Teksti: Mami Mixtuura
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, lauletaan tutussa lastenlaulussa. Tämä pitää paikkansa ja uusia ihmeellisiä asioita nousee jatkuvasti esiin. Yksi tällainen asia on se, että jotkut vanhemmat haluavat salata vauvansa sukupuolen. Toki se, että halutaan salata vauvan sukupuoli syntymään asti, on ihan normaalia. Mutta se, että jotkut haluavat pitää lapsensa sukupuolen salassa vielä syntymän jälkeenkin, on ihmetystä aiheuttava asia.
Välillä media uutisoi vanhemmista, jotka eivät halua kertoa lapsensa sukupuolta lapsen syntymän jälkeen. Tällaisia pariskuntia löytyy ainakin Ruotsista ja Kanadasta. Todennäköisesti muissakin maissa on tällaisia vanhempia. Herää kysymys, että miksi he haluavat pitää lapsensa sukupuolen salaisuutena?
Ruotsalainen Pop
The Guardian uutisoi Ruotsalaisesta Popista, jonka sukupuolen tietää vain lähimmät perheenjäsenet. Muut voivat vain esittää arvauksia sukupuolesta.
Miksi?
Popin vanhemmat haluavat välttää stereotypioita, eivätkä sen vuoksi kerro kaksivuotiaan lapsensa sukupuolta. He haluavat kasvattaa lastaan ilman sukupuoleen liittyviä ennakko-oletuksia. He eivät halua lastaan asetettavan tiettyyn sukupuolen sanelemaan muottiin.
Mitä vanhemmat vastaavat kyselijöille?
Jos joku kysyy lapsen sukupuolta, vanhemmat kertovat, että eivät paljasta sitä tietoa. He keskittyvät siihen, että puhuttelevat lastaan vain nimellä Pop.
Popin vaatekaapin sisältö
Voisi olettaa, että Popin vaatekaapin sisältö paljastaisi hänen sukupuolensa. Mutta ei suinkaan. Hänen vaatekaapistaan löytyy housuja ja mekkoja. Pop saa itse valita mitä päällensä laittaa. Hänen hiustyyli muuttuu useasti, jotta hän ei senkään puolesta joudu tiettyyn sukupuolimuottiin.

Kanadalainen Storm-vauva
Kanadalainen Storm-vauva on päässyt BBC:n uutisiin. Hänen vanhempansa haluavat pitää vauvansa sukupuolen salassa, jotta lapsi saa itse kehittää oman sukupuoli-identiteetin. Lapsen äidin mielestä on huono juttu, että koko maailma tietää mitä vauvan jalkojen välissä on. Lapsen isovanhemmatkaan eivät tiedä vauvan sukupuolta.
Stormin vanhemmat ovat saaneet paljon kritiikkiä myös siitä, että miten he kasvattavat kahta vanhempaa poikalastaan. He saavat valita itse hiustyylin ja vaatteensa, jota päällensä laittavat. Näiden poikien oletetaan useimmiten olevan tyttölapsia ulkoisten juttujen vuoksi.
Lähteet:
Mitä mieltä olet – voiko vauvan sukupuolen pitää salaisuutena? Tunnetko henkilöitä, jotka toimivat tällä tavalla?