Jotkut lapset aloittavat koulun jo 3-vuotiaina -Koulunaloitusikä vaihtelee eri maissa

Jotkut lapset aloittavat koulun jo 3-vuotiaina -Koulunaloitusikä vaihtelee eri maissa
Kuva: S. Hermann & F. Richter Pixabay

Teksti: Mami Mikstuura

Lapset aloittavat koulutaipaleen eri ikäisinä eri maissa. Osa lapsista aloittaa koulunsa jo 3-vuotiaina. Eri maiden koulujärjestelmät ovat erilaisia eikä suora vertailu ole yksinkertaista. Joissakin maissa esiopetus on koulumaista, mutta joissakin maissa se muistuttaa enemmän päiväkotia.

Yle uutisoi, että osa eurooppalaislapsista aloittaa koulutien jo 3-vuotiaina. Suurin osa eurooppalaisista lapsista aloittaa koulunsa 6-vuotiaina. Suomeen tuli vuonna 2015 esiopetusvelvollisuus 6-vuotiaille, mutta varsinainen oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää seitsemän vuotta.

Isot erot eri maiden koulujärjestelmissä

Tilastokeskus on tehnyt kansainvälistä vertailua esi- ja perusopetukseen osallistumisesta. Vertailusta käy ilmi, että eri maiden esi- ja perusopetuksessa ja niihin osallistumisessa on suuria eroja eri maiden välillä. Eri maiden esiopetus voi olla enemmän koulumuotoista (esim. Ranska ja Italia) tai päiväkotimaisempaa. Ranskassa, Italiassa, Belgiassa ja Espanjassa lähes kaikki 3-vuotiaat ovat esiopetuksessa. Esiopetus on pääsääntöisesti maksutonta, mutta usein yksityisten koulujen tarjoama opetus on maksullista.

Esimerkkejä eri maista

Alankomaat: Suurin osa lapsista aloittaa peruskoulun seuraavana päivänä, kun ovat täyttäneet 4 vuotta. Kouluun on pakko mennä viimeistään, kun lapsi on täyttänyt 5 vuotta. Useimmissa hollantilaissa kouluissa koulunkäynti on ilmaista, mutta koulusta pyydetään yleensä pientä maksua kattamaan erilaisia kuluja kuten koulumatkoja ja juhlia.

Espanja: Oppivelvollisuus koskee 6-16-vuotiaita, mutta suurin osa lapsista (yli 90 %) aloittaa esikoulun jo 3-vuotiaina. Espanjan koulujärjestelmässä on kolmenlaisia kouluja: julkisia kouluja (valtion rahoittamat), tilauskouluja (valtion tukemat yksityiset) ja yksityisiä kouluja (yksityisesti rahoitetut). Julkisissa kouluissa opetus on maksutonta, mutta lisäkustannuksia voi tulla esimerkiksi koulumatkoista, oppikirjoista ja ruokailusta. Yksityisten koulujen tarjoama opetus on maksullista. Monet espanjalaiset lapset käyttävät koulussa koulupukua, mutta julkisista kouluista vain 13 % vaatii koulupuvun pitämistä.

Iso-Britannia: Englanti ja Wales: 5-16-vuotiailla on oppivelvollisuus. Pohjois-Irlannissa oppivelvollisuus alkaa jo 4-vuotiaana.

Luxemburg: Oppivelvollisuus koskee 4-16-vuotiaita. Useimmat koulut ovat valtion ylläpitämiä ilmaisia kouluja.

Ranska: Oppivelvollisuus koskee 3-16-vuotiaita. Lapset aloittavat esikoulun 3-vuotiaina. Valtion ylläpitämät koulut ovat ilmaisia Ranskan kansalaisille ja oleskeluluvan saaneille. Perheet maksavat yleensä itse koulumatkat ja koulutarvikkeet. Suurin osa kouluista on valtion ylläpitämiä, mutta on myös jonkin verran yksityisiä kouluja. Useimmissa Ranskan kouluissa ei pidetä koulupukua.

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *