Kultainen 90-luku: näin vietin lapsuuteni ilman digilaitteita

Kultainen 90-luku: näin vietin lapsuuteni ilman digilaitteita
Kuva: Vitolda Klein

Teksti:Anna-Leena

Nykypäivänä digilaitteet ovat niin suuri osa arkeamme, että tuntuu melkein mahdottomalta ajatukselta selvitä arjesta ilman niiden apua. Miten ihmeessä me selvisimme lapsuudestamme ilman älypuhelimia ja sovelluksia?

Voitko olla? 

Jos halusit tavata kavereita, sinulla oli kolme vaihtoehtoa. 

  1. Sopia asiasta etukäteen. “Tulen hakemaan sinua kolmelta!” tai “Nähdään ostarilla neljältä!” Jos myöhästyit, et voinut ilmoittaa siitä kaverille ja sinun piti vain toivoa, että kaveri jaksaa odottaa kiltisti, kunnes saavut paikalle. 
  2. Soittaa kotipuhelimeen ja kysyä “Voiko X tulla puhelimeen?”
  3. Pyöräillä tai kävellä kaverin kotiovelle ja kysyä sattuisiko hän olemaan kotona. Joskus matkaa saattoi olla useampi kilometri, mutta se ei sinua pysäyttänyt.
woman in white and black stripe dress riding on red motorcycle during daytime
Kuva: Vitolda Klein. Joskun oli pyöräiltävä useampi kilometri ja toivottava, että kaveri on kotona.

Miten sinne mennään? 

Muistatko aikaa ilman navigaattoreita? Lomalle uuteen paikkaan ajellessa vanhemmat kaivoivat hanskalokerosta valtavan tiekartan, joka oli tienviittojen lisäksi ainut tapa löytää perille. 

Televisio

Se mitä televisiosta katseltiin riippui siitä, mitä televisiosta tuli. Kanavia oli muutama ja lastenohjelmia tuli yhdeltä kanavalta kerran päivässä. Teini-ikäisenä suosikkisarjasi tuli televisiosta kerran viikossa, aina samaan aikaan. Tiesit siis jo etukäteen, että tiistaina kello 19 et voinut sopia menoja, koska sarja jäi edellisellä viikolla jännittävään kohtaan ja olit odottanut seuraavaa jaksoa koko viikon.

Viikonloppuisin lastenelokuvia vuokrattiin videovuokraamoista. Elokuvan valitsemiseen saattoi mennä tunti jos toinenkin, sillä koko perheen piti olla yhtä mieltä siitä, mikä video vuokrataan. Vuokrattua elokuvaa ei niin vain jätetty kesken ja vaihdettu toiseen, jos se tuntui tylsältä, vaan se katsottiin alusta loppuun.

Musiikki 

Jos halusit kuulla lempilaulusi radiosta, sinun täytyi virittää oikea radiokanava, jättää radio soimaan ja odottaa. Toisinaan odotus palkittiin, toisinaan taas ei. Uusimmat ja suosituimmat hitit saatoit kuulla radion Top-10 listalta. Silloin odotettiin tyhjä kasetti nauhoittimen sisällä ja sormi rec-painikkeella. Parhaassa tapauksessa sait haluamasi kappaleen nauhoitettua. Pahimmassa tapauksessa äitisi pyysi sinua syömään juuri sillä hetkellä, kun kappale soi, ja jouduit odottamaan seuraavaan päivään, että kuulit sen uudestaan. Jos tykkäsit jostain kappaleesta erityisen paljon, saatoit pyytää joululahjaksi kasetin (tai myöhemmin cd:n), joka sisälsi kyseisen kappaleen. Ei youtubea, ei spotifyta, vaan mankka ja kasetti. 

Vaatteet 

Vaatekauppoja oli muutama ja muodissa olivat ne vaatteet, joita kaverillasi oli ja kaupasta löytyi. Isosiskon Suosikki-lehdestä saattoi saada jonkunlaisen idean siitä, kuinka julkisuuden henkilöt pukeutuivat.

boy in green jacket and red shirt running on road during daytime
Kuva: Vitolda Klein. Muodissa olivat ne vaatteet joita kavereilla oli ja kaupasta löytyi.

Vaatteita ei tilattu netistä, vaan kuvastoista. Keväällä ja syksyllä postiluukusta kolahti odotettu Hennes&Mauriz-kuvasto josta vaatteet tilattiin raksimalla ja lähettämällä tilauslomake eteenpäin postissa. Pakettia odoteltiin seuraavat viikot kuin kuuta nousevaa. Yleensä vaatteet olivat jo pieniä, kun ne vihdoin saapuivat postiin noudettavaksi. 

Kirjat

Äänikirjojen asemaa ajoivat satukasetit: “Kun kuulet tämän ääneen…On aika kääntää sivua.” Tavallisia kirjoja haettiin pyörällä lähimmästä kirjastosta ja tieto siitä, mitä kirjoja kannattaa lukea, kulki kaverilta toiselle.

Valokuvat

Valokuvia otettiin hyvin harkiten, koska filmikameralla sinulla oli vain yksi mahdollisuus onnistua. Kuvien teettäminen oli kallista, eikä filmiä tuhlattu ottamalla useampaa kuvaa samasta paikasta tai henkilöstä. Tästä syystä useimmissa lapsuutemme perhekuvissa yksi tuijottaa kameraa säikähtäneenä ja suu auki, toinen itkee ja kolmas katsoo toiseen suuntaan. Kaikilla on kuvassa punaiset silmät. Myös kuvien laatu on parantunut hurjasti 30 vuoden aikana.

Kuva: Anna-Leena. Kuvia otettiin 90-luvulla harkiten. Myös kuvien laatu on parantunut 30 vuoden aikana hurjasti.

Viestittely 

Jos sinulla oli asiaa kaverillesi, odotit seuraavaan päivään, kunnes tapasitte koulussa. Jos olit onnekas ja kaverisi asui lähellä (ja asia oli tärkeää), saatoit käydä soittamassa ovikelloa ja kertomassa asian vielä samana päivänä. Kauempana asuvien kavereiden kanssa läheteltiin kirjeitä. Kirjeen lähettämisen ja vastauksen välillä saattoi hyvinkin mennä 3-4 viikkoa. Monesti vastauksen saapuessa olit jo unohtanut mitä kysyit.

Kuva: Anna-Leena. Kauempana asuvien kavereiden kanssa lähetettiin kirjeitä.

Myöhemmin ilmestyivät tekstiviestit, joissa oli rajallinen määrä merkkejä käytettävänä. Viestin täytyi olla lyhyt ja ytimekäs, jos et halunnut maksaa mansikoita.

Millaisia lapsuusmuistoja sinulla on kultaiselta 90-luvulta?

 

Avatar photo

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *