Lapsen salattu maailma – Vanhempien oikeus tietää lapsen elämästä

Lapsen salattu maailma – Vanhempien oikeus tietää lapsen elämästä

Lapsen kasvaessa hän alkaa muodostaa omaa maailmaa kodin ulkopuolelle. Entä jos lapsi vaikenee tästä maailmasta, ei haluaisi millään kertoa yhtään mitään. Kuinka paljon vanhemmilla on oikeus udella? Mikä kaikki on kerrottava, mihin raja yksityisen ja yhteisen välillä voidaan vetää?

Pojalla on uusia kavereita ja kasvanut kiinnostus kodin ulkopuoliseen seuraelämään. Entiseltä kotihiireltä tällainen toiminta on ollut erittäin toivottua. Poika on kuitenkin täysi mysteeri, hän haluaa verhota oman maailmansa yksityisyyden verhon taa, suojaan vanhempien uteliailta katseilta. 

Koulupäivä on aina mennyt ihan hyvin, siitä ei tarvitse keskustella sen syvällisemmin. Jos jotain tarkentavaa kysymystä koettaa esittää, vastausta ei yleensä tiedä tai muista. Kännykkään pärähtelee viestejä, jotka ovat “yksityisiä”. Väkisinkin tässä tuntee itsensä syrjäytetyksi. 

Osasihan äiti toki olettaa, ettei esiteini poikalasi välttämättä olisi kovin avoin keskustelukumppani. Voisi tästä uudesta kaverista kai sentään nimen paljastaa. Koulun jälkeen äiti sai vain hämyisen ilmoituksen, että poika on “jossain random kirkoilla”. Äiti kaipaisi nyt hieman tarkennusta, lol.  

Poika on selvästi jakanut maailmansa osiin, eikä aio rikkoa asettamiaan rajoja. Reiluna ja rehtinä kaverina hän on kuitenkin tiedottanut äidille joistakin säännöistä. Vain läheisimmistä kavereista voidaan jutella heidän nimillään. Ymmärtäväisenä ihmisenä äiti on hyväksynyt paikkansa vain yhtenä pojan elämän osa-alueena, koettanut parhaansa mukaan antaa lapsen raotella tuota mystisyyden verhoaan ihan omilla ehdoilla.  

Ovelasti äiti on tietenkin keksinyt joitakin keinoja päästä kurkkimaan pojan muihin maailmoihin. Automatkoilla pojan kielen kannat toisinaan heltyvät, niinpä mummalta ja vaarilta ajetaan kovin harvoin suorinta reittiä kotiin.  

Nukkumaan mennessä lapsilla on tapana käyttää jokainen oljen korsi saadakseen valvoa edes hetken pidempään. Tämä yksilö alkaa aina pään osuessa tyynyyn kertoilla tarinoita muista maailmoista, siksi äiti onkin sallinut pojan nukkua samassa huoneessa kanssaan. Silloin voi jutella salaa salaisuuksista kuin kaverilla yökylässä.  

Isä ei ole ollenkaan näin hienovarainen. Hän oli hyökännyt sapeli tanassa lapsen maailmaan kiristys, lahjonta ja uhkailu aseinaan. Ei ollut suostunut viemään lasta synttärijuhliin ennen kuin oli kuullut uuden kaverin nimen.  

Koska eroperheessä kaikki on kilpailua, äiti on aina voinut ylpeillä tiedoillaan pojan omasta maailmasta. Isän suosima suorahyökkäys toi ehkä yhden pistevoiton hänelle, mutta sen epäreilun hankintatavan vuoksi äiti pitää itseään edelleen voittajana tällä osa-alueella. 

Tämän pojan kanssa tiedon hankinta vaatii oveluutta, kärsivällisyyttä ja rankkaa suodatusta. Vaikka poika on lukinnut tietonsa omasta maailmasta tarkoin varjeltuun pankkiholviin, hän suoltaa puhetta taukoamatta. Päästääkseen edes kurkkaamaan tuota tarkoin varjeltua aarretta on osattava väistellä ympärillä putoilevia turhien sanojen sadekuuroja. 

Napatakseen edes yhden kultaisen kolikkorullan tuosta holvista on osattava hämätä vartijaa ovelilla kysymyksillä. Sellaisilla, jotka vain vaivoin ravistelevat hieman pölyjä tuosta paksusta yksityisyyden verhosta. Ne antavat pojan itse avata verhoa sen verran kuin kulloinkin tahtoo ja kenties lipsauttaa vahingossa jotain ylimääräistäkin. 

Sivutoiminen vakoojan työ on toisinaan varsin uuvuttavaa. Näillä bensahinnoilla ei pitkiä kielen kantoja aukovia ajomatkoja voi ihan joka päivä tehdä. Asian vierestä tulee tekstiä niin paljon, ettei äidin tietosuodatin pysy kaiken aikaa hereillä. Satunnaisia suoria hyökkäyksiä on hänenkin suoritettava.  

Kymmenvuotiaan kanssa tuntuu kuin jokainen hetki, teko ja keskustelu ohjaisi kohti teiniyttä. Nyt jo on havaittavissa vetäytymistä, omissa oloissa nyhjäämistä. Ei suoranaista mökötystä, mutta hiljaista syrjään siirtymistä. Toinen käsi on jo irronnut äidin otteesta, pian lipeää toinenkin.  

Sitä niin toivoisi, että teini-ikäinen osaisi sanoittaa pulmansa. Ei jäisi yksin murehtimaan ja vatvomaan, vaan yrittäisi purkaa mieltään jollakin tavalla. Siksi äiti on niin kovasti koettanut luoda sellaista avointa ilmapiiriä kotiin, missä ei tarvitsisi häpeillä asioita tai tekosia. Synnyttää tunnetta, että kotiin voi aina tulla, olipa sitten tehnyt mitä vaan. 

Toistaiseksi lapsi on kuitenkin aina itse hakeutunut takaisin seuraan hiljennyttyään hetken rauhassa. Ehkä hän sitten teininäkin muistaa toisinaan äidin olemassa olon. Ehkä on ihan riittävää, että lapsi tietää voivansa puhua vanhemmille halutessaan. Onhan aikuisillakin kodin ulkopuoliset maailmat, miksei siis lapsellakin saisi olla.  

Mitä tietoja teidän lapset piilottelee?  

Muistetaanko teillä, mitä koulussa on tapahtunut?

Lue myös:

Epäiletkö, että lastasi kiusataan koulussa? -Nämä merkit voivat paljastaa sen

Lapsen yksityisyys loukattuna – pienen lapsen kuvat leviävät somessa julkisuudesta tutun vanhemman toimesta

Introvertti lapsi ei ole rikkinäinen, eikä hänestä tarvitse korjata mitään – kuinka tukea intoverttiä lasta


Ruuhkavuodet suosittelee

Tanja

Kolmekymppinen vauhdikas vuoroviikkoäiti kummastelee yhdeksän vuotiaan pojan kasvua mieheksi. Iloa arkeen tuovat musiikki, kirjat ja yllätysseikkailut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.