Teksti: Mami Mixtuura
Työpaikoilla tulee vastaan monenlaisia ärsyttäviä asioita ja tilanteita. Todennäköisesti jokainen työelämässä ollut on joskus tällaisiin asioihin törmännyt. Tuskinpa sellaista työpaikkaa on olemassakaan, jossa mikään ei koskaan ärsyttäisi. Vai onko joku löytänyt sellaisen työpaikan? Tässä tekstissä kerrotut asiat ovat ärsyttäneet ainakin joitakin ihmisiä heidän työpaikoillaan.
Iltalehden tekstissä on kerrottu työpaikkasivusto CareerBuilderin tekemästä tutkimuksesta, jossa selvitettiin työpaikoilla esiintyviä työkavereihin liittyviä ärsytystä aiheuttavia juttuja. Tutkimuksesta käy ilmi, että suurin osa työntekijöistä on ainakin joskus ärsyyntynyt työkavereiden toimintatavoista. Monet olivat ärsyyntyneet esimerkiksi työkavereiden lapsellisesta käytöksestä. lltalehdessä kerrotaan, että yli puolet palkansaajista on havainnut työpaikkakiusaamista eri tahoilta (työkaverit, esimiehet tai asiakkaat).
Nämä asiat ärsyttävät työpaikoilla
Pomo
1. Pakoilee vastuuta
2. Ei uskalla puuttua kaikkiin asioihin esim. tehottomaan työntekoon
3. Ei osaa päättää mistään asioista itse tai jahkailee liikaa päätöksiä
4. Ei pidä kiinni sovituista asioista
5. Ei arvosta työntekijöitään
6. Suosii joitakin työntekijöitä (esim. huomioiminen ja palkitseminen)
7. Ei ole neuvottelukykyinen
8. Ei ole helposti lähestyttävä
9. Ottaa asiat liian henkilökohtaisesti
10. Hermostuu herkästi pienistäkin asioista
11. Ei luota työntekijöihinsä
12. Ei kuuntele työntekijöitään
13. Asettaa tavoitteet epärealistisiksi
14. Syyttää virheistä, joita työntekijä ei ole tehnyt
15. Ei anna palautetta tehdystä työstä
Palkkaus
16. Liian huono palkka työn vaativuuteen nähden
17. Jotkut työkaverit saavat parempaa palkkaa, vaikka tekevät helpompia ja vähemmän vastuullisia töitä
Työkaverit
18. Aina myöhässä oleva työkaveri
19. Ei valmistaudu etukäteen palavereihin yms.
20. Ei kunnioita muita
21. Ei tervehdi muita työkavereita
22. Puhuu pahaa selän takana
23. Juoruaa muiden asioista
24. Oman edun tavoittelu muiden kustannuksella
25. Haluttomuus auttaa työkavereita
26. Tekee vain omat työt eikä yhtään ylimääräistä
27. Ei osaa katsoa kokonaisuutta vaan lähtee tauolle kesken pahimman kiireen (esim. asiakaspalvelutöissä)
28. Lusmuilu työaikana → Joku tehokkaampi työntekijä hoitaa heidänkin työnsä
29. Juo kahvin loppuun tai jättää pienen lirun pannuun → Ei keitä uutta kahvia seuraavalle tauolle tulijalle
30. Jättää yhteiset tilat sotkuisiksi
31. Jättää omat tiskit tiskaamatta
32. Jättää mikrokuvun täyteen oman ruoan roiskeita
33. Jättää yhteiseen jääkaappiin ruokia vanhenemaan
34. Syö vahingossa tai salaa toisten eväitä
35. Jättää vessan epäsiistiin kuntoon käyntinsä jälkeen
Muita asioita
36. Hierarkia isommissa työpaikoissa (esim. sairaaloissa)
37. Työpaikkakiusaaminen
38. Huono tiedonkulku
39. Työn määrä ei jakaudu tasapuolisesti työntekijöille
40. Virheen tekemisestä kerrotaan isoon ääneen kaikkien kuullen / rangaistaan kohtuuttomasti

Miten ottaa ärsyttävät asiat puheeksi?
Jos työpaikalla on paljon ärsyttäviä asioita, on järkevintä ottaa ne jollain tavalla puheeksi. Yksi keino on avautua ärsyttävistä asioita työpaikan palautelaatikkoon anonyymisti. Jos työpaikalla ei tällaista vielä ole, kannattaa sellainen ehdottomasti tehdä. Toki asioista on mahdollista puhua myös suoraan esimerkiksi esimiehelle, mutta aina se ei ole helppoa. Etenkin jos esimies on itse se henkilö, joka ärsyttää toiminnallaan. Ylipäätään työpaikalla pitää olla todella hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri, jotta kaikenlaisista asioista voidaan rakentavasti keskustella. Monet asiat on varmasti helposti muutettavissa parempaan, jos ihmiset tulevat tietoisiksi, että ne ärsyttävät joitakin työpaikalla olijoita.
Lähteet:
Onko sinua ärsyttänyt jokin asia työpaikallasi? Löytyikö tekstistä sinulle tuttuja asioita? Lisäisitkö listaan jonkun muun asian?