Teksti:Anna-Leena
”Pese hampaat tai, en enää koskaan osta sinulle herkkuja”, ”Siivoa huoneesi, tai en vie sinua harkkoihin”, ”takki päälle ja äkkiä, tai jäät tänne yksin.” Kuulostaako tutulta? Kaikki tietävät, ettei uhkailu, lahjonta ja kiristys kannata, mutta mitä jos mikään muu ei toimi?
Neuvottelet, pyydät, kannustat, pyydät uudestaan ja rohkaiset, eikä mikään tunnu toimivan. Lapsi haahuilee ympäriinsä, eikä hänellä tunnu olevan mikään kiire kouluun. Kaikilla muilla kuitenkin alkaa olla jo kiire. Sisarukset hikoilevat ulkovaatteet päällä eteisessä ja kello on jo aivan liian paljon. ”Nyt jos et laita niitä vaatteita päälle, jätän sinut yksinäsi tänne.”, huomaa vanhempi karjaisevansa. Heti kaduttaa ja tuntuu pahalta. Mutta ihme ja kumma, huutohan sai lapsen liikkeelle ja minuuttia myöhemmin hän on ovella valmiina lähtöön. Tämähän toimii!
Elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa ei ole aikaa jäädä jankkaamaan, muistuttaa, kuunnella, muistuttaa uudestaan, odottaa, kannustaa ja odottaa vielä lisää. Yleensä uhkailuun, lahjontaan ja kiristykseen liittykiin kiire. Ei ole aikaa jankuttaa samasta asiasta uudestaan ja uudestaan. Silti jokaisen uhkauksen jälkeen mieleen hiipii väkisinkin epäilys: onko tämä sittenkään se tapa, millä haluan lapseni kasvattaa?
Miksi uhkailu toimii?
Uhkailu on toimiva tapa saada lapsi tekemään mitä haluamme. Bebésymás-sivustolla huomautetaan, että uhkailun ja kiristyksen tarkoituksena on manipuloida lasta ja saada hänet tekemään mitä haluamme nopeasti, rangaistuksen tai arestin pelossa.
Moni vetoaa siihen, että mikään muu ei tunnu toimivan. Kun lapselta pyytää nätisti, pyynnöt menevät kuin kuuroille korville. Kun vanhempi hermostuu ja uhkaa, lapselle tulee vipinää kinttuihin.
Uhkailu vahingoittaa lapsen itsetuntoa ja luottamusta aikuiseen, muistutetaan bebésymás-sivustolla. Uhkailu on kasvatusmetodi, joka perustuu vanhemman valta-aseman korostamiseen ja lapsen alistamiseen. Uhkailu saa lapsen tuntemaan syyllisyyttä, häpeää, epävarmuutta ja jopa pelkoa.
Vaikka uhkailu saakin lapsen toimimaan, toimintaa motivoi pelko ja alistuminen. Lasta ohjaa tällaisissa tilanteissa rangaituksen pelko, ei motivaatio toimia ja tehdä asioita, muistutetaan sivustolla. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lapsi ei opi tilanteesta mitään, vaan toimii ainoastaan välttääkseen rangaistusta.
Vanhemmasta tällainen kasvatustyyli voi tuntua oikealta, koska hän saa lapsen toimimaan halutulla tavalla halutussa tilanteessa. Kasvatus on kuitenkin asia, jonka tulokset eivät näy aina hetkessä, vaan ajan kanssa, lapsen kasvaessa. Lapsi, joka toimii vain siksi, että pelkää rangaistusta, ei opi tekemään päätöksiä, ottamaan vastuuta omista teoistaan tai käyttämään omaa harkintakykyään, vaan odottaa, että muut sanelevat mitä heidän tulee tehdä. Lapsi joka kasvaa jatkuvan pelon ja uhkailun alaisena oppii itsekin käyttämään verbaalista väkivaltaa omissa ihmissuhteissaan.
Kuinka korvata vanhanaikaiset kasvatusmenetelmät?
Jos koet, että tämä artikkeli koskee myös sinua, muista, että tarkoituksena ei ole syyllistää tai saada sinua tuntemaan itseäsi huonoksi vanhemmaksi. Jokainen meistä on joskus menettänyt hermonsa ja turvautunut kasvatusmenetelmiin, joista ei ole ylpeä. Tärkeintä onkin halu tavoitella parempaa tapaa kommunikoida lastemme kanssa tästä hetkestä eteenpäin.
Hermojen menettäminen tietyissä tilanteissa on täysin normaalia. Lasten kasvattaminen voi olla raskasta, sillä se vaatii valtavan määrän rakkautta ja kärsivällisyyttä. Seuraavan kerran, kun vastaan tulee tilanne, jolloin tekee mieli huutaa, uhkailla ja kiristää, pysähdy ja hengitä syvään. Yritä ennakoida tilanteita, joissa hermot palavat ja uhkailuun on helpompi lipsua. Onko se ruokailu? Vai kenties kiireiset aamut?
Mieti kuinka voit välittää lapselle saman viestin positiivisella ja kunnioittavalla tavalla. Muista, että lapset tarvitsevat erehtymistä oppiakseen. Vastaan voi tulla esimerkiksi tilanne, jossa lapsi leikkii iltapalallaan, eikä syö lautasta tyhjäksi. Vanhempi saattaa ahdistua tilanteesta, koska ei halua lapsen menevän nukkumaan tyhjällä vatsalla. Tilanne voi kuitenkin toimia oppitilanteena lapselle. Jos lapsi kieltäytyy syömästä, sen sijaan, että vanhempi hermostuisi (”Jos et syö, en lue sinulle iltasatua”), lapselle voi kertoa, että illalla on tarkeää syödä hyvin, ettei yöllä tule nälkä. On totta, että lapselle saattaa tulla yöllä nälkä. Tämä on kuitenkin tilanne, joka opettaa lasta ymmärtämään paremmin syy-seuraussuhdetta.
Muista, että oppiakseen lapsi ei tarvitse uhkailua, kiristystä, arestia ja rankaisua. Lapsi tarvitsee tukea, turvaa, vanhemman apua ja monta kiloa kärsivällisyyttä.
