Näiden pakkausten avaaminen saa raivon partaalle

Näiden pakkausten avaaminen saa raivon partaalle
Kuva: Julien L

Teksti: Nanna

Jotenkin sitä luulisi, että nykymaailmassa, kun kaikki on jo keksitty, olisi helppo avata vessan pesuaine tai muovipussi, mutta ei. Olen menettänyt monet kerrat hermoni, kun en osaa avata pakkauksia oikein. Listasin tähän pahimmat pakkauspainajaiseni.

Pyykinpesuaine: Olen vuosia käyttänyt samaa pyykinpesuainetta. Joka ainoa kerta kartonkipakkauksen avaaminen on yhtä hankalaa. Pakkauksessa on katkoviiva, josta repimällä pakkaus pitäisi avata. Ei muuten aukea nätisti. Pakkaus repeytyy yleensä jostakin kohtaa, ja silloin luonnollisesti pesuainetta on vähän muuallakin kuin pakkauksen sisällä.

Jauhopussi: Jauhopussi on liimattu yläosastaan kiinni. Usein minulla on kädet taikinassa, kun huomaankin tarvitsevani lisää jauhoja. Usein käykin sitten niin, että onnistun repäisemään pussin auki, jolloin jauhoja on naamalla, pöydällä ja lattialla. Sama tapahtuu usein myös sokeripussien kanssa. Ja mikä kummallisinta, vaikka jauho- ja sokeripussit olisivatkin avaamattomia, silti ne päästävät tavaraa pussin ulkopuolelle.

WC:n pesuaine: Olen niin useasti tuntenut verenpaineeni nousevan avatessani ensimmäistä kertaa upouutta pesuainepurkkia. Purkissa on lapsiturvallinen korkki. Se on myös äititurvallinen. Usein puhun puhelimessa, kun pesen vessaa. On hankala avata tällainen korkki yhdellä kädellä, jolloin ikävä kyllä joutuu välillä keskeyttämään puhelun. Toki nykyään minulla on nappikuulokkeet, mikä on hieman helpottanut ongelmaa.

WC-paperirulla: Työpaikallani on metallinen vessapaperiteline, lukollinen tietenkin. Siivooja on kiireinen, eikä yleensä avaa paperirullaa valmiiksi. On todella hankalaa yrittää avata rullaa, kun se on lukollisen telineen sisällä. Yleensä paperi irtoaa neliösentin kokoisina pikkupaloina, jolla ei sitten pyyhitä edes kyyneliä. Pahimmillaan kädet ja sormet ovat verinaarmuilla, kun rullan on vihdoin saanut tiirikoitua auki.

Pakastepinaattikeitto: Miten ihmeessä jäässä olevan keiton saa poistettua  pakkauksestaan? Katkoviiva löytyy tälläkin kertaa, mutta pahimmillaan on käynyt niin, että keitto on tipahtanut lattialle, jolloin saa loppupäivän kuunnella tyhjän vatsan murinaa. Tai sitten kartonki irtoaa pieninä paloina keiton ympäriltä.

Nestemäinen allergialääke: Tämän minä jo osaan avata, mutta yhtenä päivänä lapseni mummo hoiti lastani ja oli pulassa kyseisen lääkkeen kanssa.  Ei meinannut korkki avautua, ei sitten millään. Hyvä, etten joutunut kesken työpäivän lähtemään purkkia avaamaan.

Tikkarit: Niissä pyöreissä tikkareissa on kuulemma jokin juju, jolla suojapaperin saa poistettua. Minä olen tähän asti käyttänyt hampaitani ja taistellut suojakääreen kanssa. Jos sitä ei saa aikuinen avattua, niin miten se lapselta muka onnistuisi.

Karkkipussit: Karkkipussien avaamista olen harjoitellut ahkerasti, ja yleensä se onnistuu mukavasti. Mutta toisinaan käy niin, ettei pussi aukea ja kun se lopulta aukeaa repäisemällä, saa väistellä ilmassa lentäviä karkkeja.

Maitopurkit: Miten ikävää onkaan, kun maitopurkin avaa vahingossa väärästä kohdasta. Pahimmillaan kädessä on maitopurkki, joka on auki molemmista kulmista. Nykyään ostamme yleensä niitä maitopurkkeja, joissa on kierrettävä korkki.

Pillimehut: Uskon, että lapseni pääsisi Guinnessin ennätystenkirjaan siinä, miten nopeasti pillimehun saa purskautettua rinnuksilleen. Miten on niin vaikea ymmärtää, että sitä tölkkiä ei saa puristaa vaan pitää imeä pilliä ja voi apua, nuo nykyiset pahviset pillit, niitä ei saa purra!

Vihannesosaston muovipussit: Vihannesosastolla tekisi mieli nuolaista sormea, jotta saa pussin auki. Tietenkään se ei maski päällä nykyään onnistu, eikä nyt ehkä muutenkaan ole fiksua. Joka tapauksessa nuo pussit ovat kuin suoraan helvetistä. Niitä ei saa auki kukaan täysjärkinen. Olen muidenkin nähnyt taistelevan kyseisten pussien kanssa ja tuntenut syvää myötätuntoa. Netistä löysin kuitenkin tähän ohjeen: sangallisen muovipussin saa auki vetämällä molemmista sangoista yhtä aikaa. Testasin ohjeen, ja se todella toimii. Olen siis vuosikausia taistellut pussien kanssa turhaan, mutta nyt osaan neuvoa muitakin. Sangattoman pussin kanssa onkin sitten vähän haastavampaa.  

Tuorekelmu: Tämä on myös keksintö jostakin ihan syvältä. Tuorekelmu venyy ja paukkuu ja repeilee. Pahimmillaan itsellä on viiltohaava sormessa ja kädessä liian pieni kelmupala. Toisinaan myös leivinpaperi aiheuttaa ongelmia repeytymällä ihan väärästä kohtaa. Mitä tuhlausta!

Lelupakkaukset: Turvallisuussyistä lelut on usein pakattu pahvipakkauksiin todella hyvin. Lelun irrottamiseksi pakkauksestaan tarvitaan yleensä saksia, raakaa voimaa, ruuvimeisseliä, sahaa, porakonetta, ydinpommia ja sitkeyttä.

Ärsyttävien pakkausten listaa voisi jatkaa varmasti loputtomiin. Käykö sinullekin näin vai oletko sinä se, jolla on ratkaisu kaikkiin ongelmiin?

Sinua saattaisi kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

Pillimehugate

Älä edes harkitse näitä sisustusratkaisuja lapsiperheessä

Aina oppii uutta, tiesitkö näitä?


Ruuhkavuodet suosittelee

Nanna

Olen tiukkapipoinen, mutta lempeä kahden lapsen äiti. Murehdin lasten kasvua ja maailman menoa. Stressaan kaikkea mahdollista ja etsin itseäni. En ole pilvissä liihottelija vaan realisti ja luotan järjen ääneen. Yritän elää hetkessä ja nauttia arjen pienistä asioista. Elän elämäni parasta aikaa joka päivä, vaikka ihan aina ei siltä tunnukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.