Valoa pimeyteen – 4 toivon siementä selättämään vallitsevaa epätoivoa

Valoa pimeyteen – 4 toivon siementä selättämään vallitsevaa epätoivoa

Teksti: Tanja

Uutiset maailmalta saapuivat särkemään turvallisen lintukotokuplan. Kaiut julmista menneistä ujutettiin yhtäkkiä takaisin tähän päivään. Epätoivo, pelko, ahdistus ja suunnaton suru on vallata mielen ihan lupaa kyselemättä. Voiko näin kauheasta tilanteesta löytää mitään positiivista?  

Lapsi ei ole voinut välttyä näiltä uutisilta. Somenatiivina hän seikkailee videoviidakossa kaiken iltaa. Häntä huoletti aluksi, kuinka isän kävisi, jos sota ulottuisi tännekin. Äiti keksi pehmentävän tarinan, isä vitsaili ostaneensa jo kaiken varalta kumiveneen ja varautuneensa soutamaan sillä läheistä järveä pitkin Ruotsiin.  

Äidistä olisi parempi, että lapsi ohittaisi kaikki aihepiiriin liittyvät videot. Vaikka niissä ei näkyisi verta tai pommikoneita, viesti voi silti olla liian paksu 10-vuotiaan mielen suodattimeen. Äiti ei aio itsekään katsella.  

Tietenkään kokonaan pään toisaalle kääntäminen ei sekään ole tervettä, mutta jos ihan vähän vain laittaisi kättä silmien eteen. Katselee tilannetta sormien välistä, peiton alta suojasta, kuten kauhuelokuvat on tarkoitettu katseltaviksi.  

Jos vain antaisi, tilanne imaisisi syviin, synkkiin syövereihinsä. Valtava uutisvirta oikein lypsää ahdinkoa, maksimoi kurjuutta. Siihen olisi niin helppo heittäytyä rypemään. Äiti tietää, että jos hän tuolle pirulle antaisi skrollaussormensa, se veisi koko naisen.  

Kevät sentään yhä noudattaa yhteisiä pelisääntöjä, se on saapunut juuri ajallaan ajamaan pimeän ja kylmän pois. Aurinko on valaissut viime aikoina niin pirteästi, että jopa joidenkin varovaisten toivon siementen kylväminen on onnistunut. Näistä neljästä asiasta on pientä itämistä jo havaittavissa.   

Talvi 

Pitkiin aikoihin täällä nähtiin pitkä ja aito suomalainen talvi. Se oli ehkä kymmenvuotiaan pojan ensimmäinen laatuaan. Lumi satoi hyvissä ajoin jo ennen joulua ja alkaa vasta nyt maaliskuussa hellittää otettaan.  

Pulkka, liukuri ja luistimet ovat olleet viikoittaisessa käytössä. Ihan kuin lapsena, ei millään malttaisi istua sisällä. Kunnollinen talvi luo pientä toivon kipinää myös lämpöisestä, auringon ja ilon täyteisestä kesästä. Sillä kyllähän se kesä sieltä tulee kaikesta riippumatta. 

Perhe 

Pandemia lukitsi meidät koteihin, eristi ulkopuolisesta maailmasta. Jouduimme jälleen kohtaamaan perheemme, istumaan samalle sohvalle yhtäaikaisesti vain paetaksemme hetkellisesti omien huoneiden tunkkaisia hajuja. Silkasta tylsyydestä ja paremman seuran puutteesta sanat alkoivat vaihtua ja hiljalleen niistä koostui kokonaisia lauseita.  

Yhtenäinen perhe luo lämpöisen pesän ja tukevan pohjan, joista ponnistaa ikävyyksien yli. Tuen ja turvan tunne antavat voimaa selvitä tulevistakin haasteista.  Epätoivo ja ahdinko väistyvät edes hetkeksi mielen päältä yhteisten puuhien ja touhujen ajaksi. Kotiin on helppo rakentaa oma pieni kuplansa, jonka läpi ei maailman tuulet puhalla.

Yhtenäisyys 

Yhteinen vihollinen hioo ihmeellisellä tavalla yksittäiset kuppikunnat yhtenäiseksi supertiimiksi kukistamaan tuota rauhaa uhkaavaa paholaista. Kuin pahaa pomoa vastaan kapinoivat työntekijät, yhteisesti ilman erillistä käskyä tai edes suositusta, vastahyökkäys muodostetaan. Tilanne on myös toiminut loistavana testinä hädän varalle laadittujen suunnitelmien toimivuudesta.  

Niin julkiset kuin yksityisetkin tahot ovat löytäneet keinonsa osoittaa tukea kriisin keskellä eläville. Eristyneisyyden aikakauden jälkeen valtioiden rajat ylittävä yhteys on muodostunut jo näin lyhyessä ajassa. Sen muodostuminen on todella luonut toivoa, sillä eihän yksi vastaan kaikki asetelma voi kauan kantaa. Eihän? 

Huumori 

Yksi sosiaalisen median upeimmista vaikuttamisen muodoista on ehdottomasti huumori. Niin kamalia asioita kuin onkin tekeillä, ei tätä keinoa ole jätetty käyttämättä. Meemit ja hupivideot ovat tuoneet pieniä ilon pisaroita synkkyyteen.  

Huumori luo toivoa, auttaa jaksamaan ja saa hetkeksi unohtamaan sen surun, jota pitäisi kantaa kanssaeläjien puolesta. Niin kauan kuin huumorin kukka jaksaa kukkia, kaikkea toivoa ei vielä ole menetetty. Tuo kukka ei nimittäin kuki samoissa mullissa, joihin toivo on haudattu.  

Millaiset asiat tuovat sulle toivoa?

Lue myös:

Lääkkeenä halaus: tunnetko jo halaamisen uskomattomat terveysvaikutukset? 

Ikäviä asioita ei kannata salailla lapsilta-psykologi kertoo miksi

Miten toimia, jos sota ahdistaa?


Ruuhkavuodet suosittelee

Tanja

Kolmekymppinen vauhdikas vuoroviikkoäiti kummastelee yhdeksän vuotiaan pojan kasvua mieheksi. Iloa arkeen tuovat musiikki, kirjat ja yllätysseikkailut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.