Ylihuolehtiva vanhempi -Älä suojele lasta liikaa!

Kuva: Unsplash / Jordan Rowland

Teksti: Mami Mixtuura

On luontaista ja tärkeää, että vanhempi suojelee lastaan. Kaikkien asioiden liika varominen ja kieltäminen eivät kuitenkaan ole lapselle loppupeleissä hyväksi. On tärkeää, että lapsi saa harjoitella monipuolisesti elämässä tarvittavia taitoja. Myös tunnetaitojen opettelu on olennaista. Vanhemman kannattaa varoa, että ei ylihuolehtimisellaan tuota lapselle vahinkoa, vaikka perimmäinen tarkoitus olisikin hyvä.

On monenlaisia vanhempia. Toiset suhtautuvat sopivan rennolla asenteella lastensa tekemisiin. He eivät liikaa hätkähdä, kun lapsi kokeilee ja harjoittelee uusia asioita. Toiset taas ovat kärppänä paikalla jatkuvasti ja ottavat välillä liiankin suojelevan asenteen. Älä tee sitä ja älä tee tätä. Varo, varo ja varo. Tällaisia asioita saattaa ylihuolehtiva vanhempi toistella lapselleen jatkuvasti eikä sitä välttämättä edes itse huomaa. Toki on tärkeää erottaa todelliset vaaratilanteet ja niihin pitää aina puuttua.

Lapsuuden aikana opitaan tärkeitä taitoja

Vanhemmilla on luontainen halu suojella lastaan. Tähän liittyvä toiminta tulee usein automaattisesti sen ihmeempiä miettimättä. Lasta ei kuitenkaan kannata kasvattaa liiaksi pumpulissa, koska silloin lapsi ei opi riittäviä selviytymistaitoja elämää varten, todetaan Ylen artikkelissa. Jossain vaiheessa tulee esiin ongelmia, jos vanhempi siirtää lapseen omat pelkonsa ja suojelee lasta kaikelta mahdolliselta. Normaalin ja liiallisen huolehtimisen määrittely on vaikeaa. Joka tapauksessa tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että on parempi olla huolehtivainen kuin välinpitämätön. Tärkeää on löytää oikeanlainen tasapaino asioiden välille.

Lapsi ei mene kaikesta rikki

Lapset ovat uskomattoman kestäviä. He eivät suinkaan mene rikki jokaisesta pienestä kolhusta. Eikä esimerkiksi konttausta tai kävelyä harjoittelevalle lapselle ole välttämätöntä ostaa suojaksi konttauskypärää.

Tunnetaitojen opettelu

Lapsuuden aikana on tärkeää opetella riittävästi myös tunnetaitoja. On tärkeää, että vanhempi uskaltaa antaa lapsen kokea erilaisia tunteita, jotta hän voi kasvaa myös tältä osalta tasapainoiseksi ihmiseksi. Myös pettymykset ja kiukun hetket kuuluvat lapsuuteen.

Kävelemään opettelu on yksi asia, jossa lapsen on annettava harjoitella oppiakseen. Kuva: Unsplash / Jordan Rowland

Uskalla antaa lapsen harjoitella asioita

Vanhemmuuteen kuuluu päästää välillä irti ja antaa lapsen kokeilla ja harjoitella uusia asioita. Tällaiset hetket ovat merkittäviä lapsen elämässä ja on normaalia, että vanhempaa jännittää ja hermostuttaakin tällaiset tilanteet. Se kuitenkin riittää, että vanhempi on lähellä seuraamassa ja auttaa lasta tarvittaessa. On upea huomata, että oma lapsi oppii ja osaa, kun hänen antaa kokeilla.

On tärkeää, että lapsi saa harjoitella erilaisia taitoja elämää varten. Jonain päivänä tulee kuitenkin hetki, kun lapsi itsenäistyy ja vanhemman täytyy päästää irti. Silloin vanhempi huomaa, että lapsi osaa ja pärjää opittujen taitojen avulla elämässä.

Millaiset seuraukset voivat lapselle tulla, jos vanhempi on liian ylihuolehtiva?

Ylen tekstissä otetaan esiin tärkeä näkökulma: pelokkaan vanhemman ahdistus voi siirtyä lapseen. Tekstin mukaan lasten ja nuorten ahdistus on lisääntynyt ja vanhemman ylihuolehtiva asenne voi olla yhtenä mahdollisena syynä. Lapsen itsetunto ei välttämättä pääse kehittymään riittävän hyväksi, jos vanhempi suojelee liikaa, todetaan Ilta-Sanomissa.

Millainen vanhempi sinä olet? Suojeletko lasta mielestäsi liikaa vai sopivasti?

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.