Sukulaiset ja ainainen vääntäminen lahjoista!

Sukulaiset ja ainainen vääntäminen lahjoista!

Agr. Mistä aloittaisinkaan.

Joulu, parasta aikaa ikinä, jos ei otetaan huomioon sukulaisia ja tällä kertaa (ja aika usein valitettavasti) juurikin miehen puolen sukua.

Näin alkuun haluan sanoa, että näin suuressa perheessä leluja sun muuta tarpeetonta tavaraa sekä vaatteita kasaantuu vuosi vuodelta aika paljon. Olenkin kova kierrättämään ja säännöllisin väliajoin laitankin tarpeettomat tavarat ja vaatteet kiertoon. Tätähän ei tarvitsisi tehdä niin usein, jos tarpeetonta tavaraa ei tulisi joka synttäreinä ja muina juhlapyhinä ovista ikkunoista.

Joululahjoissa ja ylipäänsä lahjoissa minulle itselleni on ollut jo vuosia erittäin tärkeää, että lahjat jos niitä haluaa lapsille hankkia, olisivat tarpeellisia. Näin joulun lähestyessä olen joutunut jälleen kerran huomaamaan sen, ettei minua ole taaskaan kuunneltu vaan käyty into pinkeänä ostetelemassa kaikkea turhaa, mikä ei valitettavasti pääse meillä kotona edes käyttöön. Ja tietenkin sukulaisrauhan säilyttämiskesi minun olisi kohteliasta jälleen kerran pitää suuni kiinni asiasta, vaikka kirjaimellisesti kiehun raivosta sisällä. Ja jos totta puhutaan asiasta on sanottu heille niin monta kertaa jo hienovaraisesti, etten usko, että asia menisi edes perille ilman hieman vakavampaa sävyä äänessä. Ja siihen näin joulun alla en halua ainakaan ryhtyä.

Yritän nähdä tämän asian myös mieheni sukalaisten silmin. Ilo antaa, mutta itseni mielestä sen saman ilon ja onnen tunteen saisi myös silloin, jos se lahja olisi oikeasti tarpeellinen.  Olen myös vihjannut, ettei lahjaa välttämättä tarvitse edes antaa vaan lahjan virkaa voi oikein hyvin toimittaa ihana ja tärkeä laatuaika rakkaan sukulaisen kanssa.

En halua kuulostaa missään tapauksessa kiittämättömältä, mutta en usko, että olen ajatuksieni kanssa yksin.

On suuri rikkaus, että lapsillemme on siunaantunut monta ihanaa sukulaista mutta nämä ainaiset väännöt lahjoista saa minut turhautumaan. Eikö olisi järkevämpää ostaa niillä rahoilla jotain, mitä perhe/lapset tarvitsevat tai olla ostamatta ollenkaan? Säästyisi monta euroa!

Tsemppiä kaikille sukulaisten kanssa samoista asioista tappeleville. Tiedän, se on rankkaa!

Olen puhunut.

Anonyymi perhe

Anonyymi perhe koostuu monimuotoisten perheiden lisäksi myös ihanan kamalista isovanhemmista sekä niistä ainaisista mammakerhojen kaikkitietävistä äideistä - lapsettomia karvalasten vanhempia kuitenkaan unohtamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *