Mitä tapahtuikaan viime vuonna?

Mitä tapahtuikaan viime vuonna?

Eräänä joulukuisena torstaina, arkivapaapäivänäni, to do –listani alkumetreillä pysähdyin kesken rentouttavan lattiakaivon pesun miettimään kulunutta vuotta. Pidän itseäni varsin positiivisena ihmisenä, joten oli yllättävää, että ensimmäiseksi mieleeni vyöryi vain surullisia, ahdistavia ja harmaita muistoja. Niinpä päätin rustata tämän vuoden kohokohtia vähän paperille. Kyllähän tässä vuodessa on hyvääkin oltava!

Tammikuu: 

  • Oma syntymäpäiväni. Täytin kymmenettä kertaa 23v. Muistan pohtineeni, olisiko jo aika kohdata todellisuus ja myöntää, että uusi kymmenluku on jo hyvässä vauhdissa eikä jäädä epätoivoisesti roikkumaan parinkympin kaulaan. Se suhde on ollutta ja mennyttä eikä tämä uusi ole yhtään hassumpi. Vielä kuitenkin vanha suola janotti ja uusi tuntematon pelotti, joten siirsin todellisen ikäni hyväksymisen ensi vuoteen. Tai sitä seuraavaan… 
  • Ensimmäinen kummipoikani täytti 17 vuotta! Tätäkään mieleni ei aivan purematta niele, vaan mielestäni hän on vasta… ehkä 13v. (Toisaalta, kolmas kummilapseni on nyt 13v, ja hän on kuitenkin neljä vuotta ensimmäistä nuorempi. No, kuka näitä laskee…) 

Helmikuu: 

  • Caya sai 11 (!) pentua! Kuinka jännittävää oli jakaa koiraäidin odotusaika ja muistella omia vastaavia hetkiä. Vaikka omia pentuja on aina syntynyt yksi kerrallaan (luojan kiitos!), oli meidän raskauksissa myös yhteneväisyyttä; koko ajan oli nälkä, pissahätä ja läheisyydenkaipuu.  
  • Viimeinen erä Minna Parikan kenkiä tuli myyntiin. Olin haaveillut Parikan korkkareista jo pitkään, mutten koskaan raaskinut ostaa niitä. Kun vihdoin sain perustellun syyn hankkia unelmieni hääkorkkarit, jahkailin ostohetkellä kolme liian pitkää minuuttia ja unelma korkkareista haihtui jonkun toisen ostoskoriin.  
  • Seurustelun vuosipäivä. Perheenpään kanssa sulkeuduimme maailmalta omaan kuplaamme yhdeksi viikonlopuksi. Kävimme koirien kanssa pitkällä päiväkävelyllä Kintulammella. Päätimme tehdä ruokaa pitkän kaavan mukaan (virhe!) ja jotain mitä kumpikaan ei ole koskaan ennen tehnyt. Päädyimme intialaiseen. Long story short; helpommalla olisimme päässeet jos vain olisimme hakeneet sitä ihan oikeasta ravintolasta… Ruoka oli kuitenkin ennakko-odotuksista huolimatta hyvää ja sitä riitti. Seuraava päivä vietettiinkin sohvalla sylikkäin, edelleen intialaista ruokaa nauttien. 
  • Suojelukohu! Caya toki oli mammalomalla juuri kohun alkumetreillä, joten meillä oli tauko muutenkin meneillään. Tästä voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta jätetään se nyt tällä kertaa. 
Kuva: Rouva Tirehtööri

Maaliskuu: 

  • Asuin Raivottaren kanssa Cayan pentulaatikossa äitini luona aina, kun se oli mahdollista. Pentujen kehitystä oli mieletöntä päästä seuraamaan. Ehkä seuraavat pennut syntyvätkin meillä kotona… 
  • Perheenpää huomasi, että Parikan kenkiä tuli vielä ns. “palautuserä” myyntiin ja olin kärppänä paikalla! Olin jahkaillut jo tarpeeksi, joten nyt en enää miettinyt vaan hankin unelmieni hääkorkkarit. Pari viikkoa tästä, päätimme jälleen kerran siirtää häitä ison K:n vuoksi. Haluan silti uskoa, että vielä tulee se päivä, kun saan sujauttaa “sydänparikat” jalkaani ja sanoa tahdon.  
  • Poika Poikanen täytti 9v. Synttäreitä ei myöskään voitu pitää kirotun K:n vuoksi. Maailman reippain pikku-ukko esitti urheaa, mutta äidin sydän särkyi, kun synttärit siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. 

