Enterorokko leviää erityisesti loppukesästä ja syksyn aikana: tämä sinun tulisi tietää enterorokosta

Enterorokko leviää erityisesti loppukesästä ja syksyn aikana: tämä sinun tulisi tietää enterorokosta
Kuva: Sandra Seitamaa

Teksti: Anna-Leena

Enterorokko on enteroviruksen aiheuttama rokkotauti. Myös käsi-suu-jalkataudiksi kutsuttua rokkoa esiintyy pääasiassa alle 10-vuotiailla lapsilla. Enterokkoa ilmenee erityisesti loppukesän ja syksyn aikana.

Miten enterorokko tarttuu?

Enterorokko leviää helposti ulosteiden tai hengitystie-eritteiden välityksellä. Enterorokon itämisaika on 3-7 vuorokautta.

Kuinka enterorokko oireilee?

Tyypillisiä enterorokon oireita ovat kuume, päänsärky, kurkku/nielukipu, vatsaoireet ja voimattomuus. Muutaman vuorokauden kuluessa erityisesti suun limakalvoille, kämmeniin ja jalkapohjiin ilmaantuu punoittavia alueita, joihin voi kehittyä rakkuloita ja haavaumia. Rakkuloita voi joskus ilmaantua myös muualle iholle, kuten pakaroihin. Lapsia rakkulat eivät yleensä kiusaa, mutta aikuisilla oireet voivat olla kivuliaampia. Erotuksena vesirokkoon, enterorokko ei aiheuta yleensä kutinaa. Enterorokko on usein lieväoireinen tai oireeton ja muistuttaa joskus ihan ”tavallista” flunssaa. Oireet kestävät yleensä 7-10 vuorokautta. Enterorokko eroaa erimerkiksi vesirokosta siten, että sille ei kehity pitkäaikaista vastustuskykyä ja sen voi sairastaa useamman kerran.

Miten enterorokkoa hoidetaan?

Enterorokon hoitoon ei ole olemassa erityistä lääkehoitoa tai rokotetta ja enterorokon hoito riippuu oireista. Tulehduskipulääkkeet voivat auttaa päänsärkyyn, kuumeeseen tai esimerkiksi jalkapohjien rakkuloiden aiheuttamaan kipuun. Mikäli syöminen on vaikeaa ja suun rakkulat kipeitä, nestemäiset ruoat tai ruoka jota ei tarvitse pureskella, kuten mehut,vellit ja jäätelöt, saattavat olla helpompia nauttia. 

Milloin on syytä lähteä lääkäriin?

Enterovirusinfektio on yleensä llievä ja paranee itsestään. Lääkärin puoleen kannattaa kääntyä, mikäli yleisvointi huononee, kuume jatkuu korkeana useamman päivän ajan tai tautiin liittyy kovaa päänsärkyä ja niskajäykkyyttä. 

Voiko tartunnalta välttyä?

Kuten yleensäkin virusten kanssa, hyvä käsihygienia on paras keino tartunnan estämiseen. Huolellinen käsien pesu saippualla erityisesti WC-käyntien tai vaipanvaihdon jälkeen sekä ennen ruokailua on paras keino estää taudin leviämistä.

Enterorokon hoitovinkit

  • Huolellinen käsien pesu on paras keino ehkäistä taudin leviämistä. Lapsillekin olisi hyvä opettaa 30 sekuntia kestävä huolellinen käsipesu saippualla. Jos lapsi sairastaa enterorokkoa ja vie leluja suuhunsa, lelut kannattaa desinfioida leikin jälkeen.
  • Jos suun rakkulat vaikeuttavat syömistä ja juomista, kylmät ja helposti nieltävät juomat ja ruoat menevät usein helpommin alas.
  • Kipuun ja kuumeeseen voi ottaa tulehduskipulääkettä. Täsmälääkettä enterorokkoon ei ole.
  • Enterorokkoon ei ole olemassa rokotetta, toisin kuin influenssaan ja vesirokkoon.

Lähteet: Mehiläinen.fi

Hyväterveys.fi

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *