Riisihäröt – Never Ending Nightmare

Riisihäröt – Never Ending Nightmare
Kuva: Yuichi Kageyama

Teksti: Miss Marina

Miten olisi vuosien kimppakämppäys ötökkämaailman kuivamuonaherkuttelijan kanssa? Minäpä kerron.

Avaan vajaan mannaryynipaketin tehdäkseni jotain muuta iltapalaa ainaisen kaurapuuron tilalle, ja melkein en edes ylläty, kun näen mustan litteän kuoriaisen kiipeilevän pussin reunaa pitkin. Melkein, mutta yllätyn kuitenkin. Luulin tämän painajaisen olevan jo ohi! 

Ensimmäisen kerran ilmiöön tutustuimme reilu vuosi sitten, kun olimme juuri muuttaneet uuteen asuntoomme. Emme olleet ainoat elävät olennot, jotka pakkautuivat muuttoautoon, tämä kävi ilmi noin kuukausi myöhemmin. Kun tulin töistä eräänä päivänä, oli mieheni purkanut kuivaruokakaappimme sisällön keittiönpöydille vuoden ikäinen taaperomme kantorepussa roikkuen. Kun kurkkasin kauraryynipakettiin, kuvotus värisi pitkin selkärankaa. Googlaus paljasti kuokkavieraan riisihäröksi. Löytyi selitys puuron tympeälle maulle, sekä teepussien sisältä varisseille “roskille”, tosi asiassa toukkien kuivuneille kuorille.

Siinä vaihessa penteleitä oli jo kaikkialla, jopa avaamattomissa makaroonipusseissa, sillä ne eivät ole ilmatiiviitä. Tilanteen korjaus maksoi kymmeniä ja taas kymmeniä euroja, sillä kaikki kuivaruuat piti heittää pois. Ennen lapsen syntymää kaapit oli tietenkin täytetty nopeasti valmistuvilla ja pitkään säilyvillä kuivaruuilla ja snackseilla sillä ajatuksella, ettei kaupat ole enää auki tai ainakaan niihin ei enää koskaan tulla pääsemään, kun lapsi on maailmassa. Kun tyhjentelin riisi- ja linssipusseja biojäteastiaan, itkin lähes ääneen haaskatun ruuan perään.

Ruokamassamurha ei riittänyt. Koko keittiö piti lisäksi myrkyttää markkinoiden vahvimmalla torjunta-aineella. Taaperon kanssa tämä ei ollut helpoin projekti, sillä meidän lähteä ihan kokonaan evakkoon. Meillä ei asu samalla paikkakunnalla perhettä tai sukulaisia, mutta pääsimme tytön kanssa kaverimme luokse muutamaksi tunniksi. Lapsen päiväunista ei tullut silloin mitään, mutta sen verran hyvin tuuletettuun asuntoon palasimme, että sentään saatoimme olla melko varmoja, että emme tuuperru yöllä myrkkykaasuihin. Ostimme lasipurkkeja ja uudelleensuljettavia muovipusseja ja vannoimme, että tästä lähin laitamme kaiken kuivaruuan ilmatiiviisiin paketteihin.

Ajan myötä otteemme lipesi, emmekä todellakaan muistaneet ja viitsineet paketoida kaikkea kahteen kertaan. Vuosi myöhemmin olin juuri vienyt tytön harjoittelemaan neljäksi tunniksi päiväkotiarkea ja mietin, mitä kaikkea tekisinkään vapaa-ajallani. Ruoka uuniin, jumppa, pulahdus järveen, päiväsauna! Endless dreams! Oma aika kuitenkin valui sormien välistä ihan kuten aivan tavallisena arkipäivänä, kun tenava ei yhtäkkiä nukukaan päiväunia. Lasivuoan pohjalla kipitti jälleen tuttu näky. Jumalauta, että kuvotti taas. Unelmat vaihtuvat uusiutuvaan painajaiseen.

Syyllinen uusiutuneeseen ongelmaan löytyi astiakaapista, jossa oli rottinkinen kori täynnä keittiöliinavaatteita. Sama kori oli ollut siellä muuton alusta saakka, ja nyt sen pohjan väleissä oli oikea toukkokommuuni kuin suoraan jostain ö-luokan minikokoisesta Alien-leffasta! Kori lensi roskiin ja liinavaatteet 90 asteen pesuun. Kaikki ruuat äkkiä ruokakaapista, ja jos vaikka ei ihan kaikkea tarvisikaan heittää roskiin, aloin lapata niitä vuoden myöhässä muovipusseihin. Kaverin vinkistä viisastuneena komensin miestä töistä tullessaan tuomaan kaupasta tyhjiä irtokarkkilaatikoita. Sitten ruiskutin äkkiä myrkyt kaappeihin, jotta ehtisin tuulettaa ennen kuin hakisin lapsen kotiin. Ah, menee se oma aika näinkin.

Hain lapsen päiväkodista hikisempänä kuin hänet sinne vein, sillä olin liikaa tuudittautunut päiväsauna-ajatukseen. Kun palasimme kotiin, laitoin hänet suoraan päiväunille. Koska keittiössä yhä häilyi raidimainen katku, kävin vähän väliä lapsen huoneessa nuuskimassa ilmaa ja tarkistamassa, että hän on elossa. Se oli kuin aikamatka vauvavuoteen, jolloin kävin hyvä etten pulssia tunnustelemassa epäilyttävän hiljaisuuden kestäessä “liian kauan”, tai haistelin atmosfääriä niskakakan pelossa. 

Kolmannella ja toivottavasti viimeisellä kerralla ehkä opimme. KAIKKI ruoka AINA ilmatiiviiseen säilytykseen. Vähän ehdimme jo viisastua parin kuukauden takaisesta, joten toivon mukaan roskiin täytyy heittää vain se irtokarkkilaatikollinen kuivaruokaa, jossa mannaryynit olivat. Vaikka tämä onkin ollut melkoinen vitsaus, ovat riisihäröt ötökkämaailman kotirauhanhäiritsijöistä lievimmästä päästä. En halua manata, mutta välillä kauhulla mietin, mitä kaikkea lapsi voikaan tulevaisuudessa päiväkodista mukanaan tuoda!

JK. Tämä kirjoitus valmistui vuosi sitten. Sen jälkeen asuntomme on kauttaaltaan myrkytetty jalkalistoja myöten kaksi kertaa, ja isännöitsijälle kerroimme ongelmasta siinä vaiheessa, kun riisihäröjä alkoi putkahdella keittiönseinän takana olevan eteisen lattialle. Isännöitsijä ei ollut huolissaan, mutta me olemme hyväksyneet kohtaloksemme sen, että säännölliset myrkytykset ovat osa arkeamme niin kauan kuin asumme nykyisessä asunnossa. Mitään kuivamuonaa emme sieltä koskaan tule mukanamme muuttamaan seuraavaan kotiin.

Sinua voisi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

Lapseni päässä on täitä! Miten tästä selvitään?

Hip hei ja päiväkotiin!

Miss Marina

Olen yhden, toisinaan aika kolmeveemäisen, mutta enimmäkseen aivan ihanan taaperotytön maailman kärsivällisin, jaksavin ja hehkein äiti, sekä yhden, toisinaan aika veemäisen mutta enimmäkseen aivan ihanan aviopuolison maailman ymmärtäväisin, aikuismaisin, keskustelukykyisin ja hormoonimyrskyttömin vaimo. En koskaan marise turhasta, nalkuta, arvostele, kilahda, kiukuttele, romahda tai vertaile itseäni muihin. Koti on aina tiptop, ruoka priimaa ja karvakolmio ajeltu. Revi siitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *