Millaiset vanhemmat lapsi tarvitsee? -Näillä vinkeillä riittävän hyväksi vanhemmaksi

Kuva: Unsplash / Ricardo Maruri

Monia vanhempi miettii, miten kannattaisi kasvattaa lapsensa. Moni pohtii mielessään, onko riittävän hyvä vanhempi. On olemassa monenlaisia kasvatustyylejä eikä ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tapaa, joka sellaisenaan sopisi jokaiseen perheeseen. Artikkelista löydät vinkkejä mitä kannattaa huomioida, jotta voisi olla riittävän hyvä vanhempi.

Vanhemmuus voi olla vaikeaa. Ensimmäisen lapsen synnyttyä on kaikki uutta ja ihmeellistä ja jokainen asia pitää opetella alusta alkaen. Seuraavan lapsen kohdalla on jo ehkä hiukan helpompaa, koska tietää millaisia asioita voi odottaa missäkin ikävaiheessa. Toisaalta useamman lapsen vanhemmilla on edessä erilaisia ja uudenlaisia haasteita.

Lapsen kasvattaminen voi olla vaikeaa. Tarjolla on monenlaisia kasvatusmalleja, joiden viidakosta pitäisi osata poimia se kaikista parhain tapa opettaa omalle pienokaiselle elämässä tarvittavia asioita. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on kiteyttänyt Ylen kirjoituksessa lasten kasvattamisen siten, että kyllä siitä hengissä selviää, mutta ei ilman negatiivisten tunteiden kokemista.

Erilaisia kasvatustyylejä

Millaisia erilaisia kasvatustyylejä sitten on olemassa? Lasten kasvattaminen voi olla tietoista toimintaa, mutta sitä tapahtuu joka tapauksessa jatkuvasti myös tiedostamatta. Ei voida mainita mitään yhtä tiettyä kaikille perheille täydellisesti sopivaa ja oikeaa kasvatustapaa. Jokainen lapsi tarvitsee rinnalla kulkijaksi aikuisen, jonka kanssa voi syntyä hyvä ja lämmin ihmissuhde. Aikuisen tehtävänä on myös antaa lapselle muun muassa rakkautta, rajoja ja huolenpitoa.

Kasvatustyylien jaottelu neljään tyyppiin, riippuen miten niissä korostetaan rakkautta ja rajoja

1. Laiminlyövä kasvatustyyli = Ei rajoja, ei rakkautta

2. Vapaa lapsijohtoinen hemmotteleva kasvatustyyli = Ei rajoja, rakkautta

3. Komenteleva, aikuisjohtoinen kasvatustyyli= Rajoja, ei rakkautta

4. Ohjaava, vuorovaikutteinen, lapsilähtöinen kasvatustyyli = Rajoja, rakkautta

Kuka on perheen johtaja?

Jari Sinkkonen toteaa Kodin Kuvalehdessä: ”Lapsi tarvitsee itseään vahvemmat vanhemmat”. Hänen korviinsa kantautuu lisääntyvässä määrin tietoa, että nykyään vanhempien on hankala kohdata lasten kiukkua ja pettymyksen tunteita. On tärkeää, että vanhemmat johtavat perhettä eivätkä lapset. Perheissä vastaan tulevat hankalat tilanteet liittyvät Sinkkosen mukaan usein siihen, että lasta kasvatetaan epäjohdonmukaisesti. Esimerkiksi curling-vanhemmuus on tällaista.

On tärkeää, että vanhemmat johtavat perhettä eikä lapset. Kuva: Pixabay / Olichel

Sinkkosen kolme neuvoa kasvattajille:

1. Älä kerro lapselle vaihtoehtoja, jos niitä ei oikeasti ole

2. Anna lapsen oppia ja kokeilla itse

3. Anna lapselle sopivassa määrin iänmukaisia työtehtäviä

Näillä vinkeillä riittävän hyväksi vanhemmaksi

Miten voisi tulla riittävän hyväksi vanhemmaksi. Lasta ei kannata kasvattaa pelkästään tekemällä kirjaimellisesti kasvatusoppaiden mukaan, vaan on tärkeää huomioida jokaisen lapsen ainutlaatuisuus ja yksilöllisyys. Asioita, joihin lapsiperheessä kannattaa kiinnittää huomiota:

-Ole läsnä ja luo kiintymyssuhde lapsen kanssa

-Kuuntele lasta

-Pidä huolta lapsesta

-Leiki yhdessä lapsen kanssa

-Kasva yhdessä lapsen kanssa

-Juttele lapsen kanssa tunteista

-Muodosta lapselle rajat ja pidä niistä kiinni johdonmukaisesti

-Opeta lapselle elämisen taitoja

Vietä aikaa lasten kanssa. Kuva: Pixabay / Bob_Dmyt

Millaiset vanhemmat lapset tarvitsevat? Miten tulla riittävän hyväksi vanhemmaksi?

Lähde: Iltalehti, MLL, Kodin Kuvalehti

Tilaa uutiskirje

Aitoa vertaistukea perhearkeen, lempeästi myötäeläen


Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.