Tutkimus paljastaa: näin tietyt ruokavalinnat vaikuttavat elämäsi pituuteen

Tutkimus paljastaa: näin tietyt ruokavalinnat vaikuttavat elämäsi pituuteen
Kuva: Josh Pereira

Teksti: Anna-Leena

Kaikilla on ainakin jonkinlainen tietämys siitä, mitkä ruoat luokitellaan terveellisiksi ja mitkä vähemmän terveellisiksi. Pehmeitä rasvoja, kalaa, hedelmiä ja vihanneksia kannattaa suosia, kun taas prosessoituja lihatuotteita ja vaaleaa leipää tulisi välttää. Mutta onko mahdollista selvittää, kuinka ravintovalinnat vaikuttavat käytännössä elämän pituuteen?

Tutkijaryhmä Yhdysvaltalaisen Michiganin yliopistosta on kehittänyt indeksin, joka perustuu siihen, kuinka tavalliset ruoka-annokset vaikuttavat myönteisesti ja kielteisesti ihmisen elintoimintoihin ja näin ollen elämän pituuteen.

Pienillä muutoksilla suuria tuloksia

Tutkimuksen mukaan pienilläkin muutoksilla voi saada aikaan suuria tuloksia. Muuttamalla ruokavaliota niin, että 10 % päivittäisestä kalorin saannista tulee punaisen tai prosessoidun lihan sijaan hedelmistä, kasviksista, pähkinöistä, palkovihanneksista tai tietyistä merenelävistä, voisimme tutkimuksen mukaan saavuttaa niinkin suuria terveyshyötyjä, että elinikämme pidentyisi jopa 48 minuuttia/päivä.

Tutkimuksessa analysoitiin yhteensä 5 853 eri elintarviketta, jonka jälkeen tutkijat määrittelivät, kuinka paljon ne keskimäärin lyhentävät tai pidentävät elämää. Indeksissä on huomioitu esimerkiksi ruoan sisältämän suolan ja sokerin määrä, sen kuitupitoisuus ja rasvahappokoostumus: tekijät, joilla on tunnetusti merkitystä vaikkapa sydän- ja verisuonitautien kehittymiselle, lihomiselle, suolistosyöpään sairastumiselle tai veritulppien syntymiselle.

Hodari: yksi pahimmista vihollisista

Mitä ruokia sitten kannattaisi vältellä yhdysvaltalaisen tutkimuksen tulosten valossa? No ainakin hot dogia! Hodari sisältää paljon prosessoitua lihaa, tyydyttyneitä rasvahappoja ja natriumia. Tulos? Yksi hodari lyhentää elämääsi 36 minuuttia. Luit oikein!

Myös tuplajuustohampurilainen (-8minuuttia) ja pitsa (-7minuuttia 8 sekuntia) lyhentävät tutkimuksen mukaan elämään useamman minuutin ajan.

Näillä elämää pidentävä vaikutus

Haluatko elää pidempään ja pysyä terveenä? Valitse lautasellesi esimerkiksi lohta (+13minuuttia), banaania (+13 minuuttia ja 30 sekuntia) tai avokadoa (+2 minuuttia ja 8 sekuntia).

Kuva: judith girard-marczak. Lisää lohta ja avokadoa ruokavalioosi, jos haluat elää pidempään.

Tutkimuksesta löytyi kuitenkin myös yllättäjiä: esimerkiksi maapähkinävoi-hilloleipä pidentää elämää peräti 33 minuuttia ja 6 sekuntia ja omenapiirakka 1 minuutin ja 3 sekuntia.

Tutkimuksen tuloksista huolimatta paras tapa pitää huolta terveydestä on tehdä terveellisiä elintapoja päivittäin, eikä yksi hot dog silloin tällöin vie ketään hautaan. Omenapiirakan syömisen lisäämistä sen sijaan kannattaa tämän tutkimuksen valossa harkita.

Lähteet:

nature.com/articles

edition.cnn.com

tieku.fi

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *