsen ja joiden avulla voin kehittyä sekä sivistää itseäni. Voisin olla äiti, joka ei laita lastaan hoitoon, koska on itse kotona. Voisin olla täysin perhelähtöinen äiti, joka rakentaa arkensa vain perheen tarpeiden mukaan täyttäen omat tarpeensa vasta jos aikaa, rahaa ja rahkeita riittää. Olen yrittänyt kyllä. Olen pyrkinyt siihen, jopa halunnut sitä. Kuvitellut, että niin kuulu ja pitää tehdä. Aikani yritin ja  lopulta ymmärsin, että en voi kadottaa itseni, hukuttaa sitä äitiyden alle. En vain voi elää pelkästään äitiyden kautta. En voi, en halua enkä osaa. En myöskään pysty vakuuttelemaan enkä valehtelemaan itselleni saati muille, että en tarvitse muuta.

Ei ole helppoa olla itsekäs saati myöntää sitä itselleen. Ei ole helppoa löytää omaa tietä, tapaa eikä tasapainoa äitiyden ja kaikkien niiden muiden  minuuden muotojen välillä. Itsekkyyden ja omien tarpeiden myöntäminen on kuitenkin ollut tarpeellista, jopa helpottavaa. Minä olen äiti, mutta sen lisäksi olen myös  paljon muuta. Äitinä oleminen on yksi tärkeimpiä olemisen muotoja itselleni. Ehkä juuri sen vuoksi en enää podekaan huonoa omatuntoa itsekkyydestäni, sillä olen ymmärtänyt, että ollakseni parempi äiti mun pitääkin olla itsekäs, mun pitää olla myös sitä mitä olin ennen äitiyttä.

Joidenkin mielestä tapani olla äiti saattaa vaikuttaa siltä kuin äitiys olisi toissijaista, kuin en välittäisi. Todellisuudessa teen sen kaiken oikeastaan juuri siksi, että välitän . Välitän siitä millainen äiti olen ja juuri siksi mun tarvitsee kokea maailmaa myös vanhemmuuden ulkopuolella, sillä jos tukahduttaisin kaiken muun äitiyden alle, en olisi kummoinenkaan äiti, en täysin onnellinen nainen enkä kokonainen minä.

Teksti julkaistu myös täällä.

Jenna

Olen viimeisen kahden vuoden aikana kolmessa eri maassa asunut ulkosuomalainen, joka yrittää parhaansa mukaan selviytyä kielimuurin ja kulttuurishokin täyteisestä arjestaan. Olen myös äiti, vaimo sekä viimetingan ihminen, jolta puuttuu suuntavaisto sekä tilannetaju. Olen hauska, mutta vain omalla äidinkielelläni. Englantia käyttäessä olen simppelimpi hahmo, joka nauraa väärissä kohdissa ja unohtaa liian usein käyttää sanaa pliis. Rakastan kasvisruokaa, liikuntaa sekä Espanjan lempeän aurinkoisia päiviä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *