Lapsihaaveiden toteuttaminen ei odota loputtomiin, vaikka yli 44-vuotiaita synnyttäjiäkin on

Pixabay / StockSnap

Teksti: Mami Mixtuura

Synnyttäjien keski-ikä on noussut vuosien saatossa ja monet siirtävät lasten hankkimista tietoisesti. Saatetaan esimerkiksi ajatella, että lapset hankitaan sitten, kun elämäntilanne on sopiva ja sitten, kun on ensin ehditty nauttia elämästä. Tilastokeskuksen sivuilta käy ilmi, että nainen synnyttää ensimmäisen lapsensa kesimäärin lähes 30-vuoden ikäisenä. Jossain vaiheessa moni havahtuu ajatukseen, että onko jo liian myöhäistä vai onko vielä mahdollista saada biologisia lapsia.

Vanhemmalla iällä on mahdollisesti enemmän raskauden aikaisia riskejä, mutta toisaalta moni äiti kokee olevansa valmiimpi äitiyteen siinä vaiheessa elämää. Raskautta on usein suunniteltu ja toivottu pitkään. Lasten saaminen ei kuitenkaan ole mahdollista loputtomiin ja jossain vaiheessa tulee se hetki, että se ei enää ole mahdollista ilman ulkopuolista apua eikä se välttämättä silloinkaan onnistu. Joten, jos oma biologinen lapsi on haaveissa, asiaa ei kannata siirtää loputtomiin. Jotkut ihmiset havahtuvat asiaan liian myöhään ja elävät lapsettomina, vaikka haave omasta lapsesta olisi kulkenut mukana läpi elämän.

Tilastotietoa synnyttäjien iästä

Tilastokeskuksen ”Äidit tilastoissa 2021”-tekstissä kerrotaan, että naisten keski-ikä ensimmäisen lapsen syntyessä oli 29,7 vuotta ja kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 31,3 vuotta. Useimmiten synnyttävä nainen oli 30-34-vuotias. Yli 44-vuotaita synnyttäjiä oli yhteensä 147.

Lasten hankintaa saatetaan tietoisesti siirtää myöhemmäksi

Äitiyden ihme -sivustolla kerrotaan, että synnyttäjien keski-ikä on noussut ja jatkaa nousuaan. Tähän voi olla syynä moni asia, mutta monet ihmiset haluavat tietoisesti siirtää lasten saantia myöhemmälle iälle esimerkiksi työuran takia. Monet naiset alkavat jossain vaiheessa elämäänsä miettiä, että missä vaiheessa lapset pitää viimeistään hankkia ja milloin on jo liian vanha äidiksi.

Hedelmällisyys hiipuu iän mukana

Ylen artikkelissa on kerrottu naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Eero Varilan mietteitä. Hän kertoo, että naisten hedelmällisyys hiipuu naisten vanhetessa eikä sitä voi arvioida peiliin katsomalla. Hänen mukaansa 35-vuotiaalla on jo kova kiire, jos haaveilee lapsen saamisesta. Hänen kokemansa mukaan moni kuvittelee, että on helppoa tulla raskaaksi yli 40-vuotiaana. Tämä ei suinkaan pidä paikkaansa, hän toteaa. Hänen mielestään syy tällaiselle väärälle mielikuvalle on median kertomat tarinat vanhemmalla iällä raskaaksi tulleista naisista. Näissä ei vain ole kerrottu sitä tosiasiaa, että suurimassa osassa näitä raskauksia on käytetty apuna luovutettuja munasoluja.

Eero Varilan mielestä paras biologinen ikä tulla äidiksi olisi 20-30 vuotiaana ja tämän jälkeen alkaa tulla jo kiire. Hän kertoo, että 35-vuotiaana munasolut alkavat vähentyä nopeammin ja jossain vaiheessa ne loppuvat kokonaan. Tämän jälkeen lapsen saaminen omilla munasoluilla ei ole mahdollista, ellei niitä ole pakastettuna. Hän kertoo myös, että iän lisääntyessä suuri osa munasoluista on jollain tavalla poikkeavia, eikä sellaisen munasolun avulla raskaaksi tuleminen onnistu.

Kuva: Pixabay / Vicki Nunn

Äitien kokemuksia milloin on hyvä ikä saada lapset

Iltalehdessä on kerrottu eri ikäisten äitien kokemuksia siitä, mikä on heidän mielestään ollut hyvä ikä saada lapset. Osa vanhemmalla iällä äidiksi tulleista on sitä mieltä, että lapset olisi parempi hankkia alle 40-vuotiaina. Eräs 44-vuotiaana äidiksi tullut oli kokenut kovaa kritiikkiä ja syynäämistä ikänsä puolesta.

On hyvä asia ollut saada lapset vanhemmalla iällä

Moni vanhemmalla iällä lapsensa saanut on kuitenkin sitä mieltä, että heidän ikänsä oli sopiva lasten saamiseen. Eräs äiti, joka sai ensimmäisen lapsensa lähes 41-vuotiaana, oli ollut todella hyvässä kunnossa raskauden aikana. Lasta oli odotettu ja toivottu pitkään. Vauva-aikakin oli sujunut hyvissä voimissa eikä mitään ongelmia ollut.

Eräs äiti oli saanut kaksi lastaan vähän yli 40-vuoden iässä. Hän ajattelee, että hän oli valmiimpi äitiyteen siinä vaiheessa kuin mitä olisi ollut nuorempana. Siitä huolimatta hän suosittelee muille mielummin lasten hankkimista nuoremmalla iällä.

”Hyvä ikä on tulla äidiksi silloin, kun itse tuntee olevansa valmis ja saa mahdollisuuden äitiyteen” kommentoi eräs äiti, joka oli saanut lapsensa 17- ja 41-vuotiaana.

Pixabay / FeeLoona

Lähteet:

Iltalehti

Tilastokeskus

Yle

Äitiyden ihme

Mikä on sopiva ikä tulla äidiksi? Koetko, että olet saanut lapsesi sopivan ikäisenä?

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)