Kun toivomukset lapsiluvusta eivät mene kumppanin kanssa yksiin, kenen tulisi joustaa? 

Kun toivomukset lapsiluvusta eivät mene kumppanin kanssa yksiin, kenen tulisi joustaa? 
Kuva: Andrik Langfield

Teksti:Anna-Leena

Lapsiluku voi olla kipukohta parisuhteessa. Kun toiveet kumppanin kanssa eivät kohtaa, herää kysymys: kummalla on oikeus päättää lapsiluvusta? Kuinka päästä umpikujasta eteenpäin ilman, että kumpikaan muuttuisi parisuhteessa katkeraksi?

Yksi, kaksi vai enemmän?

Vaikka pari olisi yhtä mieltä siitä, että lapset ovat toivottuja, voi lapsiluku aiheuttaa erimielisyyksiä. Jonkun mielestä yksi riittää, toinen haaveilee kahdesta tai peräti kolmesta lapsesta. Joskus voi myös käydä niin, että ennen lasten syntymää molemmilla on ollut sama toive, mutta jomman kumman mieli muuttuu myöhemmin.

Vaikka lapsiluvusta olisi puhuttu heti suhteen alussa, monet asiat voivat muuttaa ajatusta sopivasta lapsiluvusta suuntaan tai toiseen. Omaa mielipidettä ja toiveita saa muuttaa, sillä lapsen tuomia muutoksia on vaikea ennustaa etukäteen.

five children sitting on bench front of trees
Kuva: Piron Guillaume

Vaikka vauva olisi ollut toivottu, tarkoittaa uuden perheenjäsenen syntymä aina muutosta perheen dynamiikkaan. Joskus yhden lapsen jälkeen saattaa löytää itsensä haaveilemasta sisaruksesta lapselle. Toisaalta joku, joka on aina nähnyt itsensä suurperheen vanhempana, saattaa kahden lapsen jälkeen tajuta, etteivät voimavarat riitäkään useamman lapsen kasvattamiseen. Joskus todellisuus on kaukana omista haavekuvista ja joku, joka on aina haaveillut lapsista pienellä ikäerolla saattaa huomata, että aiemmat toiveet useammasta lapsesta tuntuvat yhtäkkiä kaukaisilta.

Kieltäytymisen taustalla monia syitä

Jos ennen lasten syntymää molemmilla on ollut sama toive lapsiluvusta ja toinen muuttaakin mielipidettään ensimmäisen lapsen jälkeen, voi kumppani tuntea olonsa petetyksi.

Yksi lapsilukuun liittyvistä ongelmista on, että kompromisseja ei voi tehdä. Kun lapsilukuun liittyy erimielisyyksiä, jomman kumman on pakko joustaa. Tällaisissa tilanteissa on erityisen tärkeää istua alas ja kertoa rehellisesti ja avoimesti syitä ja perusteluja ajatustensa takana. Muista myös aktiivisesti kuunnella mitä toisella on sanottavana. Mikä sai mielen muuttumaan? Onko taustalla kenties pelko siitä, miten parisuhde kestää toisen lapsen? Oliko synnytys tai raskaus niin traumaattinen kokemus, että sitä ei tee mieli kokea uudestaan? Onko vanhemmuuden vaativuus tai oman ajan puute yllättänyt?  Myös epätietoisuus siitä, onko sen hetkinen parisuhde kenties sittenkään se lopullinen, voi saada epäröimään.

Älä painosta

IS:n uutisessa väestöliiton erityistason seksuaaliterapeutti Maaret Kallio huomauttaa, että jos lapsiluku aiheuttaa ongelmia parisuhteessa, on siitä pystyttävä keskustelemaan rehellisesti, mutta toista osapuolta pakottamatta ja painostamatta. Lapsi sitoo vanhempia lukuisiin valintoihin muun muassa ajankäytössä, työssä, taloudessa ja asumisessa. Kaikenlainen pakottaminen ja vaatiminen on aina haitallista parisuhteen kannalta ja vanhemmuus toisen mieliksi ei kannata.

family eating at the table
Kuva: National Cancer Institute. Onko yksi lapsi tarpeeksi?

Joskus suhteen toinen osapuoli suostuu useamman lapsen hankintaan vasten tahtoaan ollakseen puolisolleen mieliksi. Tämä saattaa johtaa katkeruuteen tai tunteeseen siitä, että elää elämää, jota ei koe omakseen tai mieleiseksi.

Toisaalta, jos toinen on ollut epävarma toivomastaan lapsiluvusta, voi yllätys olla positiivinen. Jos vauvavuosi aiemman lapsen kanssa on ollut hankala, esimerkiksi koliikin tai yövalvomisten takia, saattaa elämä hyvin nukkuvan ja terveen lapsen kanssa kaikki tuntua yllättävän helpolta.

Apua erimielisyyksiin

Vauvakuume voi tuntua vahvana kaipuuna, vaikka parilla olisi jo ennestään lapsia. Joskus koko elämä voi tuntua pyörivän lapsitoiveen ympärillä. Omasta haaveesta luopuminen voi aiheuttaa surun ja katkeruuden tunteita. Miksi kaikilla muillakin on useampi lapsi, mutta minun puolisoni ei halua enempää lapsia? 

Erimielisyyksistä lapsiluvun suhteen on tärkeä keskustella kunnolla. Asia on sen verran tärkeä, ettei sitä kannata lakaista maton alle. Jos tuntuu, että erimielisyydet ovat ylitsepääsemättömiä ja aiheuttavat ongelmia parisuhteeseen, asiaa voi tarvittaessa pohtia myös ammattilaisen kanssa.

Lähde:

is.fi

iltalehti.fi


Ruuhkavuodet suosittelee

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.