Lauantai – jolloin olin melkein yksin kotona

Lauantai – jolloin olin melkein yksin kotona
Kuva: Rouva Tirehtööri

Lauantai-aamu valkeni taas kotoisasti ennen seitsemää Raivottaren toimesta. Tytärlapsi oli mennyt illalla naapuriin Mummulaan yökylään, todennäköisesti paremman palvelun vuoksi. Aamulla oli nimittäin lähtö ensimmäiselle yön yli-retkelle partion kanssa ja fakta on se, että Mummu hemmottelee mennen, tullen ja palatessa ja varmistaa esimerkiksi riittävän ravinnon saannin heti aamutuimaan kattamalla täydellisen aamupalan valmiiksi.  Kaikki voittaa, kun  Mummu saa hyysätä ja Tytärlapsi nauttia palvelusta. Lisäksi, koska olen jalostanut eteenpäin tätä huonoa hermorakennetta ja stressiherkkyyttä, on siinäkin mielessä miellyttävämpi lähtötunnelma, kun minä tarjoan vain lähtöhalit ja –suukot ja Mummu hoitaa loput. Näin kävi, ja Tytärlapsi ampaisi matkaan heti puoli kahdeksan maissa.  

Aamulla Perheenpää lähti ensitöikseen lenkittämään koirat ja minä räävin jääkaapista aamupalaemmeitä pöytään. Raivotar närppi tapansa mukaan vain vähän sitä ja pikkuisen tätä, Poikanen kyllä pisteli menemään nuorenmiehen loppumattoman syvän näläntunteen tukahduttamiseksi enemmänkin sitä ja tätä ja vielä vähän päälle tuota. Löysin vahingossa päiväys-pekonia jääkaapin alahyllyltä, joten ajattelin näppäränä äiti-ihmisenä paistella perus-aamupalahässäkän seuraksi vähän ekstraa. Tajusin kyllä virheeni heti siinä vaiheessa kun palohälyttimet soivat, Raivotar huusi ja Caya pelasti väkisin allekirjoittanutta ulos raahaamalla hihasta. Perheenpää palasi Xavin kanssa lenkiltä ja pääsi suorilta tuulettamaan naistenlehdellä palohälyttimiä hiljaisiksi.

Kuva: Rouva Tirehtööri

Aamupalan jälkeen Perheenpää lähti pyynnöstäni käymään koiranruokakaupassa. Ostan yleensä koiranruokasäkkejä useamman kerralla ja silti joka kerta olen aivan yhtä yllättynyt, kun viimeisestä säkistä pohja paistaa… Pitänee vähän tsempata tässä asiassa, niin ei joka kerta tarvitsisi ryntäillä kiireessä noutamaan lisää. Kotiin tullessaan hän kantoi koiranruuat autosta sisään, pakkasi tilalle tietokonerompetta ja lähti ystävänsä luo viikonlopun viettoon. Me lähdimme Raivottaren ja Poikasen kanssa ulos puistoon. Parin tunnin ulkoilun päätteeksi maistui lounas ja pian Raivotar menikin jo päiväunille. Poikanen puolestaan lähti sählyturnaukseen. Hän tulisi vasta illalla takaisin kotiin.  

Istuin kahvikuppeineni nojatuolissa ja mietin, miten tässä pitää nyt toimia. Tilanne ei sinällään poikennut normaalista arkipäivästä, jolloin olemme yleensä Raivottaren kanssa kahdestaan kotona koko aamupäivän, mutta näin viikonloppuna olen tottunut siihen, että useimmiten täällä on paljon porukkaa ja yhdessä keksitään kivaa puuhaa. Aivoni olivat siis sitä mieltä, että joku tässä nyt menee väärin. En meinannut millään ymmärtää, että tämä päivä kuluisi ihan kahden kesken. Jopa Mummu oli lähtenyt maalle viikonlopun viettoon! Olin hämmennyksestä toimintakyvytön. Onnekseni Lisäosien Haltiakummi soitti juuri, kun Raivotar heräili uniltaan. Hän halusi tulla viettämään meidän kanssa vapaapäivää! Ja koska meillä on ystäville ja rakkaille aina avoimet ovet, olin ehdotuksesta mielissäni. Kuten sanottu, mitä enemmän porukkaa, sitä paremmat bileet. 

Kuva: Rouva Tirehtööri

Haltiakummi hurautti paikalle ja keitin uudemman kerran kahvia. Hän jäi Raivottaren kanssa välipalalle ja itse pyyhälsin koirien kanssa ulos. Sitten suuntasimme tyttöporukalla kaupoille ja syömään. Päivä kului hujauksessa enkä ehtinyt missään kohtaa tuntea oloani yksinäiseksi. Sanottakoon vielä, että oikeasti kyllä nautin olostani myös yksin, mutta vain silloin tällöin. 

Tulimme lähes samalla oven avauksella Poikasen kanssa kotiin ja Haltiakummi jäi vielä kuuntelemaan turnausterkut ja muut kommellukset Poikasen reissulta. Minä puolestani sain taas viedä koirat ulos. (Tuntuuko muista koiranomistajista, että päivä koostuu lähinnä koirat ulos, koirat sisälle, koirat ulos, koirat sisälle -tyyppisestä toiminnasta..?) Tarjosin Haltiakummille mahdollisuutta jäädä yöksi, mutta hän passasi tarjoukseni kohteliaasti. Iltatoimien ja Raivottaren nukkumaanmenon jälkeen käpertyi Poikanen kainalooni sohvalle herkkujen kera ja katsoimme yhdessä elokuvan. Oli ihana huomata, että vielä äidinkin seura kelpaa. Nukkumaan jouduin kuitenkin yksin, mikä oli myös väärin. Siinä hetkessä aloin miettiä ei koiria sänkyyn -päätökseni tarpeellisuutta… 

Rouva Tirehtööri

Olen pirskahteleva ja räiskyvä, kolmenkympin rajapyykin yli pari vuotta sitten kiukulla kammennut kolmen lapsen äiti. Elämäni keskipisteet ovat 12v Tytärlapsi, 9v Poika Poikanen ja 2v Raivotar. Lasteni ja mieheni, Perheenpään, lisäksi uusperhe-sirkukseni kokoonpanoon kuuluu sekalainen setti eläimiä; pari saksanpaimenkoiraa, corgi, ja kissa. Elämässäni ovat hyvin vahvasti läsnä aikataulut, to do –listat, ahdistus ja kiukuttelu sekä toive seesteisestä ja rauhallisesta elämästä. Elämänhallintani on heikohkoa ja otteeni lipsuu vähän väliä. Onneksi olen jääräpäinen ja sinnikäs enkä ilmeisesti koskaan suostu menemään siitä mistä aita on matalin. Juuri kun joku osa-alue elämässäni alkaa sujumaan, keksin jotain uutta kivaa puuhaa tilalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *