Teksti: Anna-Leena
Valikoiva puhumattomuus on lapsuudessa kehittyvä sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriö, jonka ydinoireisiin kuuluu sosiaalisiin tilanteisiin liittyvä ahdistus. Häiriö aiheuttaa huomattavaa sosiaalista haittaa ja heikentää toimintakykyä, selviää Duodecim-lehdestä.
Taudinkuva
Valikoivassa puhumattomuudessa on tyypillistä, että lapsi osoittaa normaalia kielellistä kyvykkyyttä joissakin tilanteissa, mutta on johdonmukaisesti puhumatta toisissa. Tyypillisesti lapsi puhuu sujuvasti kotioloissa, mutta on puhumaton tai lähes puhumaton koulussa tai päiväkodissa.
Valikoivan puhumattomuuden diagnostisissa kriteereissä on edellytyksenä, että lapsen puheen tuottaminen ja ymmärtäminen eivät poikkea merkittävästi iänmukaisesta keskiarvosta. Diagnoosi voidaan tehdä, jos kielelliset kyvyt riittävät tavanomaiseen vuorovaikutukseen ja kun kielen käytössä erilaisissa sosiaalisissa yhteyksissä vallitsee selvä epäsuhta.
Miksi lapsi ei puhu?
Mielenterveystalo-sivustolla huomautetaan, että valikoivasti puhumaton lapsi pelkää tietyissä tilanteissa puhumista samaan tapaan kuin lentopelosta kärsivä lentämistä. Lapsi pyrkii vaistomaisesti välttämään puhumistilanteen hänessä herättämää ahdistuneisuutta ja somaattisia oireita. Lapsi voi puhumistilanteessa tuntea esimerkiksi kehon jännittyneisyyttä, sydämentykytystä tai epämiellyttäviä tuntemuksia suun, kaulan tai nielun alueella. Koska puhumaton lapsi vaikuttaa usein ilmeettömältä tai jähmettyneeltä, voidaan puhumattomuus joskus virheellisesti tulkita uhmakkuudeksi. Lapsi ei myöskään kykene selittämään, mikä aiheuttaa ahdistusreaktion. Vanhemmat saattavat huomata, että lapsi on päiväkoti-/koulupäivän jälkeen ärtynyt ja uhmakas kotona, sillä jatkuva jännittäminen on kuormittavaa.
Syyt
Syyt puhumattomuuden ovat monitekijäiset. Riskitekijöinä voivat olla muun muassa perinnölliset tekijät, ympäristötekijät, lapsen temperamenttipiirteet, sekä kehitykselliset tekijät. Jokainen lapsi on yksilö, ja niin myös riskitekijöiden yhdistelmä.
On havaittu, että vanhemmilla ja lähisuvussa on keskimääräistä enemmän ujoutta, pidättyväisyyttä ja sosiaalista ahdistuneisuutta. Lapsi on myös usein temperamentiltaan herkästi ahdistuva ja huolestuva uusissa tilanteissa ja pyrkiikin välttämään niitä. Lapsen sosiaaliset taidot voivat joissain tapauksissa olla keskimääräistä heikommat myös tilanteissa, joissa ei tarvitse puhua. Erityisesti aloitteiden tekeminen ja kaveriryhmään liittyminen voi olla lapselle vaikeaa.
Valikoiva puhumattomuus on selkeästi yleisempää maahanmuuttajaperheissä ja esiintyvyys maahanmuuttajaperheissä on noin nelinkertaista kantaväestöön verrattuna. Mahdollisina riskitekijöinä on uuteen kulttuuriin sopeutuminen, toisen kielen omaksuminen, erottelu ja syrjiminen omassa ikäryhmässä. Lapsuuden voimakas stressaava tai traumaattinen kokemus voi olla mahdollinen taustatekijä, mutta harvinainen valikoivan puhumattomuuden aiheuttaja.
Valikoiva puhumattomuus on noin kaksi kertaa tavallisempaa tytöillä kuin pojilla.
Hoito
Valikoivan puhumattomuuden hoito ei ole vielä vakiintunut häiriön suhteellisen harvinaisuuden ja kontrolloitujen interventiotutkimusten puutteen vuoksi. Häiriön hoito tähtää vuorovaikutustaitojen kehittämiseen, sekä ahdistuksen lievittämiseen.
Erilaisia psykoterapeuttisia hoitomuotoja, terapeutin ohjaamia harjoituksia sekä ääni- ja kuva -avusteisia menetelmiä on kehitetty oireiden helpottamiseen. Lapsen tunnesäätelyn kehittämiseksi on usein tarpeen myös korjata vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta. Häiriön kesto on keskimäärin yli viisi vuotta. Intensiivisellä ja tarvittaessa pitkäkestoisella kuntoutuksella yli puolet potilaista saavuttaa remission. SSRI-lääkehoito, erityisesti fluoksetiini, terapiaan yhdistettynä voi parantaa kuntoutumisen mahdollisuuksia.
Kuinka lasta ja perhettä voidaan auttaa?
Valikoivasti puhumattomat lapset hyötyvät avoimesta keskustelusta. Lapselle on tärkeä kertoa, että hän ei ole ainoa, jolla on tällaisia vaikeuksia. Lapsessa ei ole mitään vikaa, eikä ole poikkeuksellista, että puhuminen tuntuu uudessa ympäristössä vaikealta. Lapselle voi myös kertoa, että vaikeudet tulevat kyllä helpottamaan.
Toimivin tapa hoitaa valikoivasti puhumatonta lasta, on tiiviissä yhteistyössä vanhempien ja päiväkodin/koulun aikuisten kanssa lapsen arkiympäristössä. Kognitiivisia ja käyttäytymisterapeuttisia hoitomenetelmiä voidaan soveltaa kotona, koulussa, valikoivasti puhumattomille suunnatuissa ryhmissä ja yksilöllisesti suunniteltuina terapiajaksoina. Myös altistushoito ja lapsen sosiaalisten taitojen vahvistaminen ovat hoidossa keskeisiä. Myös taustalla mahdollisesti vaikuttavien kielellisten tai vuorovaikutusongelmien hoito on tärkeää.
Milloin pitää hakea apua?
Hoitotulokset ovat sitä paremmat-, mitä aikaisemmin hoito aloitetaan. Hoitamattomana ja oireiden pitkittyessä lapsi omaksuu puhumattoman roolin, josta on vaikea luopua. Tämä saattaa vahvistaa lapsen riittämättömyyden tunnetta. Jos lapsi ei ole kuukauteen puhunut mitään uudessa ympäristössä, on syytä miettiä, miten lapsen lähiaikuiset voisivat tukea lasta esim. päiväkotiryhmässä tai koulussa. Jos puhumattomuus jatkuu 2-3 kk ajan, on syytä hakea apua ja selvittää lapsen oireilua tarkemmin. Apua voidaan hakea perusterveydenhuollon kautta.
Mielenterveystalo-sivustolla muistutetaan, että:
- Lasta ei pidä painostaa puhumaan. Painostaminen lisää lapsen sisäistä ristiriitaa ja voi vaikeuttaa puhumattomuutta.
- Kaikkea aloitteellisuutta vuorovaikutuksessa on tuettava ja kannustettava.
- Kokemuksia, joissa lapsi huomaa puhumattomuuden helpottavan ahdistunutta oloa pyritään välttämään.
Lähteet:
