Vähän niin kuin olisi huumeissa – Tältä rakastuminen tuntuu

person in blue denim jacket
Kuva: Natalia Sobolivska

Teksti: Anna-Leena

Suurin osa ihmisistä on tuntenut olevansa rakastunut, mutta miltä rakastuminen tuntuu? Kuinka rakastuminen tapahtuu? Mikä saa meidät rakastumaan? Ruuhkavuodet kyseli Instagram-tilillään seuraajien kokemuksia rakastumisesta. Näin seuraajat vastasivat.

Miltä rakastuminen tuntuu?

Se, minkä piti olla muutaman minuutin pituinen kuulumisten vaihto, venyy tunteja kestäväksi, syvälliseksi keskusteluksi. Vatsassa kihelmöi, eikä tee mieli lähteä. Jopa nukkuminen ja syöminen tuntuvat toisarvoisilta, jos vaihtoehtona on viettää aikaa yhdessä. Miltä rakastuminen tuntuu?

”Nousin jonnekin korkeuksiin, koko ajan hymyilytti, pärjäsin vähällä unella.”

”Oksettaa, hämmentää, vatsa on täynnä perhosia ja koko kroppa tuntuu olevan sekaisin.”

”Ei pysty ajattelemaan mitään muuta kuin rakastumisen kohdetta. Hymyilyttää. Jännittää.”

”Syvintä hulluutta se oli, kun järki ei ohjannut niin kuin ennen, vaan ohjaimiin tuli tunne.”

”Järki kaikkoaa, samoin yöunet ja ruokahalu, muisti…Vähän niinkuin olis huumeissa.”

persons hand with heart shaped sign
Kuva: Farrinni. ”Hä oli kuin tuttu jostain, vaikka ei oltu koskaan tavattu.”

Mikä saa meidät tuntemaan näin vahvasti toisen ihmisen seurassa?

Rakastuminen pistää käytännössä koko kropan sekaisin. Ylen sivustolla julkaistussa artikkelissa kerrotaan, että stressihormoni kortisolin tuotanto kiihtyy ja lisääntyy noin 40 prosenttia rakastuneen kehossa. Kortisoli pitää ihmisen valppaana ja auttaa kiinnittämään entistä enemmän huomiota kiinnostavaan ihmiseen. Kuka kaipaa unta, jos vaihtoehtona on jutella yömyöhään kiinnostavan henkilön kanssa? Ylen artikkelissa huomautetaan, että vaikka rakastuminen on ihanan huumaava tunne, se on samaan aikaan elimistölle stressitila, joka voi myös uuvuttaa.

two person holding ceramic mugs with coffee
Kuva: Jonathan J. Castellon. ”Kun hänen kätensä hipaisi omaani, tuntui kuin olisin saanut sähköiskun.”

Rakastuminen vaikuttaa myös testosteronin tuotantoon. Naisilla rakastuminen jopa kaksinkertaistaa testosteronin tuotannon, kun taas miehillä sen tuotanto vähenee. Myös sympaattinen hermosto aktivoituu aiheuttaen tyypillisiä ihastumiseen liitettäviä tuntemuksia: hikoilua, punastumista, sykkeen kiihtymistä ja verenpaineen nousua.

Rakastuminen vaatii sattumaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen vahvistaa Me Naisten-verkkosivulla ilmestyneessä artikkelissa sen, minkä moni on kokenut: rakastumiseen tarvitaan sattumaa. Et voi valita rakastuvasi tänään tai huomenna. Et myöskään voi valita kehen rakastut. Rakastuminen iskee ja kovaa. Hyökkää nurkan takaa ja kääntää tarvittaessa koko maailman ylösalaisin.

woman in black jacket holding red umbrella during daytime
Kuva: Clay Banks. ”Vatsa on täynnä perhosia ja koko kroppa tuntuu olevan sekaisin.”

Usein ulkonäkö on se, joka kiinnittää ensimmäisenä huomiomme:

”Läpitunkevan upeat siniset silmät. Polvet meni heti veteläksi, kun näin ne silmät.”

”Ihastuin silmiin ja hymyyn.”

”Ryhti. Miehekäs, leveä ja lihaksikas selkä.”

Joskus taas kahta ihmistä yhdistää kemia, jota on mahdotonta selittää.

”Kun hänen kätensä hipaisi omaani, tuntui kuin olisin saanut sähköiskun. Sitä energiaa on vaikea selittää.”

”Se katse. Tuntui, että jalat lähtee alta, enkä uskaltanut katsoa häntä silmiin, kun tuntui että sydän pysähtyy.”

Nämä asiat saivat lukijat rakastumaan

Mihin ruuhkavuosien lukijat rakastuivat?

”Rohkeus, hymy, tuikkivat silmät, ystävällisyys.”

”Keskustelutaidot, silmät ja lempeys”

”Hän oli kuin tuttu jostain, vaikka ei oltu koskaan tavattu. Heti tutun oloinen ja sama ajatusmaailma.”

”Hymyyn ja silmiin.”

”Huumorintajuun ja toimeliaisuuteen.”

”Turvallisuuteen ja hyviin keskusteluihin.”

”Hän sai minut nauramaan ja hyvälle päälle minuuteissa. Saa edelleen.”

”Minun hyväksyminen ehdoitta, herrasmieskäyttäytyminen ja lempeys elämää kohtaan.”

Mihin sinä rakastuit puolisossasi?

Ei vielä kommentteja

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

    Array
(
    [0] => thumbnail
    [1] => medium
    [2] => medium_large
    [3] => large
    [4] => 1536x1536
    [5] => 2048x2048
    [6] => vp_sm
    [7] => vp_md
    [8] => vp_lg
    [9] => vp_xl
    [10] => vp_sm_popup
    [11] => vp_md_popup
    [12] => vp_xl_popup
)