Huhtikuu: 

  • Huhtikuun ensimmäisenä päivänä sain uutisia, joista en ole vieläkään toipunut; rakas ystäväni ja hänen Raivottaren ikäinen poikansa olivat kuolleet auto-onnettomuudessa. Maailmani musteni niin täydellisesti, etten uskonut enää koskaan näkeväni värejä samalla tavalla kuin ennen. Aloin pelätä läheisten menettämistä, autolla ajoa, rekkoja, nukkumista…  En voi edelleenkään ymmärtää mikä tarkoitus tällä onnettomuudella oli. Miksi kenenkään pitää joutua kohtaamaan elämässään tällaista surua? 
  • Pari viikkoa myöhemmin tapasin puistossa naisen, jolla on samanikäinen lapsi kuin Raivotar. Lapsilla tuntui klikkaavan todella, ja jo muutaman sanan vaihdon jälkeen huomasin, että niin klikkasi meillä äideilläkin.  Tuntui, kuin olisin tuntenut tämän naisen jo vuosia, vaikka vasta tutustuimme. Vaihdoimme numerot, ja siitä hetkestä lähtien olemme olleet lähes päivittäin yhteyksissä ja voin kutsua häntä jo ystäväkseni.

Toukokuu: 

  • Vappu ja munkkitalkoot. Lasten Haltiakummi tuli meille ja teimme jättikokoisen taikinan, josta paistelimme yömyöhään munkkeja. Perheenpää on ammatiltaan sammutinhuoltaja ja Tukesin valtuuttama alkusammutuskurssin johtaja, joten kämppäkään ei palanut! (Eikä toki muutenkaan olisi palanut, tietenkään…) 
  • Äitienpäivä. Kuinka onnekas olenkaan, kun saan harjoittaa lapsuuteni haaveammattia ja olla äiti! 
  • Perheenpään synttärit. Hän on vihdoin mennyt ohitseni tässä ikäjutussa, ja täytti jo 26 vuotta. Vielä ei uskalla vitsailla nuorempaan vaihtamisesta… 
Kuva: Rouva Tirehtööri

Kesäkuu: 

  • Raivotar täytti kokonaista kaksi vuotta! Poikasen ja Raivottaren yhteiset synttärijuhlat vietettiin pienesti takapihan terassilla (sinänsä käyttis-idea, ei tarvitse tuskailla siivoamisen kanssa ihan samalla laajuudella kuin jos juhlat olisi pidetty sisätiloissa) kahdessa erässä; ensimmäiset bileet ensimmäisen mummierän ja kummien kanssa, toiset bileet toisen mummierän kanssa. 
  • Mökkijuhannus. Kauan olin salaa tästä(kin) haaveillut, nyt vihdoin tarjoutui tähän mahdollisuus. Ja voi että meillä oli ihanaa! 
  • Perheenpään kesäloma. Huomasin, että tässä Sirkuksessa riittää hommaa kahdellekin aikuiselle. 

Heinäkuu: 

  •  Tytärlapsi lähti urheiluleirille ja Poika Poikanen mummulaan maalle, molemmat olivat poissa viisi päivää. Ikävä iski ensimmäisen tunnin jälkeen, mutta selvisin. Lisäksi isommat Lisäosat olivat isällään yhden viikon heinäkuusta, joten koti tuntui puolet kuukaudesta hiljaiselta ja jotenkin vaillinaiselta. Kokemus tämäkin. Yleensä täällä Sirkuksessa ei kuule omia ajatuksiaankaan. 
  • Yhtenä viikonloppuna teimme Lisäosien kanssa jokakesäisen reissun Tytärlapsen kummitädin ja tämän perheen luo. Silloin huomasin, kuinka paljon olen kaivannut ystävieni seuraa. Tällaisena poikkeusaikana on kyllä melkeinpä kokonaan sulkeutunut vain oman kodin suojiin. 
Kuva: Rouva Tirehtööri

Elokuu: 

  • Koulu alkoi. Uusi arki. Yhtäkkiä pitää äiti-ihmisen tietää mikä päivä on ja lisäksi mitä kello on. Ja ennen kaikkea pitäisi ymmärtää, missä kenenkin pitää olla ja koska. 
  • SPL IGP SM 2021. Äidin kanssa laatuaikaa. Teimme päiväreissun kisoja katsomaan Hyvinkäälle. Kisaamassa oli myös omasta alaosastosta treenikaverini, joten senkin vuoksi jännitystä riitti koko kisapäivälle.  

Syyskuu: 

  • Olin suunnitellut Lisäosien kanssa reissua ulkomaille jo parin vuoden ajan. Ajattelin, että kun jään äitiyslomalle, niin kivasti reissataan ristiin rastiin palloa, kun ei tarvitse miettiä saako töistä vapaata. No, kuten arvata saattaa, ihan näin tämä äitiysloma ei mennyt (eikä vanhempainvapaa sen jälkeen). Tässä on oppinut arvostamaan myös kotimaan matkailua ihan uudella tavalla ja olinkin todella innoissani, kun pääsimme lähtemään Lisäosien, Perheenpään ja Cayan kanssa parin päivän lomalle Helsinkiin, hotelli Rantapuistoon. Tämä loma vilahtaa lasten puheissa edelleen ja itsekin palaan niihin hetkiin mielelläni.  

