5 vinkkiä alennusmyynteihin

photo of woman holding white and black paper bags
Kuva: freestocks

Vaikka kulutus onkin nykyään aiempaa vastuullisempaa, alennusmyyntien houkuttelevat hinnat saattavat sekoittaa pään. Lue nämä vinkit, ennen kuin lähdet kaupoille.

Ei enää ostohysteriaa

Mtv-uutisten mukaan joulun alennusmyyntien merkitys on pienentynyt viimeisten vuosien aikana, sillä Black Fridayn kaltaisten tapahtumien vuoksi ihmiset tekevät osan ostoksista jo ennen joulua. Joulun jälkeiset alennusmyynnit eivät enää erotukaan aiempaan tapaan muista kampanjoista, tai aiheuta samanlaista ostohysteriaa kuin ennen.

man in green jacket walking on sidewalk during daytime
Kuva: Markus Spiske. Ihmisten kulutustottumukset ovat muuttuneet.

Myös ihmisten kulutustottumukset ovat muuttuneet ja turhaa “ostamista ostamisen ilosta” vältellään nykyään entistä enemmän. Siinä missä halpa hinta oli aiemmin hyvä syy ostaa jotain, ihmiset miettivät nykyään enemmän sitä, onko tuotteelle oikeasti tarvetta. 

Vinkit alennusmyynteihin

1. Tarkista, mitä kaapista löytyy

Vaatteet, lelut, kengät, ruoka: tämä neuvo pätee kaikkeen ostamiseen. Ennen kauppaan lähtöä, tarkista mitä kaapeistasi löytyy. Moni lähtee kauppaan katselemaan ja kiertelemään ilman tarkkaa ostosuunnitelmaa. Jos et tiedä mitä etsit tai tarvitset, lähtee mukaan helpommin myös tarpeetonta tavaraa ja vaatetta. Muista, että alennusmyyntien tarkoituksena on houkutella ihmisiä käyttämään rahaa. 

Vinkki: Tyhjennä vaatekaapin sisältö sängylle. Käy vaatteet läpi yksitellen. Heitä rikkinäiset ja nuhjuiset vaatteet roskiin, jos niissä on reikiä, joita ei voi korjata. Jos kaapissa on vaatteita, joista et pidä tai joita et ole käyttänyt viimeisen vuoden aikana kertaakaan, vie ne kirpputorille tai lahjoita ne eteenpäin. 

Kun kaappi on siisti, mieti mitä oikeasti tarvitset ja tee ostoslista sen mukaan. Kun tiedät, että tarvitset farkut, on helpompi lähteä vaatekauppaan etsimään sopivia farkkuja, kun kiertelemään ilman selkeää määränpäätä.  

2. Minimalismi kunniaan

Kukaan ei tarvitse 20 paria housuja- ei aikuinen, eikä lapsi. Kun vaatteita on liika, jää osa hyvin todennäköisesti pyörimään käyttämättömänä kaapin perälle. Varsinkin lapset kasvavat nopeasti, eivätkä välttämättä edes kerkeä pitää kaikkia vaatteita, ennen kuin ne ovat jo pieniä.  

Ihmiset myös toistavat usein vaatteissa tiettyjä kaavoja: yksi tykkää raidallisista kauluspaidoista, toinen mustista farkuista. Jos emme ole täysin tietoisia siitä, mitä vaatekaapista löytyy, ostamme hyvin suurella todennäköisyydellä hyvin samantyylisiä vaatteita, mitä vaatekaapissa jo roikkuu.

3. Laatu, ei määrä

Laadukkaat vaatteet kestävät pidempään käytössä. Vaatteita ostaessa kannattaakin miettiä, kuinka paljon hintaa vaatteelle tulee käyttökertaa kohti. Jos paita maksaa 10 euroa, mutta se on kahden pesun jälkeen niin huonossa kunnossa, että sitä ei viitsi enää käyttää, tulee paidalle hintaa 5e per käyttökerta. Jos taas paita maksaa 30 euroa, mutta sitä voi käyttää 100 kertaa, tulee paidalle hintaa 30senttiä per käyttökerta. Alennusmyynneistä saatat löytää laadukkaita vaatteita edullisempaan hintaan. Älä siis ryntää pää kolmantena jalkana haalimaan itsellesi kymmentä parin euron t-paitaa vain siksi, että ne saa puoleen hintaan, vaan panosta laadukkaisiin tuotteisiin, joita et välttämättä raaskisi ostaa oikeaan hintaan.

4. Suosi kotimaista ja lähellä tuotettua

Suomalaiset tuotteet ovat kestäviä, laadukkaita ja turvallisia. Suosimalla suomalaisia tuotteita, vaikutamme myös työllisyyteen ja hyvinvointiimme. Valitsen suomalaista-sivustolla kerrotaan, että jos jokainen suomalainen ostaisi päivässä 1 eurolla enemmän kotimaisia tuotteita, saataisiin Suomeen vuodessa 30.000 uutta työpaikkaa. 

5. Näytä esimerkkiä lapsillesi

Esimerkilläsi voit opettaa lapsillesi, mitä vastuullinen kulutus tarkoittaa. Isomman lapsen kanssa voi jo käydä yhdessä läpi vaatteita ja miettiä mitä lapsi oikeasti tarvitsee. Jos lapsella on jo neljät tennarit, ei kaupasta kannata kantaa kotiin enää uutta paria, vaikka niiden hintaa olisikin alennettu. Toimi samoin omien ostostesi kanssa.

Kuinka hyödyntää alennusmyyntejä?

Alennusmyynnit voivat toisaalta olla myös mainio tapa säästää ja ennakoida tulevaa vuotta. Jos lapsen toppatakin hihat ovat sopivat tämän vuoden joulukuussa, ne ovat hyvin todennäköisesti lyhyet seuraavan vuoden lokakuussa. Jos alennusmyynneistä löytyy seuraavan koon toppatakki puoleen hintaan, säästät pitkän pennin ostamalla takin odottamaan seuraavaa talvea. Sama pätee myös aikuisen kausivaatteisiin. Tarkoitus ei ole ostaa turhaa, vaan ennakoida tulevaa. 

Hyödynnätkö sinä kauppojen alennusmyyntejä?    

Lähteet: Bebésymás Suomalainen työ, Yle, MTV

Teksti: Anna-Leena

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.