Muistatko miltä mummilassa tuoksuu? Tästä syystä tuoksuihin liittyvät muistot ja tunteet ovat erityisen voimakkaita

Muistatko miltä mummilassa tuoksuu? Tästä syystä tuoksuihin liittyvät muistot ja tunteet ovat erityisen voimakkaita
Kuva: Samantha Gades

Tuoksu johon liittyy voimakas tunne, jää muistiin jopa loppuelämän ajaksi, paljastaa aamulehti-sivuston uutinen. Uutisessa tuoksuihin perehtynyt kemian tohtori Jari Tuominen kertoo, että hajut kulkevat aivoissa melko lyhyttä reittiä hajukeskukseen, joka on yhteydessä samaan paikkaan, joka käsittelee tunteita.

Tuoksut nostattavat muistoja

Hajuaisti on selviytymisen kannalta tärkeä aisti, jonka avulla muun muassa vauva kiintyy äitiinsä. Hajuaistin avulla myös osataan välttää vaarallisia asioita, kuten myrkyllistä ja pilaantunutta ruokaa.

Tuoksumuistot ovat ihmisen vahvimpia muistoja, jotka herättävät voimakkaita tunteita. Koska haistaminen tapahtuu aivoissa samoissa osissa kuin tunteita ja muistoja käsitellään, lapsuudesta tutut tuoksut nostattavat heti muistoja. Suuri osa tunteistamme johtuu tuoksuista, vaikka emme edes tiedä sitä, selviää yle-uutissivustolta. Ylen uutisessa Tuominen kertoo, että ihminen muistaa helpommin tuoksuja kuin vaikka valokuvia ja esimerkiksi dementikoilla tuoksut voivat herättää voimakkaita muistoja.

Kuva:Andreea Popa. Dementikoilla tuoksut voivat herättää voimakkaita muistoja.

Tuoksumuistot

Tuoksumuistoja tutkittaessa on selvinnyt, että ne liittyvät usein varhaislapsuuteen. Suurin osa tuoksumuistoista liittyy tapahtumiin ajalta, kun olimme noin 5-vuotiaita. Tuoksumuistot eivät ole tietoisesti valittuja muistoja, vaan ne syntyvät, kun tietty tuoksu painunee mieleemme, ja aktivoituu tutun tuoksun myötä.

Uuden kirjan tuoksu. Vanhan kirjan tuoksu. Vauvan pään tuoksu. Isoäidin kasvorasva. Vastaleivottu pulla. Vastaleikatun nurmikon tuoksu. Tuore saunavasta. Puulämmitteinen sauna. Ilmassa leijuva sireenin tuoksu. Ulkona pakkasessa tuuletetut matot. Kuuma glögi. Aurinkoinen pakkaspäivä. Syksyinen metsä. Mitä tunteita nämä tuoksut sinussa herättävät? 

Kommentoi ja jaa lapsuuden tuoksumuistosi muiden lukijoiden kanssa!

Lähteet:

Aamulehti.fi

Yle.fi

Ruuhkavuodet toimitus