Sukupuolineutraalit etunimet ovat kasvattaneet suosiotaan jo pidemmän aikaa. Moni haluaa antaa lapselleen nimen, joka ei välttämättä ole vain miehen tai naisen, että lapsi voi myöhemmin itse määritellä tarkemmin minuutensa. Sukupuolineutraalin nimen antamiseen ei kuitenkaan välttämättä liity ideologiaa, vaan vanhemmat saattavat antaa lapselle sukupuolineutraalin nimen yksinkertaisesti siksi, että ovat tykkäävät nimestä.
Nimet ulkomailla
Sukupuolineutraalit ovat suosittuja Suomessa mutta myös muualla maailmassa. Suosittuja sukupuolineutraaleja nimiä ulkomailla ovat esimerksi Francis, Gael, Harper, Jade, Milán, Morgan, Noah, Paris, Cris, Alex, Denir tai Eider.
Useissa romaanisten kielten maissa (italian- ja espanjankieliset maat) a:han loppuvat nimet ovat yleensä naisille määrättyjä nimiä. O-loppuiset nimet taas ovat usein miesten nimiä. Esimerkiksi espanjan kielessä on useita miehen nimiä, joista on a-loppuinen versio naiselle: Manuel/Manuela, Tomás/Tomasa, Martín/Martina, Jośe/Josefa. Suomessa näin ei ole ja esimerkiksi nimistä Kuura tai Puro ei voi päätellä, onko ne naisen vai miehen nimiä vain siksi, että ne päättyvät a- tai o-kirjaimeen.
Esimerkiksi espanjan kielessä jotkut raamatulliset nimet, kuten María, José ja Jesús ovat yleisesti käytössä niin naisilla, kuin miehilläkin yhdysnimissä. Miehen nimi voi siis olla Jóse María, ja naisen María Jośe tai María Jesús.
Sukupuolineutraalit nimet Suomessa
Suomessa luonnosta inspiraation saaneet nimet ovat monesti sukupuolineutraaleja. Tällaisia nimiä on esimerkiksi Ruska, Utu, Myrsky, Kaamos, Kuura, Syksy, Tuisku, Tyrsky, Sumu, Puro tai Usva.
Itse kehitellyt nimimuunnelmat
Kuten Terje, Tani, Sela, Aale, Vanja, Veija, Nino, Hani, Venni, Tini tai Teri .

Erisnimiksi otetut yleisnimet, jotka eivät perinteisesti kuulu miehelle tai naiselle
Tällaisia ovat esimerkiksi Utu, Paju, Laine, Toive, Runo, Siro, Talvi, Tuli, Tähti, Valo, Ilo, Aurinko, Talvi, Sävel tai Salama.
Mitä ajatuksia sukupuolinautraalit nimet herättävät sinussa? Mikä listatuista nimistä on sinun suosikkisi?