Kantaako lapsesi kuninkaallista nimeä? Nämä suomalaiset nimet ovat kuninkaallista alkuperää

Teksti: Anna-Leena
Kuningasperheiden nimet kiinnostavat ja moni haluaa antaa sellaisen myös omalle lapselleen. Mutta mikä tekee nimestä kuninkaallisen?
Inspiraatiota kuninkaallisilta
Oletko joskus miettinyt miten kuninkaalliset valitsevat lastensa nimet? Vau-sivuston artikkelissa nimitutkija Ivar Utne kertoo, että vastaus on itseasiassa aika helppo: useimmat eurooppalaiset kuninkaalliset antavat tutkijan mukaan lapsille etunimen, joka on kulkenut suvussa jo pitkään. Aivan kuten ihan tavallisissakin perheissä, myös monissa kuningasperheissä lapsille halutaan antaa nimi, joka muistuttaa rakkaasta sukulaisesta.
Nimi-ideoita haetaan suvussa esiintyneiden nimien selvittämisen lisäksi nettipalstoja selailemalla, mutta inspiraatiota saadaan usein myös julkisuuden henkilöiltä. Uutisissa ja aikakausilehdissä pyörivien kuninkaallisten nimistä tulee nopeasti suosittuja myös tavisten keskuudessa, ja nimet ja niiden muutokset leviävät nopeasti.
Kun nimeen halutaan kuninkaallisia vaikutteita, inspiraation lähteenä eivät toimi ainoastaan aidot kuningasperheet, vaan myös elokuvista tutut prinsessat. Nimen “Elsa” suosio kasvoi huimasti viime vuosikymmenen aikana, hyvin todennäköisesti Frozen-elokuvan ansiosta, kertoo MTV-uutissivustolla julkaistu artikkeli. Artikkelin mukaan Suomessa jo vuosisatoja käytössä ollut nimi nousi elokuvan ilmestymisvuoden (2013) jälkeen kansainvälisesti sadan suosituimman nimen joukkoon. Muita prinsessaelokuvista tuttuja suosikkeja ovat Lumikki (Lumikki ja seitsemän kääpiötä), Prinsessa Ruususesta tuttu Aurora, sekä Aladdin-elokuvasta tuttu Jasmine.

Nämä Suomessakin käytössä olevat nimet ovat kuninkaallista alkuperää
Vaikka “kuninkaallinen nimi” saattaa kuulostaa hyvin mahtipontiselta, todellisuudessa kuningasperheiden keskuudessa pyörii monia aivan tavallisia nimiä. Yllättävän moni aivan tavallinen suomalaisten suosima nimi on suosittu myös kuninkaallisten keskuudessa. Usein nimiä kuitenkin muutetaan sen verran, että ne sopivat paremmin kunkin maan kieleen. Tämä helpottaa nimen kirjoittamista, mutta usein myös nimen lausumista. Esimerkiksi Oscar muuntuu suomalaisten suussa Oskariksi ja Noah Nooaksi.
Muun muassa näitä suomalaisempaan asuun muunnettuja, kaikille tuttuja nimiä kuningasperheet suosivat (Lähde: Timanttisalonki )
Tytöt:
Anna, Anne, Elisabet, Emma, Eeva, Helena, Isabella, Josefiina, Karoliina, Kristiina, Lea, Luisa, Martta, Maria, Matilda, Noora, Roosa, Sofia, Teresa, Ulriikka, Vilhelmiina ja Viktoria.
Pojat:
Aleksanteri, Aleksi, Albert, Kristian, Henri, Joakim, Joose, Markus, Matias, Mikael, Niko, Nooa, Petteri, Sebastian ja Viljami.
Onko sinun lapsellesi valikoitunut suvussa kulkeva nimi? Mistä sinä olet etsinyt inspiraatiota lapsen nimeä valitessasi?