Rehellinen time lapse-video äidin yöstä kahden lapsen kanssa herättää sympatiaa: tästä syystä vanhempia väsyttää

Rehellinen time lapse-video äidin yöstä kahden lapsen kanssa herättää sympatiaa: tästä syystä vanhempia väsyttää
Kuva: Sinitta Leunen

Teksti: Anna-Leena

Melanie Darnell päätti kuvata videolle tavallisen yönsä antaakseen aidon kuvan siitä, miltä yö kahden lapsen kanssa saattaa näyttää.

Miksi äiti päätti kuvata yönsä? 

Lapsen syntymä muullistaa koko perheen elämän, vaikka harmillista kyllä, usein myös koko perheen yöunet. Joidenkin tutkimusten mukaan vanhemmat menettävät jopa 700 tuntia unta vauvan ensimmäisen vuoden aikana.

Vaikka useat vanhemmat menettävät tuntikaupalla yöunta lasten syntymän jälkeen, harva kuitenkaan pitää yöunistaan tarkkaa rekisteriä ja monesti vanhempien kasvavat silmäpussit ovatkin ainoa todiste siitä, kuinka haastavia yöt lapsiperheissä saattavat olla. Kolmen lapsen äiti Melanie olikin kiinnostunut näkemään, kuinka monta tuntia hän todellisuudessa nukkuu yön aikana. Melanien kolmesta lapsesta yksi nukkuu koko yön, mutta kaksi nuorempaa heräilevät edelleen.

Toteuttaakseen videon, äiti kiinnitti makuuhuoneen kattoon kameran, joka tallentaisi aivan tavallisen yön hänen makuuhuoneessaan. Nähtyään videon, hän päätti editoida videon hieman yli minuutin kestäväksi time lapse-videoksi jakaakseen yönsä muiden vanhempien kanssa. 

Melanien puoliso matkustaa työnsä vuoksi paljon, ja äiti on vastuussa perheen pienokaisten yöllisistä heräilyistä. Perheen 10 kuukauden ikäinen vauva ei vielä nuku öitä heräämättä, ja videolla näkyykin, kuinka pian nukkumaanmenon jälkeen Melanie nousee ylös ja palaa sänkyynsä vauva kainalossaan. Äiti syöttää vauvan, valvoo hetken, nukahtaa uudestaan, syöttää vauvan uudestaan…Kuulostaako tutulta?  

Pian kuvaan astuu kuitenkin perheen 2-vuotias, joka ei korvatulehduksen takia saa nukuttua, ja etsii lohtua äidin sängystä.

Video on hyvin konkreettinen vastaus kysymykseen siitä, miksi vanhemmat ovat usein niin väsyneitä. Monet vanhemmat elävät kuukausia, tai jopa vuosia nukkumatta kokonaista yötä putkeen, varsinkin jos perheeseen on suotu useampi lapsi. 

Ei kuitenkaan syytä paniikkiin, sillä ennemmin tai myöhemmin yöt rauhoittuvat ja lapset (ja vanhemmat) alkavat nukkua paremmin. Yhtenä kirkkaana päivänä heräät, ja huomaat nukkuneesi koko yön heräämättä. Sitä odotellessa, katso video Melanien yöstä, ja kommentoi näyttääkö meno tutulta.

Lähde: bebésymás.com

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *