Seksistä puhuminen nolottaa! -Kuinka puhua lapselle seksistä ja seksuaalisuudesta?

Kuva: Keren Fedida

Teksti:Anna-Leena

Seksistä puhuminen voi edelleen vuonna 2022 tuntua vanhemmasta nololta, kiusalliselta tai jopa turhalta: kyllähän ne muualtakin oppii! Lasten seksuaalikasvatus on kuitenkin juurikin tästä syystä erityisen tärkeää. Lapset kyllä oppivat muualtakin, mutta mitä he sitten oppivat on toinen asia. 

Monen pienen lapsen vanhempi on samojen kysymysten äärellä: milloin on oikea aika alkaa puhua seksistä ja seksuaalisuudesta? Millaisia asioita lapselle voi ja kannattaa kertoa? Aiheuttaako tieto siitä, mistä lapset tulevat, lapselle jonkunlaisia traumoja? Onko parempi odottaa, että lapsi kysyy itse? Mitä lasten ylipäätään tulee tietää?

Avoin keskustelu

Guiainfantil-sivustolla rohkaistaan vanhempia keskustelemaan lapsen kanssa asiasta avoimesti, luonnollisesti, totuuden mukaisesti ja puhumalla asioista oikeilla nimillä. Vanhempien tulee yrittää käyttää kieltä, joka on lapselle helppo ymmärtää ja olla valmiina vastaamaan kysymyksiin, joilta ei hyvin todennäköisesti tulla välttymään. Yksityiskohtiin ei kuitenkaan tarvitse mennä.  

Mistä vauvat tulevat?

On hyvin tavallista, että jo 3-4 vuoden iässä lapset alkavat kysellä kysymyksiä siitä, mistä vauvat tulevat tai miten vauvat päätyvät äidin vatsaan. Jos asia tuntuu vaikealta selittää, lapsen kanssa voi yhdessä tutkia lapsen ikään sopivia kirjoja aiheesta. Vanhemman voi olla helpompi kertoa lapselle asioista, kun he voivat tukeutua kirjan kuvituksiin. Lapselle ei kannata kertoa tarinoita kukista ja mehiläsistä tai haikarasta. Pienelle lapselle ei tarvitse yksityiskohtaisesti selostaa, mitä makuuhuoneessa tapahtuu, mutta hänelle voi jo esimerkiksi kertoa, että isällä on siemeniä, joita kutsutaan siittiöiksi ja isä laittaa siemenen äidin vatsaan, jossa se alkaa kasvaa. Hyväkysymys-sivustolla kerrotaan, että lapselle voi kertoa, että asiaan liittyy hellyyttä ja lähekkäin oloa. Lapselle voi myös kertoa, että joskus lääkäri laittaa siemenen sisälle äidin mahaan.

Jokainen keho on erilainen

Jossain vaiheessa lapset huomaavat, että kehot ovat erilaisia. Äidillä on rinnat tai tissit, jotka voivat olla suuret tai pienet tai eripariset. Myös pimppoja ja pippeleitä on erilaisia. Jokainen keho on omanlaisensa ja arvokas. Jokaisella kehonosalla on myös nimi. Myös sukupuoleen liittyvissä asioissa kirjoista voi olla apua. Lapsen voi olla helpompi ymmärtää kuvasta, kuinka erilaiselta äiti näyttää sisältäpäin, kuin isä. Äidin vatsassa on kohtu ja munasarjat, joista irtoaa munasolu. Isän vartalo on erilainen ja isän sukuelimet näkyvät ulospäin.

woman in white long sleeve shirt kissing girl in white long sleeve shirt
Kuva: saeed karimi.

Iltalehden artikkelissa muistutetaan, että lapselle kannattaa kertoa myös siitä, että miehen ja naisen sukuelimissä on kuitenkin myös samaa: pimpillä ja pippelillä pissataan ja niihin kasvaa karvoja murrosiässä.  

Vanhemmat ja seksi

Harrastavatko omatkin vanhemmat seksiä? Mitä se edes tarkoittaa? Vanhemmista voi tuntua äärimmäisen kiusalliselta vastata näinkin luonnollisiin asioihin. Vanhemmat voivat kertoa lapselle, että vanhemmat rakastavat toisiaan ja harrastavat seksiä, kun ovat kahdestaan. Vanhemmat pitävät toisistaan huolta ja nauttivat toistensa läheisyydestä. Tähän voi kuulua aikuisilla myös seksi.  

Oma keho

Oma keho on valloittava, uniikki ja upea! Omaan kehoon tutustumisessa ei ole mitään pahaa, päin vastoin! Guiadelniño-sivustolla muistutetaan, että lapselle on kuitenkin tärkeää kertoa, missä omaan kehoa on soveliasta koskettaa ja missä ei. Muiden nähden itseään ei yleensä kosketella, omassa rauhassa sitä voi kuitenkin tehdä.   

Kuukautiset 

Kuukautisista puhuminen on tärkeää, sillä kuukautiset ovat luonnollinen asia, jota kenenkään ei tulisi joutua nolostelemaan. Kuukautiset voivat alkaa ennemmin tai myöhemmin ja tulevat yleensä kerran kuussa. Niistä on hyvä pitää kirjaa ja laukussa kannattaa pitää varuilta sidettä tai tampoonia. Jos kuukautiset aiheuttavat kipua, vanhemmilta voi pyytää särkylääkettä.

Seksuaalivähemmistöt 

Seksuaaliterapeutti Maria Kihlström muistuttaa kirjassaan ”Oikeilla nimillä-seksuaalikasvatus opas vanhemmille”, että lapsille on hyvä opettaa aivan pienestä pitäen, että rakkaus ei katso sukupuolta: myös mies voi rakastua mieheen ja nainen naiseen. Kaikki eivät edes koe olevansa miehiä tai naisia. Tärkeintä on rakkaus ja kunnioitus, ei se, kuka on rakkauden kohde.

”Seksuaalikasvatusta tapahtuu koko ajan, halusimme tai emme. Siksi aikuisen on tärkeää pysähtyä tarkastelemaan omia asenteitaan ja arvojaan seksuaalisuutta kohtaan. Lapset ja nuoret tarvitsevat ympärilleen aikuisia, jotka puhuvat seksuaalisuudesta oikeilla nimillä ja joille voi puhua”, Kihlström kommentoi.

Puhutaanko teillä asioista oikeilla nimillä?

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)