Kateus sisarusten välillä -Kuinka toimia, jos lapsi on kateellinen sisarukselleen?

Sisarusten välinen suhde on yksi lapsen elämän ensimmäisistä ihmissuhteista. Sisarukset ovat ihmisiä, joiden kanssa lapset jakavat kotinsa, lelunsa, mutta myös vanhempansa.
On täysin normaalia, että sisarukset tuntevat joskus kateutta toisiaan kohtaan. Jos sisarusten välinen nahistelu ja kateus on jatkuvaa, saattavat vanhemmat joutua puuttumaan peliin ja auttaa sisaruksia muodostamaan vahvan ja terveen suhteen toisiinsa. Mutta kuinka tämä tehdään?
6 neuvoa, joilla taltutat sisarusten väliset riidat
1. Muista, että kateus on täysin normaalia.
Vaikka kateus nähdään usein huonona asiana, on tärkeää ymmärtää, että kyseessä on täysin normaali tunne, jota ei tarvitse säikähtää. Esikoinen on tottunut siihen, että vanhemmat ovat olemassa ainoastaan häntä varten ja totuttelu siihen, että vanhempien huomio onkin jaettava toisen henkilön kanssa ei ole helppoa. Vaikka vanhemmat valmistelisivat lasta sisaruksen syntymään, on hyvin mahdollista, että lapsi kokee mustasukkaisuutta sisaruksen synnyttyä. Tämä ei välttämättä tapahdu heti syntymän jälkeen, vaan voi ilmetä myöhemmin.

2. Anna omaa aikaa jokaiselle lapselle.
Jotta ilmapiiri säilyisi kotona hyvänä, on tärkeää, että jokainen lapsi saa vanhemmiltaan aikaa ilman sisaruksia. Vaikka tämä ei ole helppoa, arkeen tulisi yrittää mahduttaa pieniä hetkiä, joiden aikana vanhemmat keskittyvät vain ja ainoastaan yhteen lapseen. Jo 5 minuuttia päivässä on parempi kuin ei mitään. Hetken ei myöskään tarvitse sisältää mitään erityistä ohjelmaa.
3. Varmista, että jokaiselle on oma paikkansa.
Jokainen lapsi on erityinen ja ansaitsee myös oman paikkansa kotona. Ei ole väliä onko se oma huone vai osa huoneesta. Jokaisen lapsen tulisi saada tuntea, että heillä on oma paikkansa kotona.

4. Tunnekasvatusta vanhemmille.
Lasten tunnekasvatus on kaikkien huulilla, mutta entäs vanhempien tunnekasvatus? Lasten jatkuva nahistelu saattaa saada vanhemmat raivon partaalle. Kun tilanne jatkuu ja jatkuu, vanhemmat saattavat kokea turhautumista ja neuvottomuutta, joka saa lopulta toimimaan täysin päinvastaisella tavalla, kun olisi suositeltavaa. Tällaisissa tilanteissa on tärkeää, että vanhemmat katsovat peiliin ja oppivat tunnistamaan tilanteet, jotka saavat heidät menettämään hermonsa.
5. Pysy rauhallisena vaikeassa tilanteessa.
Riitely sisarusten välillä on täysin normaalia. On kuitenkin tilanteita, joihin vanhempien on puututtava, koska lapset selvästikin tarvitsevat apuamme. Ensin tulisi kuitenkin antaa lasten yrittää selvittää tilanne itse. Vanhempien tulisi välttää syyttelyä ja leimaamista, ja sen sijasta kuunnella lasten versio tapahtuneesta ja yrittää yhdessä löytää ratkaisu tilanteeseen.
6. Älä vastaa väkivaltaan väkivallalla.
On tärkeää asettaa selkeät rajat väkivaltaiseen tai aggressiiviseen käytökseen. Väkivaltaista käytöstä ei tule hyväksyä missään tilanteessa. Kun lapset käyvät toisiinsa käsiksi, on tärkeää olla vastaamatta väkivaltaan väkivallalla. Kuuntele, mitä lapsilla on sanottavana, käykää tilanne läpi ja miettikää vaihtoehtoja väkivaltaiselle käytökselle tulevaisuutta varten.
Vanhempien tuki ei ainoastaan auta vähentämään mustasukkaisuutta, jota sisarukset saattavat toisiaan kohtaan tuntea, mutta myös vähentää vanhempien stressiä ja antaa lapsille eväät toimiviin ihmissuhteisiin myös kodin ulkopuolella.
Lähde: El pais