Kaupallinen yhteistyö: Havu Watches
Aikatauluja, vanhempainvartteja, Wilma-viestejä, kaverisynttäreitä, maksamattomia laskuja, harrastuskyydityksiä – näistä koostuvat ruuhkavuotemme. Kännykän kalenteri on täynnä sovittuja menoja. Jääkaapin oveen liimatut post it -laput muistuttavat siitä, mitä kaikkea pitäisi muistaa tehdä. Ihmisillä on ainainen kiire. Pysähtyminen on vaikeaa.
Vaikka kuinka yrittää kirjata menot kalenteriin ja lukea muistilappuja, silti asioita jää tekemättä. Pakkasinko lapsen reppuun jumppavaatteet? Vastasinko iltapäivätoiminnan kyselyyn? Milloin oikomishoito olikaan? Lapsiperheessä riittää hoidettavia asioita. Lisäksi pitäisi hoitaa parisuhdetta, käydä töissä, tavata ystäviä, harrastaa, pitää yhteyttä sukulaisiin… Tekemistä on liikaa ja vuorokaudessa liian vähän tunteja.
Kiire on jatkuvaa. Kiire on myös muodikasta. Jos ei ole kiirettä, kiire tehdään, jottei näytettäisi toimettomilta. Mitä kiireisempi on, sitä pätevämpi ja tehokkaampi on. Opetamme myös lapsillemme kiirettä. Päivät kuluvatkin monessa perheessä paikasta toiseen juoksemiseen. Tuntuu, että elämässä on liikaa velvollisuuksia ja suoritettavaa. Moni pysähtyy vasta siinä vaiheessa, kun huomaa istuvansa lääkärin vastaanotolla unettomien öiden jälkeen. Kun kiire ehkä jossakin vaiheessa hellittää, saattaa huomata käyttäneensä ison osan elämästään suorittamiseen.
Jotta emme polttaisi itseämme loppuun, pitäisi osata pysähtyä, kuunnella hetki itseään, keksiä keino rauhoittua. Mitä, jos ajan voisikin pysäyttää? Mitä, jos uskaltaisikin laskea kalenterin kädestään? Mitä, jos jonakin päivänä jättäisikin kännykän keittiön pöydälle ja irrottaisi aktiivisuusrannekkeen? Mitä, jos hetkeksi unohtaisi aikataulut ja kiireen? Mitä, jos vain olisi hetken aikaa tekemättä yhtään mitään?
Jokaista hetkeä ei tarvitse taltioida kännykkään ja jakaa someen. Jokaista askelta ei tarvitse laskea ja hyppiä illalla tasajalkaa, jotta saisi aktiivisuusrannekkeen värisemään sen merkiksi, että päivän askeltavoite on saavutettu. Tehtävälistat voi laskea hetkeksi kädestään ja unohtaa kalenterin merkinnät.
Voi olla vaikea hypätä oravanpyörästä edes hetkeksi aikaa, mutta joskus on pakko pysähtyä. Ihmisillä on erilaisia tapoja rentoutua. Luonto on monelle se paikka, jossa voi nauttia kiireettömyydestä, pysähtyneisyydestä ja rauhasta. Suomen luonto on valtavan upea ja erilainen eri vuodenaikoina. Luonnossa jokainen aisti herkistyy. Luonnossa voi tuntea tuulen vireen kasvoillaan, nähdä horisontissa siintävät tunturit ja vaarat, haistella koivumetsän tuoksua, kuunnella kurjen töräyttelyä tai käen kukuntaa. Luonnossa voi aistia rauhan ja löytää itsestään aivan uusia puolia. Luonnossa kiireinenkin suorittaja voi huomata olevansa osa luontoa ja pystyvänsä hetkeksi pysähtymään elämän kilpajuoksussa.

”Ole osa luontoa” on myös suomalaisen perheyrityksen HAVU:n iskulause. HAVU on kahden oululaisen veljeksen perustama yritys, joka tuo markkinoille tyylikkäitä, puisia rannekelloja. HAVU:lla on valikoimissaan sekä miesten että naisten kelloja ja myös unisex-malleja. Uusimpana valikoimaan on tullut kronografi, jossa on kellon lisäksi ajanottomahdollisuus. HAVU:n tarina alkoi pilkkireissulla vuonna 2019, kun yrittäjät päättivät yhdistää kaksi lempiasiaansa kellot ja luonnon.
HAVU-malliston kellot on nimetty suomalaisen luonnon mukaan. Harju– ja Korpi-kelloissa on käytetty suomalaista puuta, joten näitä kelloja käyttäessä kannamme mukanamme sananmukaisesti palan suomalaista luontoa. HAVU-kellojen valmistuksessa käytetään puuta. Suomalaista puuta käytetään niin paljon kuin mahdollista. Puu materiaalina on kestävä ja vastuullinen valinta. Puukelloa on mukava käyttää: se ei hiosta, ei hierrä kesälläkään, eikä tunnu viileältä talvipakkasilla. Aivan kuten kellon kantajakin, jokainen puusta valmistettu kello on erilainen, ainutlaatuinen yksilö. HAVU:n kellot henkivät kestävyyttä ja vahvuutta ja edustavat tyylikästä suomalaista puukellobrändiä.
HAVU-kelloja voi tilata verkkokaupasta, ja niitä on saatavilla myös jälleenmyyjiltä. Kellon mukana tulee aina käyttöohjeet. Rannekkeen pystyy ohjeiden mukaisesti lyhentämään itselleen sopivaksi ja vaihtamaan tarvittaessa. HAVU:n rannekevalikoimasta löytyy puisten rannekkeiden lisäksi myös nahka-, metalli- ja tekstiilirannekkeita eri väreissä.

HAVU:n puukellot toimivat laadukkailla kvartsi- tai automaattikoneistoilla. Kvartsikello toimii, kunnes paristo loppuu. Pariston voi käydä kätevästi vaihdattamassa paikallisella kellosepällä. Automaattikellon toiminta taas perustuu liike-energiaan. Kelloon varastoituu energiaa sen ollessa käytössä. Tarvittaessa automaattikoneistoinen kello vedetään uudestaan käyntiin ja säädetään oikeaan aikaan.
Tarvitsemme välillä muistutuksen siitä, että olemme arvokkaita ja tärkeitä ilman kiirettäkin. Jokainen tarvitsee joskus hengähdystauon. Puinen HAVU-kello ranteessa muistuttaa meitä puista, metsistä ja luonnosta, jossa voimme rauhoittua ja olla hetken aikaa ilman aikatauluja ja velvollisuuksia. Kun puemme päällemme jotakin, joka on luonnosta peräisin, tunnemme luonnon läheisyyden ja rauhan. HAVU-kelloissa ei ole askelmittareita, eikä niillä voi mitata sykettä. Niillä voi mitata aikaa, jota meillä on liian vähän. Tärkeintä on kuitenkin se, miten käytämme aikamme. Ajan voi hetkeksi pysäyttää, unohtaa kiireet ja velvollisuudet, rauhoittua ja olla osa luontoa.
Teksti: Nanna