Lokakuu: 

  • Lisäosien syysloma. Joka päivälle jotain pientä yhteistä tekemistä. Maanantaina alkuun vähän isommin; Lähdimme isotädin ja Lisäosien kanssa Ikaalisten kylpylään uimaan ja sen jälkeen ravintolaan syömään. Reissu oli todella onnistunut ja antoi hyvää fiilistä koko viikolle. 
  • Aloitin Haltiakummin kanssa perjantai-illan harrastuksen; ajoimme milloin mihinkin 24h Prismaan ostoksille illalla klo 20 jälkeen. Melko rauhassa saa ostokset tehtyä siihen aikaan.   
  • Meillä oli Perheenpään kanssa treffit ja kävimme (minä ensimmäistä kertaa ikinä!) ajamassa cartingia Ideaparkissa. Miten niin lyhyt aika voi samalla tuntua niin pitkältä, mutta loppua kesken? Menemme varmasti uudestaan joku kerta! 
  • Tytärlapsen 12v. synttärit. Hän halusi halloween-teemabileet ja ne hän sai. Saattoi olla, että innostuin itsekin järjestelyistä aika paljon, toki sain paljon apuja lähipiiriläisiltä. Ihan mahtava ilta! 
  • Minun kuudes kummilapseni syntyi. Ihanaa! Kummilasten kanssa parasta on se, että niitä saa pussailla ja sylitellä ja olla aina se kiva täti. Sitten kuitenkin saa itse nukkua yhtenäiset yöunet. 

Marraskuu: 

  • Raivotar aloitti päiväkodin ja minä työt. Niin paljon olen kaivannut ihmisten ilmoille ja aikuista seuraa, mutta Raivotar ei ollut muutoksesta ollenkaan mielissään. Tervetuloa yöheräilyt, tunteenpurkaukset ja eroahdistus. 
  • Isänpäivä. Lisäosilla on ihanat isät. Juhlin heitä mielelläni. Ikävöin silti jokaisena isänpäivänä Vaaria. Tämä oli vasta toinen isänpäivä ilman häntä.  
  • Perheenpään firman pikkujoulut. Teatterissa muutama tunteroinen Hamletia ja päälle hyvää ruokaa Kuumassa. Aikuista seuraa, iloisia hahmoja, hyvä tunnelma. Oikein onnistunut ilta! 

Joulukuu: 

  • Pitkästä aikaa tyttöjen ilta kahden rakkaan ystäväni kanssa. Meidän jokaisen elämässä on sen verran muuttujia, ettei livetapaamiset niin vain onnistu ja yleensä kommunikoimmekin viestein. Mutta vihdoin, heti kaksi kuukautta siitä hetkestä, kun eräs meistä tapaamista ehdotti, istuimme samassa olohuoneessa. Pari lasia viiniä, ruokaa kotiinkuljetettuna ja koko ajan joku äänessä. Tätä olen todella kaivannut! 
  • Joulu. Tarvitseeko tätä edes selittää? Omat rakkaat, turvaverkko, lähimmät. Kaikki yhdessä, hyvällä mielellä. Lisäksi maailman rakkaimman Mummun tekemää maailman parasta ruokaa. Vuoden tärkein juhla. 

Kaikenlaista on tapahtunut. Eikä tähän listaan mahtunut kuin pieni osa. Nyt kun tätä asiaa oikein miettii, niin onhan niitä onnellisia ja iloisia tapahtumia paljon enemmän kuin surullisia. Ehkä minulla vain oli se tunne, että surulliset tapahtumat olivat pääosassa, niin täydellisen uuvuttavia, raskaita ja mustia ne olivat. Todellisuus oli kuitenkin toinen. Enimmäkseen asiat ovat olleet varsin mallillaan. Onni elää pienissä hetkissä, ystävien ja perheen parissa. Ja niiden ympäröimänä olen onnekseni saanut olla tänäkin vuonna. 


Ruuhkavuodet suosittelee

Rouva Tirehtööri

Olen pirskahteleva ja räiskyvä, kolmenkympin rajapyykin yli pari vuotta sitten kiukulla kammennut kolmen lapsen äiti. Elämäni keskipisteet ovat 12v Tytärlapsi, 9v Poika Poikanen ja 2v Raivotar. Lasteni ja mieheni, Perheenpään, lisäksi uusperhe-sirkukseni kokoonpanoon kuuluu sekalainen setti eläimiä; pari saksanpaimenkoiraa, corgi, ja kissa. Elämässäni ovat hyvin vahvasti läsnä aikataulut, to do –listat, ahdistus ja kiukuttelu sekä toive seesteisestä ja rauhallisesta elämästä. Elämänhallintani on heikohkoa ja otteeni lipsuu vähän väliä. Onneksi olen jääräpäinen ja sinnikäs enkä ilmeisesti koskaan suostu menemään siitä mistä aita on matalin. Juuri kun joku osa-alue elämässäni alkaa sujumaan, keksin jotain uutta kivaa puuhaa tilalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.