Kovaa ajoa ja mozzarellatikkuja – kahdestaan maailmalta piilossa Ideaparkin sykkeessä

Kovaa ajoa ja mozzarellatikkuja – kahdestaan maailmalta piilossa Ideaparkin sykkeessä

Kaupallinen yhteistyö Ideapark Lempäälä, Coyote Bar & Grill ja Viihdekeskus Ideapark

Teksti ja kuvat: Rouva Tirehtööri

Meillä on ollut Perheenpään kanssa tapana viettää epäsäännöllisen säännöllisesti aikaa vain kahdestaan. Silloin, kun teimme päätöksen suhteen aloittamisesta, teimme myös päätöksen pitää siitä hyvää huolta. Vaikka ruuhkavuosien pyörteissä rimpuillessa kahdenkeskisen ajan raivaaminen kalenteriin vaatii taitoa ja tahtoa, olemme siinä onnistuneet melko hyvin. Tietenkin mitä helpommin treffit saa järjestymään, sitä parempi! Ja kun maanantaina (treffipäivien uusi musta!) istahdimme autoon ja hurautimme Ideaparkille, voin sanoa, ettei tämän helpommaksi treffi-illan järjestäminen enää mene; ilmainen pysäköintimahdollisuus, kivaa puuhaa (muutakin kuin shoppailua!) ja hyvää ruokaa. Kaikki saman katon alta!  

Ensimmäisenä kipusimme Ideaparkin toiseen kerrokseen. Sieltä bongasimme mielettömän Viihdekeskuksen, josta löytyy esimerkiksi pelialue ja Skidipark-aktiivipuisto sekä meidän tämän kertaisten treffien aktiviteetti; karting-rata! Kuin toinen maailma kauppakeskuksen sisällä! Pirteä asiakaspalvelija-neito otti meidät iloisesti vastaan ja neuvoi mistä saamme kypärät ja myssyt. Pukuhuoneeseen saimme jättää kaikki ylimääräiset tavarat. Tämän jälkeen reipas nuorimies otti meistä kopin ja kävi läpi kaikki ajoon liittyvät asiat. Jos minua pienen hetken ajan oli tilanne jännittänyt, hälveni nämä ajatukset nopeasti. Perheenpää oli käynyt ajamassa kartingia ennenkin, minulle tämä oli ensimmäinen kerta. Olin silti luottavainen, koska minulla kuitenkin on ajokortti… Opin kyllä nopeasti, ettei siitä mitään hyötyä tässä tilanteessa ollut. Perheenpää neuvoi vain painamaan kaasua mutkissa. Tähän sitten tähtäsin, vaikka näin turvallisuutta priorisoivana henkilönä ohje kuulosti hullulta.  

Mistään vauhdin hurmasta ei ensimmäisillä kierroksilla voitu omalla kohdallani puhua. Pikkuhiljaa sain kuitenkin punaisesta langasta kiinni ja tunsin, kuinka adrenaliini syöksähteli suonissani! Painoin kaasun pohjaan ja annoin palaa. Perheenpää perhesopua rakastavana miehenä teki varmasti kaikkensa hillitäkseen menohalujaan, mutta neljännellä kierroksella peli oli siltä osin menetetty ja hän paahtoi suoralla ohi. Kilpailuhenkisenä ihmisenä painelin perään ja pistin peliin kaiken ajotaitoni.  Seurasin valotaululta meidän kierrosaikoja ja tunsin suurta iloa ja ylpeyttä, kun kierrosajat nopeutuivat joka kierroksella. Ajoaika oli tietenkin rajattu, joten oli helppo uskotella itselleni, että olisin varmasti päässyt vieläkin kovempiin tuloksiin, jos vain aikaa olisi ollut enemmän! Uskottelin myös, että oli parempi “antaa” Perheenpään voittaa, jotta loppuiltakin sujuisi mukavissa tunnelmissa… 

Ajon jälkeen lähdimme (sovussa!) syömään. Ruokapaikaksi valikoitui ravintola Coyote bar & grill.  Ravintola on ihan keskellä Ideaparkia, muttei ole yhtään hälyinen paikka! Valitsimme vielä rauhallisen nurkkapöydän ja uppouduimme selailemaan monipuolista ruokalistaa. Olimme positiivisen ongelman äärellä, kun jokainen annosvaihtoehto kuulosti erittäin hyvältä! Alkupalaksi valitsimme lopulta mozzarellatikkuja ja jalapeno popperseja. Kristillisesti jaoimme ne molemmille molempia –periaatteella. Päädyimme myös pohtimaan, miten kukaan osaa valmistaa näin täydellisiä mozzarellatikkuja. Muutaman kerran itsekin kokeilleena, ne aina räjähtelevät ja poksahtelevat ja sitten juuston saa lopulta nuolla leivinpaperilta.  

Pääruuaksi Perheenpää valitsi pippuripihvin valkosipuliyrttiperunoilla ja minä Devil’s steakin ristikkoperunoilla. Oli ihana istua rauhassa, ilman pakkoa sinkoilla jokaiselle jotain ja keskittyä vain syömään hyvää ruokaa. Sai antaa puolisolle täyden huomion ja pysähtyä rehellisesti kysymään ja pohtimaan mitä meille kuuluu. Ainoa keskeytys oli ihana tarjoilijatar, joka kävi kysymässä, maistuuko ruoka. Oli helppo vastata, että ruoka oli todella hyvää enkä meinannut malttaa syödä annosta, ettei se vain loppuisi liian aikaisin… Huoleni oli aiheeton. Annokset olivat juuri sopivan kokoiset ja ruoka todella maukasta! Jälkiruokaa ei enää millään saatu mahtumaan, vaikka tunnetustihan se ns. eri mahaan meneekin.  

Poistuessamme tarjoilijatar toivotti mukavaa iltaa ja meidät tervetulleiksi toisenkin kerran. Ja aivan taatusti palaamme vielä! Hyvä ruoka on jo sinällään riittävä kannuste, mutta sen lisäksi aion vaatia revanssin karting-radalla! Perheenpää tarkisti meidän ajat ja sijoitukset sähköpostistaan eikä meinannut toipua siitä, että joku nainen (hänellä oli siis kuukauden paras aika) oli ajanut radan reilu kymmenen sekuntia nopeammin kuin hän, vaikka hän ajoi niin lujaa kuin ikinä voi. Joten todennäköisesti meidän seuraavatkin treffit on Ideaparkin Viihdekeskuksessa. Ja sitä seuraavat. Ja sitä seuraavat. 

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *