Tuore vanhempi on valinnan edessä: kertakäyttövaipat vai kestovaipat? Usein tätä asiaa pohditaan jo ennen vauvan syntymää, mutta viimeistään vauvan synnyttyä on päätös tehtävä. Osa vanhemmista käyttää kertakäyttövaippoja sen kummempia miettimättä. Osa vanhemmista valitsee vauvalleen kestovaipan kaikissa tilanteissa, vaikka joskus pääsisi paljon helpommalla, jos edes joskus käyttäisi kertakäyttövaippaa. Jotkut vanhemmat käyttävät molempia riippuen ollaanko kotona vai reissussa. Monen vuoden ajan äitiyspakkauksesta on löytynyt muutama kestovaippa, joten suurella osalla vanhemmista on ollut mahdollisuus ainakin kokeilla kestovaippoja.
Ylen tekstissä kerrotaan, että kertakäyttövaipat eivät enää nykyään kuormita samalla tavalla kaatopaikkoja kuin aiemmin, koska nykyään käytetyt vaipat poltetaan energiaksi. Kestovaipat ovat ekologinen valinta, mutta niiden peseminen kuluttaa luonnonvaroja. Tästä huolimatta kestovaippojen käyttämisen arvellaan olevan edelleen ympäristöystävällisempi vaihtoehto kuin kertakäyttövaippojen, todetaan Ylen tekstissä.
Kaksplussassa on kerrottu kahden äidin näkemyksiä miksi he valitsevat tietynlaiset vaipat. Toinen äideistä oli etukäteen ajatellut käyttävänsä pelkästään kestovaippoja, mutta mieli oli muuttunut vauvan syntymän jälkeen. Hän oli kokenut kertakäyttövaippojen käyttämisen helpommaksi ja stressittömämmäksi vaihtoehdoksi raskaan vauvavuoden aikana. Toinen äideistä oli käyttänyt päivisin pelkästään kestovaippoja, yhtä pakkotilannetta lukuun ottamatta, jolloin oli joutunut turvautumaan kertakäyttövaippoihin. Öisin kertakäyttövaipat olivat toimineet useimmiten paremmin.
Kertakäyttövaipat
Kertakäyttövaippoja löytyy monelta eri valmistajalta. Niitä on saatavilla teippivaippoina ja housuvaippoina. Etenkin liikkuvaisemmalle ja pottaikäiselle lapselle voi housuvaippojen käyttäminen olla helpompaa. Teippivaipat onnistuu vaihtaa ilman, että housuja tarvitsee kokonaan riisua.
Hyviä puolia
-Ovat helppokäyttöisiä
-Likaisen vaipan saa heittää käytön jälkeen roskikseen
-Saatavilla monen merkkisiä, kokoisia ja mallisia
Huonoja puolia
-Kertakäyttövaippojen käyttäminen on melko kallista
-Tulee paljon jätettä → Nykyään tuotetaan energiaksi

Kestovaipat
Hyviä puolia
-Ekologinen vaihtoehto
-Saatavilla monessa eri koossa ja kivoissa vaippakuoseissa
-Jostain paikoista voi myös vuokrata tai lainata kestovaippoja
-Voi ostaa käytettynä
-Vaipat voi myydä eteenpäin
Huonoja puolia
-Reissun päällä haastavia, kun pitää kantaa mukana likaisia käytettyjä vaippoja
-Aika kallis investointi alkuun, mutta loppupeleissä kestovaippojen käyttäminen on todennäköisesti halvempaa
-Sopiva malli ja koko ei löydy välttämättä ensimmäisellä kokeilulla

Kestovaippoja on olemassa monenlaisia
Myllumuksujen kestovaippojen käyttöoppaassa on kerrottu monenlaista hyödyllistä tietoa. Kestovaippoja on olemassa monenlaisia.
Esimerkiksi tällaisia kestovaippoja on saatavilla
All-in-one-vaippa (AIO), jossa on kaikki tarpeellinen yhdessä paketissa (kuori, imukerrokset ja materiaali, joka siirtää kosteuden pois vauvan iholta). Tarvittaessa imua on mahdollista lisätä.
Taskuvaippa + lisäimu on helppo vaippa ja sen voi koota valmiiksi käyttöä varten. Imukerroksia saa laitettua haluamansa määrän.
Sisävaippa + kuori yhdistelmässä sisävaipaksi voi valita haluamansa imun esim. harson. Lisäimuja voi laittaa haluamansa määrän.
Housuvaippa on sopiva malli kävelevälle lapselle. Siinä on valmis imukerros ja imua voi lisätä halutessaan.
Harkkahousut ovat sopivat pottaharjoitteluun. Ne ovat vaipan ja alushousujen välimuoto.
Kestovaippojen peseminen
Myllymuksujen kestovaippojen käyttöoppaassa kerrotaan myös vinkkejä kestovaippojen pesuprosessiin.
-Huuhtele irtoava lika käsisuihkulla vessanpönttöön
-Pura vaippa (irrota lisäimut erilleen)
-Laita likaiset osat odottamaan pesua
-Jos vaipassa on erillinen kuori, riittää että sen laittaa tuulettumaan
-Pesua odottavat vaipat voi säilyttää esimerkiksi vaippapussissa, kannellisessa sangossa tai poljinroskiksessa. Jotkut säilyttävät vaipat ilmavasti korissa ja lisäävät tipan teepuuöljyä mukaan, jolloin hajut eivät käy liian pahoiksi.

Lähteet:
Millaisia vaippoja sinä olet käyttänyt vauvalla? Oliko valinta vaikea vai itsestään selvä asia?