Tutkimus: Nämä asiat ärsyttävät päiväkodin työntekijöitä

Tutkimus: Nämä asiat ärsyttävät päiväkodin työntekijöitä
Kuva: Niranjan Photographs Unsplash

Teksti: Mami Mikstuura

Päiväkodin kasvattajien työ on tärkeää, mutta se ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja monen tunnin virkistävää ulkona seisoskelua. Se on paljon muutakin. Vanhempina näemme vain pienen murto-osan varhaiskasvattajien työpäivästä. Kasvattajat tekevät työtänsäl apsen ja perheen parhaaksi, mutta monet asiat vaikuttavat heidän työpäiviensä kulkuun ja koettuihin tunteisiin.  

Ilta-Sanomien uutisesta käy ilmi, että lapset ja heidän vanhempansa ärsyttävät varhaiskasvattajia. Tämä tieto perustuu Väestöliiton tekemään kyselytutkimukseen (222 vastaajaa) ja tulosten pohjalta on myös kirjoitettu kirja: “Ammattikasvattajan kielletyt tunteet“, joka ilmestyi vuonna 2013. Melkein puolet kyselyyn vastaajista kokevat kielteisiä tunteita hoidettavia lapsia kohtaan. Eniten negatiivisia tunteita aiheuttivat aggressiiviset, kovaääniset, huomionhakuiset, välinpitämättömät ja vetäytyvät lapset. Mutta monesti myös vanhempien käytös ärsyttää.

Mitkä asiat ärsyttävät useimmiten?

-Vanhempien välinpitämättömyys jopa naureskelu lapsen huonolle käytökselle!

-Lasten raivokohtaukset, huono käytös muita lapsia ja henkilökuntaa kohtaan henkilökunta voi jopa pelätä lapsia!

-Työntekijöiden vähyys, sijaisten puute ja isot ryhmäkoot

-Lapsi halutaan pitää myös loma-aikoina päiväkodissa Vanhempien oma loma ja omat menot ovat tärkeämpiä kuin lapsen kanssa vietetty yhteinen aika ja loma hoidosta.

Kasvatuskumppanuus

Kasvatuskumppanuus vanhempien ja päiväkodin välillä tarkoittaa lapsen kasvun ja kehityksen tukemista. On tärkeää, että myös hankalista asioista puhutaan ja niihin etsitään yhdessä ratkaisuja. Tämä vaatii päiväkodin työntekijöiltä uskallusta ottaa puheeksi myös haastavat aiheet ja vanhemmilta avointa mieltä keskustella myös tällaisista asioista. Tällä tavalla on mahdollista estää hankalien asioiden kasvamista liian isoiksi vuoriksi ja esteitä hyvälle yhteistyölle. Muista, että tämä kaikki tehdään sinun lapsesi parhaaksi.  

Muista ainakin nämä jutut, jotta et vanhempana ärsytä turhaan

-Keskity vienti- ja hakutilanteisiin Ole kiinnostunut lapsesta ja lapsen päivästä. Älä puhu puhelimessa silloin, kuin kohtaat lapsen. Hoida puhelusi muuna aikana!

-Arvosta päiväkodin henkilökunnan tekemää työtä ja osoita se heille

-Hanki lapselle sopivat ja oikean kokoiset varusteet muun muassa sopivat vaatteet erilaisiin sääoloihin

-Ilmoita ajoissa hoitoajat. Vie ja hae lapsi hoidosta sovittuina aikoina.

-Älä vie lasta hoitoon sairaana tai liian nopeasti sairauden jälkeen

-Ymmärrä, että aina ei ole mahdollista toteuttaa kaikkia perheesi toiveita, joten älä vaadi lapsellesi erityiskohtelua

Lähteet

Kasvatuskumppanuus päiväkodin kanssa

Kenen on kasvatusvastuu – päiväkodin vai kodin?

Lapset ja heidän vanhempansa ärsyttävät varhaiskasvattajia

Näin vanhemmat ärsyttävät kasvattajia

Millaisia kokemuksia sinulla on päivähoidosta? Tuleeko mieleen muita keinoja, jotta kaikilla osapuolilla olisi parempi mieli?

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä artikkelit:

Hip hei ja päiväkotiin!

Vinkit tökkiviin päiväkotiaamuihin

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *