Millaiset ovat täydellisen syntymäpäivän ainekset?

person holding white and pink floral ceramic plate
Kuva:Coco Tafoya

Syntymäpäivä. Katson itseäni peilistä. Näytän samalta kuin eilen. Peilissäkin on samat tahrat kuin eilen. Pyyhin ne nopeasti pois hihallani.

Kello on jo seitsemän. Kerkeän käydä vielä suihkussa ennen kun lapset heräävät, ajattelen. Pesen hiukset ja laitan jopa hiusnaamiota latvoihin. Suihkun jälkeen meikkaan nopeasti ja juon samalla kahvia. Peilistä näkyy takanani avautuva maisema. Aamuaurinko värjää taivaan vaaleanpunaiseksi. Se näyttää vesivärimaalaukselta. Kohta makuuhuoneesta kuuluu tassuttelua. Keskimmäinen herää yleensä ensin, mutta tänään esikoinen on hereillä aiemmin. Hän käpertyy unisena sohvalle sikiöasentoon. Silitän koulupukuja ja höpöttelen haukottelevalle lapselle niitä näitä.


”Feliz cumpleaños, mamá!”, hän yhtäkkiä muistaa. ”Paljon onnea äiti!”. Leikin loukkaantunutta, kun hän ei ollut muistanut aiemmin. Onneksi hän tuntee minut ja nauraa. Neiti 4-vee katselee minua pää kallellaan aamupalapöydässä. ”Sinä näytät vanhemmalta tänään.”, hän arvelee. ”Kiitos!”, vastaan, koska tiedän, että hänelle kasvaminen ja vanheneminen on tällä hetkellä suuri ilon aihe. Hän ei ole neljä, vaan ”neljä ja puoli”. ”Sinulla on enemmän ryppyjä kun eilen”, hän lisää. Vedän melkein kahvin väärään henkeen, kun naurattaa. ”Ne ovat naururyppyjä”, vastaan.

Rypyt ei haittaa, kunhan ne ovat naururyppyjä.


Suunnittelin eilen meneväni syntymäpäivän kunniaksi ulos aamupalalle ihan itsekseni. Läheisestä kahvilasta saa ihanaa pähkinäleipää guacamolella. Paras ystäväni kuitenkin soitti onnitellakseen ja puhelimeen höpöttäessä unohdin aikeeni ja tulin suoraan kotiin. Kotona söin juhlavasti porkkanatikkuja, koska unohdin taas kerran ostaa leipää.

Uppouduin töihin ja yhtäkkiä tajusin, että on jo lähdettävä hakemaan lapsia, mutta lounasta ei ole valmistanut kukaan. Mierda! Kaivan pakastimesta pari viikkoa sitten tehdyn linssipadan jämät ja jätän ruoan mikroon sulamaan sillä välin kun haen lapset.

Ulkona on kuuma. Lämpömittari näyttää +36. Hiki valuu aurinkolasien takaa silmille. ”Gud mooning hou ar juu?”, kysyy vitsikäs taapero, kun pelastan hänet päiväkodista. Päiväkodissa on jo sujunut paremmin. Taapero kertoo syöneensä salmorejoa, kalaa ja kookosjogurttia. Kädessä on opettajan piirtämä hymynaama. ”Es un tatuaje”, hän kertoo. ”Se on tatuointi”.

Ulkona on vielä kuuma ja syksystä ei ole tietoakaan.


Kotimatkalla tytöt haluavat tietää kuinka aiomme juhlia syntymäpäivääni. Heistä aikuisten juhlat ovat outoja. ”Tämä on ihan kuin ihan tavallinen päivä”, vanhempi huokaa, selvästi hieman pettyneellä äänellä. Iltapäivällä syömme papán tekemää vadelma-suklaakakkua. Se on aivan taivaallisen hyvää. Syön kaksi isoa palaa ja kärsin loppuillan vatsakivuista.

Käyn varaamassa itselleni ajan ripsien värjäykseen ja kestotaivutukseen. Olen haaveillut värjätyistä ripsistä jo vuosia. Vaaleat ja piikkisuorat ripseni saavat minut näyttämään vähän valjulta ja väsyneeltä ilman ripsiväriä. Jumalalle kiitos aurinkolaseista.

Olimme sopineet aamulla pyytävämme kotiin ruokaa illalla tai käyvämme ulkona syömässä, mutta kakkuturvotus ei mene ohi, eikä minun tee mieli lähteä ulos. Paistan pannulla kalaa ja teen sen seuraksi couscousia parsasta. Kello on kymmenen, kun viimeinenkin lapsi nukahtaa. Näen mieheni haukottelevan vieressäni. Hän yrittää tsempata, mutta silmäluomet voittavat taistelun.

”Venga, vamos a la cama, anda!”, patistan häntä. ”Sänkyyn siitä pilkkimästä”. Yksi parhaista asioista vanhenemisessa on sen tajuaminen, että ei ole pakko valvoa tai tehdä jotain vain siksi, että on syntymäpäivä. Ei ole pakko pitää juhlia. Ei ole pakko käydä ulkona syömässä. Täydelliseen syntymäpäivään riittää, kun on kakkua ja joku jakamassa sen sinun kanssa.

Ehkä esikoinen on oikeassa, ja syntymäpäivä onkin loppujen lopuksi vain ihan tavallinen päivä.

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.