Milloin vanhemmuudesta tuli kilpailu ja kuka on voittaja?

Milloin vanhemmuudesta tuli kilpailu ja kuka on voittaja?
Kuva: Florian Schmetz

Teksti: Anna-Leena

Onko se, kenen lapsella on merkkilenkkarit parempi vanhempi? Onko lapsen hyvä käytös kenties se, mikä määrittelee hyvän vanhemmuuden? Onko äiti, joka omistautuu perheelleen parempi kuin äiti, joka ottaa säännöllisesti aikaa myös itselleen voidakseen paremmin? Onko imetetty lapsi onnellisempi, kun korvikkeella kasvanut? Onko äiti parempi vain siksi, että jää kotiin hoitamaan lapsia, vaikka ei oikeasti haluaisi? Kumpi voittaa: äiti, joka palasi synnytyslaitokselta vanhat farkut jalassa vai äiti, jonka keho muuttui raskauden myötä lopullisesti? 

Vanhemmuudesta on tullut kamppailulaji, jossa loukkaantumisilta ei vältytä. Kaikki haluavat tuntea olevansa hyviä vanhempia ja tekevänsä oikeita päätöksiä. Juuri vanhemmuuteen liittyvä epävarmuus on se, joka tekee vanhemmista hauraita. Teitpä niin tai näin, aina löytyy joku, jonka mielestä asian olisi voinut tehdä toisin ja joka ei aikaile kertoakseen sitä. Milloin vanhemmuudesta tuli kilpailu, jossa oma tapa toimia on ainut oikea ja kaikki muut ovat väärässä? 

yellow and white trophy
Kuva: Giorgio Trovato. Milloin vanhemmuudesta tuli kilpailu?

Se, milloin lapsesi lähti liikkeelle ei kerro vanhemmuudestasi mitään. Se, kuinka hyvin tai huonosti vauvasi nukkuu, ei riipu sinusta. Se kuinka paljon lapsesi syö, ei kerro paremmuudestasi. Se, että jonkun kotona on sotkuista, ei kuulu kenellekään muulle. Se, mitä jonkun muun lapset syövät ei kuulu kenellekkään muulle. Se, kuinka monta euroa joku käyttää lapsensa vaatteisiin ei kuulu kenellekään muulle. Vanhemmuus ei ole kilpailu.

Mikä saa meidät ajattelemaan, että on täysin hyväksyttävää arvostella toisen vanhemmuutta? Yökötellä toisen vartalolle, ihmetellä sotkevia lapsia tai antaa ymmärtää, että toinen on kaikin tavoin epäonnistunut vanhempana ja ihmisenä? Milloin vanhemmuudesta tuli laji, jossa kilpaillaan muita vastaan sen sijaan, että kannustettaisiin kaikkia ylittämään maaliviiva?

Syyllistymme vertailuun joka kerta, kun pyöräytämme silmiämme vanhemmalle, jonka lapsi makaa lattialla itkemässä. Kun kuiskaamme liian äänekkäästi ja tietäväisellä äänellä, että lapsella taitaa olla päiväuniaika. Kun pudistelemme päätämme nähdessämme vauvan, joka syö jäätelöä tai huokaisemme kuuluvaan ääneen, kun toisen lapsi ei pysy paikoillaan penkissä. Joka kerta, kun kuvittelemme, että osaisimme hoitaa tilanteen paremmin ja ripustamme kaulaamme näkymättömän mitalin. 

two crane fighting while flying
Kuva: Chris Sabor. Vanhemmuus ei ole kilpailu.

Mitä jos seuraavan kerran kysyisimme itkevän lapsen äidiltä, voimmeko auttaa ostosten kanssa tai hymyilemme kiukuttelevan lapsen vanhemmalle kannustavasti? Kerromme levottomalle lapselle, kuinka ärsyttävältä meistäkin tuntuu joutua istumaan niin pitkään paikoillaan, tekemättä mitään. Vaihdamme toisen vanhemman kanssa merkitsevän katseen: “Minä ymmärrän sinua.”

Mitä tapahtuisi jos päättäisimme puhaltaa yhteen hiileen? Muistaa, että se ohikiitävä hetki jonka näemme, on vain miljoonasosa toisen perheen päivästä ja elämästä. Että sen yhden hetken takana voi olla tuhat parempaa hetkeä. Voitko kuvitella mihin kaikkeen me vanhemmat pystyisimme, jos päättäisimme vertailun, ja sen sijaan rohkaista, kehua, ymmärtää ja olla armollisia? Mihin kaikkeen me pystyisimme, jos päättäisimme olla tiimi? Vanhemmuus ei ole kilpailu.


Ruuhkavuodet suosittelee

Ruuhkavuodet toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.